Kustannusosakeyhtiö Parvs

Esinetaiteen elävän legendan, Marja Kolun tuotannosta kattava uutuuskirja

Jaa
Taiteilija ja "esinepoeetta” Marja Kolu on 1980-luvulta alkaen kuulunut maamme huomattavimpiin esine- ja installaatiotaiteen pioneereihin, jonka taiteellinen polku on kulkenut dadaistien, surrealistien ja fluxuksen jalanjäljillä. Elämän absurdius ja musta huumori antavat lisämausteensa Kolun kantaaottaviin teoksiin. Uutuuskirja ”Marja Kolu – Materiaalin uudelleenajattelija | Nya tankar om material | Reincarnator of Materials” (Parvs 2022) on ensimmäinen kattava esitys Kolun 40-vuotisesta taiteilijanurasta, ja samalla se tarjoaa kiehtovaa ajankuvausta suomalaisen readymade-taiteen ennakkoluulottomille 1980- ja 1990-luvuille.

Marja Kolu löytää tilateostensa materiaalin ympäröivästä todellisuudesta. Hänen uransa sai alkunsa Kuopion purettujen puukortteleiden löydetyistä esineistä, jotka ”pyysivät päästä mukaan”. Taideteoksen suhde tilaan ja vuorovaikutus yleisön kanssa kuuluivat jo varhain Marja Kolun tuotannon keskeisiin nimittäjiin. 

Esineiden kierrätys, nykypäivän trendi, oli Kolulle itsestäänselvyys aivan uran alusta lähtien. Lapuan taidemuseoon 2021 rakennetussa retrospektiivisessa Kaikki katoaa valkoiseen -näyttelyssä, taiteilija päätyi maalaamaan moneen otteeseen kierrätetyt materiaalinsa valkoisiksi, näkymättömiin. Näin hän antoi esineille – ja omille ajatuksilleen – vapautuksen, unohduksen ja ylösnousemuksen.

Uutuuskirjan artikkeleissaan taidehistorioitsija Tarja Talvitie ja taidekriitikko Marja-Terttu Kivirinta pohtivat Marja Kolun taiteen monia ulottuvuuksia ja sen vaikutuksia suomalaiseen esine- ja installaatiotaiteen kenttään. Kirjan tekstit ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Marja Kolu (s. 1956) valmistui Kankaanpään taidekoulusta vuonna 1982. Hän jatkoi opintojaan Repin-instituutin kuvanveiston osastolla Pietarissa 1987–1988, suoritti kuvataiteen AMK-tutkinnon vuonna Tampereen ammattikorkeakoulussa 2002 ja valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2014.

Kolu tunnetaan erityisesti tilateoksistaan, readymade-teoksistaan sekä julkisista teoksistaan. Hän on osallistunut lukuisiin ammattitaiteilijoiden ryhmänäyttelyihin taidemuseoissa ja järjestänyt aktiivisesti omia gallerianäyttelyitä. Kolu osallistui myös Kuopion kuvataiteilijat ry:n järjestämiin kiertäviin nykytaiteen näyttelyihin Kuopion, Kajaanin ja Kemin taidemuseoissa sekä Tampereen nykytaiteen museossa 1980–1990-luvuilla.

Arvostelukappaleet ja taiteilijan haastattelupyynnöt: hanna.karppanen@parvs.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Marja Kolu – Materiaalin uudelleenajattelija | Nya tankar om material | Reincarnator of Materials, Parvs 2022
Marja Kolu – Materiaalin uudelleenajattelija | Nya tankar om material | Reincarnator of Materials, Parvs 2022
Lataa
Marja Kolu: Epätoivoinen ompelijatar | Desperat sömmerska | Desperate Seamstress / Kaikki katoaa valkoiseen | Allt försvinner i vitt | Everything Vanishes into White, Lapuan taidemuseo | Lappo konstmuseum | Lapua Museum of Art, 2021. Kuva: Martti Kapanen

Marja Kolu: Pakolaiskeskusteluja, (yläkerta) Eldanka-järven jää | (övre våningen) Flyktingdiskussioner, Isen i Eldankasjön | (top) Refugee Debate, On the Ice of Eldanka Lake; (alakerta) Kultakutri ja kolme karhua | (nedre våningen) Guldlock och de tre björnarna | (bottom) Goldilocks and the Three Bears, 1989, esinekooste | assemblage | assemblage. Kuva: Markku Hyvönen

Marja Kolu: Aikamiespoika Teuvon huone | Ungkarlen Teuvos rum | The Room of Confirmed Bachelor Teuvo, tilateos | installation | installation; puu | trä | wood, metalli | metall | metal, puretun Puu-Kuopion laudat | bräder från det rivna trä-Kuopio | timber salvaged from the demolished wooden quarter of Kuopio, Vapauden aukio -galleria | galleri | gallery, Helsinki | Helsingfors, 1991, Kuopion taidemuseon kokoelma  Kuopio konstmuseums samling | Kuopio Art Museum’s collection. Kuva: Markku Hyvönen

Marja Kolu: Rupla | Rubeln | Ruble, yhteisötaide- ja tilateos | samhälls- och installationskonst | installation and community art, Työnkulma, Kuopio, 1998. Kuva: Pekka Mäkinen
Marja Kolu: Rupla | Rubeln | Ruble, yhteisötaide- ja tilateos | samhälls- och installationskonst | installation and community art, Työnkulma, Kuopio, 1998. Kuva: Pekka Mäkinen
Lataa
Marja Kolu: Muuri | Muren | The Wall, 1998, tilateos | installation | installation; 550 kpl Karjalan Ryttylän tiiliä, crimpene-mekot | 550 st Ryttylätegel från Karelen, crimpleneklänningar | 550 Karellian bricks from Ryttylä, crimpene dresses. Kuva: Rune Snellman

Marja Kolu: Ehdottomasti viimeinen päivällinen (etualalla) | Definitivt sista middagen (i förgrunden) | Definitely the Last Dinner (front) / Hyvä esine, paha esine | Det goda föremålet, det onda föremålet | Good Item, Bad Item, Riisa, Suomen ortodoksinen kirkkomuseo | Riisa, Finska ortodoxa kyrkans museum | Finnish Orthodox Church Museum Riisa, 2008. Kuva: Martti Kapanen

Marja Kolu: Meidän herramme muurahaiset | Vår Herres myror | The Ants of Our Lord, 1989, esinekooste | assemblage | assemblage; puiset pyykkipojat | klädnypor av trä | wooden pegs Kuva: Markku Hyvönen

Marja Kolu: Minä heijastan sinua | Jag återspeglar dig | I Reflect You / Hyvä esine, paha esine | Det goda föremålet, det onda föremålet | Good Item, Bad Item, Riisa, Suomen ortodoksinen kirkkomuseo | Riisa, Finska ortodoxa kyrkans museum | Finnish Orthodox Church Museum Riisa, 2008. Kuva: Martti Kapanen

Marja Kolu: Pesä | Bo | Nest, Jyväskylän taiteilijaseuran vuosinäyttely, Jyväskylä konstnärssällskaps årsutställning | Annual exhibition of the Jyväskylä artists’ association , 2006
Keski-Suomen museo | Mellersta Finlands museum | Museum of Central Finland. Kuva: Martti Kapanen
Marja Kolu: Pesä | Bo | Nest, Jyväskylän taiteilijaseuran vuosinäyttely, Jyväskylä konstnärssällskaps årsutställning | Annual exhibition of the Jyväskylä artists’ association , 2006 Keski-Suomen museo | Mellersta Finlands museum | Museum of Central Finland. Kuva: Martti Kapanen
Lataa
Marja Kolu: Kaikki katoaa valkoiseen | Allt försvinner i vitt | Everything Vanishes into White, Galleria | Galleri | Gallery Becker Jyväskylä, 2009. Kuva: Martti Kapanen
Marja Kolu: Kaikki katoaa valkoiseen | Allt försvinner i vitt | Everything Vanishes into White, Galleria | Galleri | Gallery Becker Jyväskylä, 2009. Kuva: Martti Kapanen
Lataa
Marja Kolu: Grill Grill, esinekooste | assemblage | assenblage, Galleria | Galleri | Gallery Sculptor, 2020. Kuva: Tiitus Verhe
Marja Kolu: Grill Grill, esinekooste | assemblage | assenblage, Galleria | Galleri | Gallery Sculptor, 2020. Kuva: Tiitus Verhe
Lataa
Marja Kolu. Kuva: Raija Skyttälä / Foto Airaksinen Oy
Marja Kolu. Kuva: Raija Skyttälä / Foto Airaksinen Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Parvs
Kustannusosakeyhtiö Parvs
Uudenmaankatu 26 A 3a
00120 HELSINKI

https://parvs.fi/

Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs

Uutuuskirja Devan Shimoyaman taiteesta27.3.2024 11:23:39 EET | Tiedote

Yhdysvaltalainen Devan Shimoyama (s. 1989) tutkii karnevalistisissa teoksissaan seksuaalisuuteen, rotuun ja sukupuoleen liittyviä teemoja. Hänen taiteessaan sulautuvat yhteen niin taiteilijan lapsuuden kokemukset, queer-identiteetti, mytologiat kuin taidehistoriakin. Tekniikoiltaan teokset ovat leikitteleviä: taiteilija yhdistelee maalauksiinsa ennakkoluulottomasti erilaisia materiaaleja, kuten kimalletta, kangasta ja strassikiviä, ja työstää myös isoja installaatioita.

Uutuuskirja Helene Schjerfbeckistä ja muodista6.2.2024 10:35:00 EET | Tiedote

Uusi taidekirja ja Villa Gyllenbergissä avautuva näyttely avaavat rakastetun taiteilijan Helene Schjerfbeckin (1862–1946) vähemmän tunnettua puolta: kiinnostusta muotiin ja vaatteisiin. Schjerfbeck rakasti paitsi maalaustaidetta myös muotia ja muodikkaita vaatteita. Asut ja tekstiilit olivatkin usein keskeisessä osassa hänen maalauksissaan. Pinnalliseksi ja ohimeneväksi mielletty muoti on yleensä nähty vastakohtana syvälliselle ja kestävälle taiteelle, eikä taiteen ja muodin yhteyttä ei ole aiemmin juurikaan tutkittu. Moderni taide ja muoti kietoutuivat kuitenkin toisiinsa monin tavoin. Schjerfbeckin lisäksi monet muutkin aikakauden taiteilijat – esimerkiksi Albert Edelfelt, Jalmari Ruokokoski ja Olga Gummerus-Ehrström – kuvasivat muotia teoksissaan. Etenkin ranskalaista muotia seurattiin tuon ajan Suomessa.

Teemu Mäki pohtii esseekirjassaan taiteen tehtävää19.12.2023 17:45:35 EET | Tiedote

Miksi taidetta tehdään? Miten sitä nautitaan? Mikä on taiteen yhteiskunnallinen tehtävä? Mikä on taiteen julkisen rahoituksen oikeutus ja päämäärä? Mitä on avantgarde ja mitä on kriittinen taide? Onko taiteella todellista yhteiskunnallista merkitystä ja pitääkö sellaista vaikuttavuutta taiteelta vaatia? Mitä on viime vuosina yliopistoissa omaksi oppiaineekseen noussut taiteellinen tutkimus? Entä mikä on taiteen suhde tietoon, filosofiaan, politiikkaan, kuolemaan, ilmastonmuutokseen ja posthumanismiin?

Parvs-kustantamolta uusi esseekirjasarja ”Kirjoituksia taiteesta ja arkkitehtuurista”19.12.2023 17:08:46 EET | Tiedote

Parvs-taidekirjakustantamon uudessa kirjasarjassa ”Kirjoituksia taiteesta ja arkkitehtuurista” julkaistaan ansioituneiden taiteen ja arkkitehtuurin tutkijoiden esseitä ja muita valikoituja kirjoituksia. Joukossa on sekä uusia tekstejä että arkistojen helmiä. Kolmen ensimmäisen osan kirjoittajina ovat taidekriitikko Marja-Terttu Kivirinta, taidehistorian professori emerita Riitta Nikula sekä tietokirjailija ja taiteilija Harri Kalha.

Helena Hännisen teos ”Nimeään kantava” käy läpi Gösta Serlachiuksen taidesäätiön 90-vuotisen historian 1910-luvulta nykypäivään13.12.2023 13:40:42 EET | Tiedote

Gösta Serlachiuksen taidesäätiö perustettiin vuonna 1933 hoitamaan, ylläpitämään ja kartuttamaan vuorineuvos Gösta Serlachiuksen (1876–1942) keräämää taidekokoelmaa. Säätiön tehtäviksi määriteltiin myös museon rakentaminen ja ylläpito sekä Mäntän kaunistaminen taiteella. Säätiö syntyi teollisuusmiehenä uransa tehneen Gösta Serlachiuksen taideharrastuksen vuoksi ja on vähitellen kasvanut arvostetuksi toimijaksi suomalaisessa taidemaailmassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye