Gummerus

Espanjan ykkösdekkaristin uutuudessa Amaia Salazar ratkoo perhemurhia hurrikaani Katrinan aikaan

Jaa

Rahapajan ja Narcosin kaltaisten tv-sarjojen suosio on nostanut espanjankielisen rikosgenren uudeksi viihdetrendiksi nordic noir –buumin jälkeen. Kansainväliseen menestykseen kohonneen Espanjan ykkösdekkaristin Dolores Redondon uutuus Sydämen pohjoispuoli (Gummerus) on yhdistelmä hyytävää rikostutkintaa, kiehtovaa mytologiaa ja vahvaa psykologista kuvausta.

Espanjalaisen Navarran poliisin nuori konstaapeli Amaia Salazar osallistuu vuonna 2005 FBI:n koulutukseen Yhdysvalloissa ja saa eteensä todellisen rikoksen: säveltäjäksi kutsuttu sarjamurhaaja tappaa perheitä luonnonkatastrofien aikaan ja jättää jälkeensä tarkasti lavastetunrikosnäyttämön. Mieskollegoidensa auktoriteettia uhmaava Amaia lähtee FBI:n mukaan hurrikaani Katrinaan valmistautuvaan New Orleansiin tehtävänään löytää uhriprofiiliin sopiva perhe ennen kuin on liian myöhäistä. Samalla puhelu Amaian kotiseuduilta nostaa pintaan lapsuuden traumat. Mitä Amaialle tapahtui nuorena tyttönä?

Sydämen pohjoispuoli on koukuttava yhdistelmä murhamysteeriä, hyytävää rikostutkintaa, kiehtovaa mytologiaa ja vahvaa psykologista perhekuvausta. Romaani sijoittuu huippusuositun Baskimaan murhat -trilogian tapahtumia edeltävään aikaan ja on sarjan itsenäinen esiosa. 

Dolores Redondo (s. 1969) on noussut espanjalaisen jännityskirjallisuuden ykkösnimeksi. Oikeustiedettä opiskellut Redondo asuu Ribera de Navarrassa. Hänen noir-henkisiä jännitysromaaneja luetaan lähes 40 kielellä ympäri maailmaa, ja niitä on myyty yksin Espanjassa yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Hänen kirjojaan on myös sovitettu elokuviksi. Sydämen pohjoispuoli nousi Espanjan bestseller-listan kärkeen heti julkaisun jälkeen ja myi huimat 45 000 kappaletta 3 viikossa.

Edellinen romaani Tämän kaiken minä annan sinulle sai Suomen dekkariseuran ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan vuonna 2019. 

Dolores Redondo: Sydämen pohjoispuoli 
alkuteos La cara norte del corazón
suomentanut Sari Selander
735 sivua

Instagram: @dolores_redondo

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pauliina Pietilä
Tuottaja
pauliina.pietila@gummerus.fi
040-7792942

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 749 / Lapinlahdenkatu 1 C
00101 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Pysäyttävä tietokirja päästää ääneen suomalaiset alkoholistit1.10.2020 07:42:24 EESTTiedote

Toimittaja Johanna Pohjolan Isä pullossa - Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan (Gummerus) on tyttären kertomus siitä, kuinka isän, lahjakkaan lääkärin, elämä tuhoutui alkoholismin vuoksi. Se on samalla tietokirja suomalaisesta alkoholismista ja sen hoitamisesta. Kirjassa kuvataan, miten alkoholistit valehtelevat läheisilleen, työkavereille ja Alkon myyjille piilotellessaan sairauttaan. Pohjola asui kirjaa kirjoittaessaan kuukauden eri päihdelaitoksissa ja haastatteli kymmeniä alkoholisteja ja päihdetyöntekijöitä.

Koskettava elämäkerta Mona-Liisa kertoo hiihtäjän, muusikon ja äidin tarinan ja valottaa ammattiurheilijan elämää sairauksien varjossa30.9.2020 00:01:00 EESTTiedote

Mona-Liisa – Urheilija, muusikko, ihminen (Gummerus) on Yle Urheilun toimittajan Laura Arffmanin kirjoittama elämäkerta ystävästään maastohiihtäjä Mona-Liisa Nousiaisesta, jonka elämä loppui viime vuonna vain 36-vuotiaana. Hiihdon nuorten moninkertainen maailmanmestari eteni huipulle aikuisten maailmancupin osakilpailuvoittajaksi. Lahjoja riitti myös musiikkiin, ja Nousiainen voitti 15-vuotiaana Kultainen Harmonikka -kilpailun. Menestyksen ohella elämään tuli kamppailua oman kehon kanssa, tyttären vaikea sairaus ja lopulta kohtalokas syöpädiagnoosi.

KUTSU: Hiihtäjä Mona-Liisa Nousiaisen tunteikas elämäkerta kertoo monilahjakkaan ihmisen tarinan21.9.2020 11:39:19 EESTKutsu

Mona-Liisa – Urheilija, muusikko, ihminen (Gummerus) on Yle Urheilun toimittajan Laura Arffmanin kirjoittama elämäkerta ystävästään maastohiihtäjä Mona-Liisa Nousiaisesta. Nousiainen eli ihmeellisen elämän: Hiihdon nuorten moninkertainen maailmanmestari eteni huipulle aikuisten maailmancupin osakilpailuvoittajaksi. Lahjoja riitti myös musiikkiin, ja Nousiainen voitti 15-vuotiaana Kultainen Harmonikka -kilpailun. Menestyksen ohella tuli muutakin. Tyttären vaikea sairaus. Nopeasti hiipuva urheilu-ura, joka päättyi keväällä 2018. Heti perään tieto vatsasyövästä. Kesästä 2019 tuli Nousiaisen viimeinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme