Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Esplanadien uusien kävely- ja oleskelualueiden suunnitelma on valmis ja rakentaminen lähenee

Jaa
Helsinki laajentaa kokeiluluontoisesti ydinkeskustan kävely-, oleskelu- ja pyöräilyalueita tulevana kesänä. Osana kokeilua kävelyyn, oleiluun ja pyöräilyyn varattu alue Esplanadeilla kasvaa, ja samalla ajoradat muutetaan yksikaistaisiksi. Vuoropuhelussa kaupunkilaisten ja alueen toimijoiden kanssa muodostettu suunnitelma on valmistunut ja rakentaminen alkaa arviolta huhtikuussa.
WSP Finlandin tekemä havainnekuva Pohjoisesplanadilta.
WSP Finlandin tekemä havainnekuva Pohjoisesplanadilta.

Suunnitelman ratkaisut ovat visuaaliselta ilmeeltään klassisia ja korostavat Esplanadien arvokkuutta sekä empiretunnelmaa. Tavoitteena on parantaa kaupunkilaisten viihtyvyyttä alueella. Kaikkiaan uutta aluetta kävelyyn, oleiluun ja pyöräilyyn rakentuu noin tuhat neliötä.

Kaistojen poistaminen Etelä- ja Pohjoisesplanadeilta mahdollistaa leveydeltään 2–3,5-metrisen levennysalueen rakentamisen. Pohjoisesplanadin levennysalueen pintamateriaalina käytetään samaa punaista graniittia kuin nykyisellä jalkakäytävällä. Paikoin levennys toteutetaan teknisistä syistä puupintaisena korokerakenteena. Levennys toteutetaan niin, että se on purettavissa pois, eikä se vahingoita historiallista nupukiveystä. 

Eteläesplanadin levennysosa on myös punaista graniittia ja paikoin asfalttia. Kadulle rakennetaan käytöstä poistuvan ajokaistan päälle kaksisuuntainen pyörätie sekä pysäköintipaikat polkupyörille ja sähköpotkulaudoille.

Kivijalkaliikkeet ja ravintolat laajentavat toimintaansa molemmilla Esplanadeilla uudelle levennysalueelle. Kiinnostus liiketoiminnan levittämiseen vapautuvaan tilaan on ollut suurta. Tulevana kesänä noin tusina yritystä hyödyntää tätä mahdollisuutta.

Esplanadeille jätetään paikkoja huolto- ja saattoliikenteelle, taksiasema sekä liikkumisesteisten pysäköintipaikkoja.

Kukat, kasvit ja kalusteet sovitetaan arvoympäristöön

Jalkakäytäville sijoitetaan kymmeniä kaupunkilaisten käyttöön tarkoitettuja penkkejä ja muita kalusteita. Ne ovat tyyliltään klassisia ja sopivat historialliseen arvoympäristöön.

Kukat ja viherkasvit ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Tyyliltään maltilliset ja hienostuneet istutukset koostuvat kesäkukista, koristeheinistä ja erilaisista viherkasveista. Kaduille tulee muun muassa pieniä ruukkupuita, palmuja, mehikasveja ja köynnöksiä. Lisäksi valaisinpylväisiin ripustetaan amppeleita. Monet kasvilajit ovat tuttuja Esplanadin puiston historiasta.  

Yhteissuunnittelua kaupunkilaisten ja alueen toimijoiden kanssa

Esplanadeja ja muita kokeilun piirissä olevia alueita on suunniteltu yhdessä paikallisten toimijoiden sekä kaupunkilaisten kanssa. Suunnitelmia on työstetty kuudessa työpajassa yhteissuunnittelun menetelmin. Lisäksi suunnitelmaluonnosten kommentointiin osallistui 17-henkinen kaupunkilaisraati. Viimeiset viilaukset esimerkiksi liikenteenohjauksesta ja huoltoliikenteen järjestelyistä jatkuvat yhä yhteistyössä sidosryhmien kanssa.  

Alueen toimijoiden ja asukkaiden toiveet näkyvät valmistuneessa suunnitelmassa. Esimerkiksi valittu klassinen kalustetyyli sai suuren kannatuksen eri sidosryhmien keskuudessa.

Kokeilun vaikutukset arvioidaan huolellisesti

Helsinki arvioi kokeilun vaikutuksia monipuolisesti. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota muun muassa vaikutuksiin ydinkeskustan palveluyritysten liiketoimintaan sekä liikenteen sujuvuuteen. Myös vaikutuksia huoltoliikenteen sujuvuuteen, meluun, ilmanlaatuun sekä ihmisten viihtyvyyteen arvioidaan.

Esplanadien muutosten lisäksi kokeilu näkyy Lönnrotinkadulla, jolle lisätään pyöräkaista länteen ajaville pyöräilijöille. Lisäksi Kasarmikadulle, Erottajankadulle ja Designmuseon aukiolle tulee kesäkatualueet penkkeineen ja kukkineen. Näistä Erottajankadun uudistukset jatkuvat Esplanadien tapaan loppuvuoteen 2024, sillä järjestelyt liittyvät kiinteästi Esplanadien väliaikaisiin järjestelyihin.

Esplanadien muutosten edellyttämä rakentaminen alkaa huhtikuussa, ja siitä viestitään lisää aikataulun tarkentuessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pia Rantanen
suunnitteluvastaava
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 38812
pia.rantanen@hel.fi

Kuvat

WSP Finlandin tekemä havainnekuva Pohjoisesplanadilta.
WSP Finlandin tekemä havainnekuva Pohjoisesplanadilta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye