Espoon kaupunki - Esbo stadEspoon kaupunki - Esbo stad

Espoo-päivän jättimäinen Lintukato -kaupunkitaideteos nousee Leppävaaraan

Jaa
Katutaiteen pioneerien, Essi Ruuskasen ja Tuuli Huovilan kaupunkitaideteoksen valmistaminen käynnistettiin kaupunkilaisten avustuksella kesäkuun aikana järjestetyissä työpajoissa eri puolilla Espoota. Kierrätysmuovista syntyi satoja tupsuja, joista teos koostuu. Lintukato nousee kuuden metrin korkeuteen ja sen läpi on mahdollista kävellä.

Kaupunkitaideteos Lintukato koostuu tuhansista kierrätysmuovin suikaleista, jotka sidotaan tupsuiksi ja kiinnitetään vaijereihin. Espoo-päiväksi Viaporintorille nouseva jättimäinen teos muodostaa kadunpätkän ylle valolla ja varjoilla leikittelevän katon. Taiteilijoiden kuvauksen mukaisesti teos on muistomerkki kaikille jo menetetyille linnuille ja yhteinen ponnistus muistuttamaan jäljellä olevien suojelemisen tärkeydestä. Neljäsosa Suomen linnuista on jo uhanalaisia ja esimerkiksi hömötiaisten ja töyhtötiaisten kannat ovat kymmenessä vuodessa romahtaneet jopa 50 prosenttia. Katutaiteen pioneerit Tuuli Huovila ja Essi Ruuskanen haluavat yhdessä espoolaisten kanssa ottaa kantaa lintujemme puolesta ja samalla luoda upean tilallisen kokemuksen.

Teoksen pystyttäminen alkaa tiistaina 27.8. ja sen avajaisia vietetään Viaporintorilla perjantaina 30.8. klo 10. Taiteilijat ovat avajaisissa paikalla kertomassa teoksen synnystä. Teos on esillä 29.8.-1.9.2019.

Taideteoksen koordinoinnista vastaa Kaupunkitapahtumat Espoo.

Espoo-päivää vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna, perjantaina ja lauantaina 30.-31.8. Ohjelmassa on yli 200 kaikille avointa ja maksutonta tapahtumaa ja elämystä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja
Taiteilija Tuuli Huovila
p. 050 374 1837, tuuli.huovila@gmail.com


Koordinaattori Sarita Kinnunen
Kaupunkitapahtumat Espoo
p. 043 8272319, sarita.kinnunen@espoo.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye