Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoo suhtautuu vakavasti koulukuljetusten ongelmiin

Jaa
Espoon kaupungin koulukuljetusten laatu on keskusteluttanut Facebookissa lukuvuoden ensimmäisinä päivinä. Puskaradio Espoo -ryhmän keskustelu sai alkunsa erityislapsen äidin kirjoituksesta, jossa hän kertoi kuljetusyrityksen jättäneen saattaen jätettävän lapsen yksin kotipihaan. Samassa yhteydessä moni muukin vanhempi kertoi kohtaamistaan ongelmista koulukuljetuksissa.

Suhtaudumme erittäin vakavasti kaikkiin virheisiin, jotka koskevat kaupungin palveluja. Erityisesti silloin, kun kyseessä on lasten turvallisuus. Espoon kaupungin logistiikka, joka vastaa kaikista kaupungin henkilökuljetuksista, seuraa jatkuvasti reklamaatioita ja kuinka kuljetusyritykset niihin reagoivat. Kaupunki selvittää jokaisen reklamaation kohdalla, mistä virhe on johtunut ja edellyttää, että toimintaa korjataan heti. Olemme jokaisen reklamaation kohdalla suoraan yhteydessä myös asiakkaaseen.

Reklamaatioita puoli prosenttia kuljetuksista

Espoon kaupunki on järjestänyt ajalla 1.–16.8.2017 yhteensä 16 864 henkilökuljetusta. Samaan aikaan reklamaatioita tehtiin 89, eli noin 0,53 prosenttia kuljetuksista. Kokonaisuuteen nähden kuljetuksista reklamoidaan siis hyvin vähän, eivätkä ne riitä sopimusten irtisanomiseen tai purkamiseen, mitä on Facebook-keskusteluissa vaadittu.

Yksittäisetkin virheet ovat kuitenkin liikaa lasten, vanhusten ja vammaisten kuljetusten kohdalla, minkä vuoksi kaupunki ja yritykset tekevät tarvittaessa isojakin korjausliikkeitä. Esimerkiksi Facebook-keskusteluissa esillä olleissa tapauksissa kuljettajia on irtisanottu tai siirretty toiselle reitille.

Yleensä reklamaatiot koskevat kuljetuksen myöhästymistä, saapumatta tulemista, liian pitkää kuljetusaikaa tai sitä, ettei huoltaja ole saanut tietoa kuljetusaikataulusta. Kaikki viime aikojen ongelmat eivät kuitenkaan ole johtuneet vain kuljetusyrityksistä, vaan olemme havainneet, että esimerkiksi tieto koulujen aikataulumuutoksista ei ole aina mennyt ajoissa kuljetusyrityksille. Maanantaista alkava muutos on ilmoitettava viimeistään edellisenä keskiviikkona, koska muutos yhden henkilön aikatauluissa aiheuttaa yleensä muutoksia kaikille samalla reitillä. Kaupungin logistiikka selvittää ongelmia muiden kaupungin toimialojen kanssa ja varmistaa, että oikeat aikataulut ovat kaikkien tiedossa.

Seuraamme reklamaatiotilannetta nyt päivittäin ja pyrimme kaikin tavoin vähentämään niiden määrää. Muistutamme kuitenkin asiakkaita, että jokaisesta virheestä kannattaa reklamoida – vain siten pääsemme niihin nopeasti käsiksi ja voimme estää vastaavat tilanteet tulevaisuudessa.

Uudet, alueelliset sopimukset voimaan elokuun alussa

Espoon kaupunki on juuri kilpailuttanut henkilökuljetusten sopimukset. Elokuun 2017 alusta alkaen koulu- ja päivähoitolasten sekä vanhusten ja vammaisten ryhmäkuljetukset hoidetaan alueellisen jaon, ei kuljetustyypin mukaan, kuten aiemmin. Leppävaaran, Matinkylän, Olarin ja Tapiolan alueella liikennöi Kajon, Espoonlahdessa Javatrans ja Espoon keskuksessa Taxia.

Syy kilpailutustavan muuttamiseen on kustannuspaineissa: sekä sivistys- että sosiaali- ja terveystoimi ovat kovien säästöjen kohteena, minkä vuoksi myös henkilökuljetukset on hoidettava mahdollisimman tehokkaasti.

Pelkkä hinta ei kuitenkaan ratkaissut kilpailutusta, vaan kaikki valitut toimittajat täyttävät tiukat laatuvaatimukset. Sopimuksessa on määritelty sanktiot, jotka laukeavat esimerkiksi myöhästymisistä, liian pitkistä kuljetusajoista ja sopimuksen vastaisesta kalustosta. Jos rikkeitä kertyy merkittävän paljon, voidaan puhua sopimuksen irtisanomisesta tai purkamisesta – toistaiseksi tällaiseen ei ole ollut aihetta yhdenkään yrityksen kohdalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

palvelupäällikkö Pasi Ojaniemi, Espoon kaupungin logistiikka, puh. 050 385 9086, sähköposti: etunimi.sukunimi@espoo.fi


liiketoimintajohtaja Mauri Suuperko, puh. 040 336 0741, sähköposti: etunimi.sukunimi@espoo.fi

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye