Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoolaisille rakennetaan päästötöntä kaukolämpöä

Jaa
Espoossa edetään kestävän kehityksen ja kasvun polulla. Tavoitteena on, että kaupunki on hiilineutraali vuoteen 2030. Päästötön energian tuotanto ja älykkäät energiaratkaisut ovat yksi merkittävimmistä toimista tähän tavoitteeseen pääsemiseksi.

Espoossa kaukolämmöstä huolehtiva Fortum ja Espoon kaupunki tekivät kesäkuussa kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen, jolla osapuolet sitoutuivat yhdessä kehittämään Espoon kaukolämmöstä hiilineutraalia. Lämmöntuotannon osuus Espoon kaikista ilmastoon vaikuttavista päästöistä on nykyisellään lähes puolet.

”Espoossa tehdään jatkuvasti uusia ratkaisuja, joilla monipuolistetaan Espoon kestävää energiantuotantoa. Ämmässuolle suunnitellaan uutta Fortumin bio- ja kierrätyspolttoainetta hyödyntävää energiantuotantolaitosta ja Vermossa on otettu käyttöön kotimaista bioöljyä hyödyntävä lämpöyksikkö. Energiayhtiö St1 tekee maailman mittakaavassa ainutlaatuista geotermistä lämpölaitosta Otaniemessä. Espoo on merkittävä energiaratkaisujen kehittämisalusta ja täällä tehdyt ratkaisut tukevat laajemminkin kiertotalouden liiketoimintamallien kehittymistä”, toteaa Espoon kaupungin kestävän kehityksen johtaja Pasi Laitala

Kuluvalla viikolla Fortum ja HSY, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, solmivat aiesopimuksen kivihiilen käyttöä korvaavan energiatuotantolaitoksen sijoittamisesta Espooseen Ämmässuon Ekoteollisuuskeskuksen yhteyteen. Se vapauttaa Espoota hiilestä. Bio- ja kierrätyspolttoainetta hyödyntävä energiantuotantolaitos olisi toiminnassa 2020-luvun kuluessa.

Lokakuun alussa vihittiin käyttöön Fortumin Vermon lämpökeskukselle rakennettu bioöljylaitos. Siellä käytetään kestävästi puuperäisestä raaka-aineesta kuten metsätähteestä, -hakkeesta tai sahanpurusta valmistettua bioöljyä, joka korvaa aiemman käytetyn polttoöljyn.

Joulun alla Energiayhtiö St1 geotermisen laitoksen ensimmäinen reikä on nykyisellä porausvauhdilla tavoitesyvyydessä, noin seitsemässä kilometrissä. Geoterminen lämpö on maapallon sisälle, sen syntyvaiheissa 4,5 miljardia vuotta sitten jäänyttä lämpöä. Maalämpö on puolestaan aurinkoenergiaa, joka on varastoitunut maaperän pintakerroksiin. Näistä ei-fossiilisista ja uusiutuvista energialähteistä on syntymässä tulevaisuuden ratkaisuja. Otaniemen geoterminen laitos tuottaa valmistuttuaan noin 10 prosenttia Espoon ympärivuotisesta lämmitystarpeesta.

Kaukolämpöratkaisuilla uutta liiketoimintaa

Espoo osoittautui viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa ja sen tämän vuoden seurannassa Euroopan taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävimmäksi kaupungiksi.

”Tavoite on jatkossakin pitää Espoon kasvutarina kestävänä ja vetovoimaisena. Uusilla kaukolämpöratkaisuilla parannetaan merkittävästi Espoon ekologista kestävyyttä. Energiaratkaisuilla vahvistetaan yritystoiminnan kilpailukyvyn kehittymistä ja avataan vientimahdollisuuksia. Uusilla energiaratkaisuilla on suuri vaikutus suoraan kaupunkilaisten hyvinvointiin”, Pasi Laitala kuvailee ratkaisujen vaikutuksia.

Espoo on myös mukana pääkaupunkiseudun ja Lahden alueen kattavassa Smart & Clean -säätiön työssä, jossa seudusta rakennetaan kansainvälisesti kiinnostavaa kestävän kehityksen ja kaupungistumisen esimerkkialuetta ja uusien ratkaisujen kokeilualustaa. Kaupungin ja Fortumin energiayhteistyö tukee osaltaan tavoitteen saavuttamista.

Espoon valtuusto käsitteli 16.10. kokouksessaan kaupungin kehityksen kannalta keskeisten ja Espoo-tarinan toteutusta tukevien kehitysohjelmien tavoitteita. Kestävä Espoo -ohjelman kehityshaasteet koskevat juuri päästötöntä energian tuotantoa. Muut ohjelman tavoitteet liittyvät älykkäisiin ja puhtaisiin kaupunki- ja liikkumisratkaisuihin sekä lähiympäristön virkistysmahdollisuuksien kasvamiseen ja kestävään arkeen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Espoon kaupunki luo kestävää tulevaisuutta yhdessä asukkaiden ja kumppanien kanssa sekä osana pääkaupunkiseutua. Työn tavoite on hyvinvointi fiksussa, turvallisessa kaupungissa, jossa arki sujuu.

Kaupungistumisen luomat mahdollisuudet hyvään elämään hyödynnetään. Espoota rakennetaan palvelujen, liikkumisen, asumisen, kulttuurin ja talouden kannalta kestävästi. Tavoitteena on muun muassa, että kaupungissa energia on tuotettu hiilivapaasti, kasvetaan kestävään elämäntapaan, lähiluontoa arvostetaan elämän lähteenä ja jossa kaikkien osallisuus on arkea. Kehitystä kannattelee espoolaisesta osaamisesta syntyvä innovaatioihin ja kiertotalouteen perustuva elinvoima.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon liikuntalautakunta on tarkastanut Liikunnan ja urheilun tulosyksikön maksuja: maksutulojen korotukset eivät nosta lasten ja nuorten harrastamisen hintaa18.4.2024 18:33:56 EEST | Tiedote

Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2024 toimenpiteistä, joilla nostetaan Liikunnan ja urheilun maksutuloja noin miljoonalla eurolla. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2025 alusta. Maksutulojen korotukset ovat osa kaupunkitasoista Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa kaupungin talouden tasapainoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye