Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon kaupunki palkitsi Ammattiopisto LIVEn rakennuksen Hurraa-palkinnolla

Jaa
Espoon rakennuslautakunta ja rakennusvalvontakeskus palkitsivat Ammattiopisto LIVEn Leppävaaran rakennuksen Hurraa-palkinnolla. Keilaniemessä sijaitseva Raaden hammas sai kunniamaininnan.
Ammattiopisto LIVEn rakennus Espoon Leppävaarassa. Kuva: Kuvio Oy.
Ammattiopisto LIVEn rakennus Espoon Leppävaarassa. Kuva: Kuvio Oy.

Hienoa arkkitehtuuria ja vaikuttavat sisätilat 

Invalidisäätiön rakennuttamalle Ammattiopisto LIVE:lle myönnettiin Espoon rakennuslautakunnan ja rakennusvalvontakeskuksen vuotuinen Hurraa-palkinto. 1 200 opiskelijalle tarkoitettu oppilaitos valmistui vuoden 2020 tammikuussa Leppävaaraan.  

Espoon rakennuslautakunta perustelee voittajan valintaa alueen arvoa kohottavalla arkkitehtuurilla ja vaikuttavilla sisätiloilla, jotka muodostavat kannustavan ja esteettömän oppimisympäristön erityisoppilaille. Kaunis rakennus on istutettu esimerkillisesti maastoon ja ympäristöön. Oppilaitoksen julkisivuja verhoavat keraamiset lämpimänsävyiset putkiprofiilit, ja sisäpiha-alueen puolella puuverhoillut julkisivupinnat kaareutuvat saumattomasti katokseksi. 

Kohteen suunnittelusta vastasi Linja Arkkitehdit Oy ja pääurakoitsijana toimi Arkta Rakennuskultti Oy. 

Uudistettu Raaden hammas sai kunniamaininnan 

Kunniamaininnan sai Suomen korkeimman, ikonisen toimistorakennuksen Raaden hampaan peruskorjaus- ja laajennushanke. Alun perin Nesteen pääkonttoriksi suunniteltu toimistotorni valmistui 1976. 

Hankkeen myötä Accountor Toweriksi ristitty 21-kerroksinen torni saavutti kilpailussa yleisön äänestyssuosion. Rakennuslautakunta näki vaikuttavan maamerkin kunnostamisen ja alkuperäisen käyttötarkoituksen säilyttämisen arvokkaana, historiaa kunnioittavana tekona. 
 
Rakennuksen käyttötarkoitus on monipuolistunut maisemaravintolan ja katutasossa sijaitsevien liiketilojen myötä. Kulkuyhteyksiä on puolestaan parantanut kolme vuotta sitten alkanut metroliikenne. Jatkossa alueen liikenneyhteyksiä täydentää vielä Raide-Jokeri. 

Kohteen uudistumisen suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto SARC Oy ja pääurakoitsijana toimi YIT Suomi Oy.

Hurraa-tunnustuspalkinto jaettiin seitsemännen kerran 

Hurraa-tunnustuspalkinto on vuosittain jaettava espoolainen hatunnosto erityisen onnistuneesti toteutuneelle rakennettuun ympäristöön liittyvälle teolle. Palkinto on jaettu vuodesta 2014 lähtien. Tänä vuonna palkinto jaettiin 4. joulukuuta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Eija Mikola
lupa-arkkitehti
Espoon kaupunki
040 1856763
eija.mikola@espoo.fi

Kuvat

Ammattiopisto LIVEn rakennus Espoon Leppävaarassa. Kuva: Kuvio Oy.
Ammattiopisto LIVEn rakennus Espoon Leppävaarassa. Kuva: Kuvio Oy.
Lataa
Ammattiopisto LIVEn Leppävaaran toimipisteen sisätilat. Kuva: Vesa Veikko Sakari.
Ammattiopisto LIVEn Leppävaaran toimipisteen sisätilat. Kuva: Vesa Veikko Sakari.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon liikuntalautakunta on tarkastanut Liikunnan ja urheilun tulosyksikön maksuja: maksutulojen korotukset eivät nosta lasten ja nuorten harrastamisen hintaa18.4.2024 18:33:56 EEST | Tiedote

Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2024 toimenpiteistä, joilla nostetaan Liikunnan ja urheilun maksutuloja noin miljoonalla eurolla. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2025 alusta. Maksutulojen korotukset ovat osa kaupunkitasoista Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa kaupungin talouden tasapainoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye