Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon Keilaniemeen suuri hotelli- ja kongressikeskus

Jaa

Meren rantaan, Keilaniemen metroaseman ja rakenteilla olevan Raide-Jokerin päätepysäkin läheisyyteen on suunnitteilla mittava hotelli- ja kongressikeskus. Hotellin suunniteltu huoneluku on 660. Koko hankkeen laajuus on 30 000 neliömetriä.

Yleisnäkymää Keilaniemestä. Kuva: Espoon kaupunki/Janne Ketola
Yleisnäkymää Keilaniemestä. Kuva: Espoon kaupunki/Janne Ketola

Hankkeen taustalla on norjalainen AB Invest AS, joka on hakenut kaupungilta suunnitteluvarausta. Tavoitteena on käynnistää suunnittelu ja kehittäminen viipymättä.

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsittelee hakemusta kokouksessaan 14.10.2019.

Keilaniemi uudistuu ja monipuolistuu voimakkaasti

Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalon mukaan AB Invest AS:n suunnitelma vastaa erinomaisesti Keilaniemen kehittämiselle asetettuja tavoitteita.

”Keilaniemeä kehitetään kansainvälisesti ja kansallisesti merkittäväksi yritys-, tutkimus- ja innovaatioalueeksi, joka elää ja kehittyy tiiviissä vuorovaikutuksessa viereisen Aalto-yliopiston kanssa. Alueella toimii useiden kansainvälisten pörssiyritysten pääkonttoreita, ja tulevaisuudessa siellä myös asutaan hyvien palvelujen ja joukkoliikenneyhteyksien äärellä.”

Lisätietoja:
Teknisen toimen johtaja Olli Isotalo, p. 050 593 3359
Projektinjohtaja Antti Mäkinen, p. 050 593 1339

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Yleisnäkymää Keilaniemestä. Kuva: Espoon kaupunki/Janne Ketola
Yleisnäkymää Keilaniemestä. Kuva: Espoon kaupunki/Janne Ketola
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme