Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon koronatilanne: Palveluihin pääsy nopeutunut

Jaa
Heinäkuun alun jälkeen Espoossa on todettu 284 koronavirustartuntaa. Päiväkodeissa, peruskouluissa ja lukioissa on syksyn aikana ollut noin 25 karanteenitilannetta. Huoltajat saavat tiedon lapsensa koulun tai päiväkodin karanteenitilanteista. Espoolaiset ovat löytäneet uudet sähköiset palvelut, ja lähes puolet testausajoista varataan jo verkossa itsepalveluna.

Koronatilanne on Espoossa vilkastunut kesän jälkeen. Tartuntoja on Espoossa todettu yhteensä 1185. Heinäkuun alun jälkeen on todettu 284 tartuntaa, ja uusia tapauksia tulee päivittäin. Tällä hetkellä suurin osa tartunnan saaneista on nuoria aikuisia. Aiempaa suurempi osa tartunnanlähteistä on viimeisen kahden viikon aikana jäänyt tuntemattomaksi.

Tilastot: Koronavirustilanne Espoossa

Espoolaiset ovat löytäneet sähköiset palvelut

Espoolaiset ovat löytäneet syyskuun alussa avatut sähköiset palvelut hyvin. Viikolla 38 (14.-20.9.) yli 2000 espoolaista teki sähköisen koronaoirearvion osoitteessa Omaolo.fi. Heistä 65 prosenttia on saanut ohjeen varata itselleen koronanäyteaika osoitteesta koronabotti.hus.fi.

Viikolla 38 espoolaisille varattiin yhteensä hieman alle 2700 koronatestiaikaa, joista 48 prosenttia tehtiin itsepalveluna. Luku ei sisällä yksityisillä lääkäriasemilla otettuja näytteitä. Koronanäytteenottopisteisiin pääsee samana päivänä ja espoolaiset saavat näytevastauksen keskimäärin 24 tunnissa.

Sähköiset palvelut ovat helpottaneet puhelinruuhkia. Koronapuheluihin vastataan pääosin samana päivänä, mutta osa muihin asioihin liittyvistä puheluista siirtyy vielä seuraavalle päivälle. Tällä hetkellä terveysasemilla hoidetaan yli 10 000 puhelua viikossa; näistä kolmannes on koronavirukseen liittyviä puheluja. Syyskuussa 2019 puheluja oli noin 7100 viikossa.

Huoltajat saavat tiedon lapsensa koulun tai päiväkodin karanteenitilanteista

Espoon päiväkodeissa, kouluissa ja lukioissa on syyslukukauden ollut noin 25 karanteenitilannetta, kun koulun tai päiväkodin tiloissa on ollut tartunnan saanut henkilö. Näistä tartunnoista valtaosa on peräisin muualta kuin koulusta tai päiväkodista: syksyn aikana kouluissa on epäilty kolmea mahdollista jatkotartuntaa, päiväkodeissa ei ole todettu jatkotartuntoja.

Jos päiväkodissa, koulussa tai lukiossa tapahtuu altistuminen, siitä kerrotaan koulun/päiväkodin lasten huoltajille ja henkilökunnalle. Tämä lisäksi Espoon tartuntatautiyksiköstä ollaan yhteydessä kaikkien koronavirukselle altistuneiden ja karanteeniin asetettavien lasten huoltajiin.

Jos tilanne niin edellyttää, voidaan peruskouluissa siirtyä väliaikaisesti poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin perusopetuslain väliaikainen muutoksen 20 a § mukaisesti. Tällöin oppilaat opiskelevat kotoa käsin mm. etäyhteyksien avulla. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti syyskuun kokouksessaan, että suomenkielisten peruskoulujen osalta päätöksen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä tekee sivistystoimen johtaja yhteistyössä tartuntatautiviranomaisen kanssa.

Suojaimia käytetään entistä laajemmin sosiaali- ja terveyspalveluissa

Henkilöstö käyttää kirurgista suu-nenäsuojainta kaikissa työpäivään sisältyvissä kontakteissa silloin, kun palveluissa asioi runsaasti riskiryhmiin kuuluvia. Suojainta käytetään siis sekä työntekijän ja asiakkaan välisissä kohtaamisissa että henkilöstön keskinäisissä kohtaamisissa. Näin on jo aiemmin toimittu mm. Espoon sairaalassa ja hoivakodeissa, ja sama käytäntö on nyt myös mm. terveysasemilla, vanhusten kotihoidossa, vanhusten ja vammaisten päivä- ja työtoiminnassa sekä seniorien palvelukeskuksissa ja avokuntoutuksessa. Neuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ja puheterapiassa henkilöstö käyttää kasvot peittävää visiiriä.

Vastaanotoille tuleville 15 vuotta täyttäneille asiakkaille ja saattajille suosittelemme oman kasvomaskin tai visiirin käyttämistä. Espoon sairaalassa ja hoivayksiköissä on erilliset ohjeet maskin käyttämisestä. Vähävaraisille espoolaisille jaetaan kasvomaskeja sosiaalipalvelutoimistossa ja järjestöjen toimipisteissä.

Espoossa seurataan tarkkaan kansallisia suosituksia ja reagoidaan nopeasti, jos suositukset muuttuvat.

Muista turvavälit, älä lähde sairaana muiden pariin!

Vaikka suojainten käyttöä laajennetaan, vanhat tutut ohjeet pätevät edelleen: Älä lähde sairaana muiden ihmisten pariin, pidä turvavälit, noudata hyvää käsi- ja yskimishygieniaa ja käytä kasvomaskia ohjeiden mukaan. Muista myös Koronavilkku!

Lisätiedot

Perusturvajohtaja Juha Metso, p. 050 532 7321
Sivistystoimen johtaja Harri Rinta-aho, p. 050 428 9440 
www.espoo.fi/koronavirus

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Twitter: @Espoonsote     
Facebook: Espoon sote - Hyvinvointia Espoossa

Espoon kaupunki Twitterissä 
Espoon kaupunki Facebookissa

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon liikuntalautakunta on tarkastanut Liikunnan ja urheilun tulosyksikön maksuja: maksutulojen korotukset eivät nosta lasten ja nuorten harrastamisen hintaa18.4.2024 18:33:56 EEST | Tiedote

Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2024 toimenpiteistä, joilla nostetaan Liikunnan ja urheilun maksutuloja noin miljoonalla eurolla. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2025 alusta. Maksutulojen korotukset ovat osa kaupunkitasoista Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa kaupungin talouden tasapainoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye