HSL Helsingin seudun liikenne

Espoon kutsukyytikokeilu ylitti puolenvälin – matkustajamäärät kasvussa

Jaa

HSL:n ja ViaVanin kutsukyytipalvelun matkustajamäärät ovat kasvussa ja asiakastyytyväisyys hyvällä tasolla, kun palvelu on ollut käynnissä itäisessä Espoossa runsaat kolme kuukautta. Kutsukyyti on matkojen yhdistelemiseen perustuva kutsuohjattu palvelu, jonka palvelualue laajeni syksyn aikana myös Matinkylään ja Olariin.

Kokeilu käynnistyi syyskuussa 2019. Sen tarkoituksena on ollut selvittää, miten kutsuohjattu liikenne toimii perinteisemmän joukkoliikenteen täydentäjänä.

Matkustajamäärät ovat kasvaneet tasaisesti, ja nyt kutsukyydillä tehdään yli 1 000 matkaa viikossa. Keskimääräinen odotusaika on alle kymmenen minuuttia, ja käyttäjät antavat palvelulle arvosanaksi 4,8 viidestä. Kutsukyyti on palvellut niin työmatkaliikennettä kuin harrastusmatkojakin.

Tähän mennessä kutsukyydillä on tehty yli 10 000 matkaa. Eniten matkoja on tehty Leppävaaran, Keilaniemen ja Otaniemen alueilla.

Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana palvelua saattoi käyttää kahden euron avajaistarjoushinnalla. Lisäksi uusia käyttäjiä on houkuteltu tarjoamalla mahdollisuutta kokeilla palvelua maksutta.

Asiakaspalautteen perusteella yhä useampi matkustaja on korvannut yksityisautolla tehtäviä matkoja kutsukyydillä, mikä on ollut yksi palvelun tavoitteista.

Palvelun käynnistymisen jälkeen palvelualue on laajentunut, ja lisäksi kutsukyydit ovat marraskuusta alkaen olleet tarjolla arkipäivien lisäksi myös lauantaisin. Lisäksi 13 vuotta täyttäneet voivat nykyään käyttää kutsukyytiä, jos ovat saaneet valtuutuksen yksin matkustamiseen huoltajiltaan.

IdeaLab-kilpailun voittaja

ViaVanin kutsukyytipalvelu oli toinen voittajista HSL:n vuonna 2018 järjestämässä IdeaLab-kilpailussa, jonka palkintona oli puoli miljoonaa euroa palvelun toteuttamiseen ja kehittämiseen. Kilpailun tavoitteena oli löytää uusia ja innovatiivisia liikkumisen ratkaisuja Helsingin seudulle.

Nykyaikaiseen teknologiaan perustuvan kutsukyydin tarkoituksena on muun muassa kuljettaa ihmisiä Helsingin suuntaan kulkevien runkoyhteyksien äärelle. Tavoitteena on vähentää oman auton tarvetta Espoossa.

”ViaVanin pyrkimyksenä on luoda kaupunkeihin tehokkaita, teknologiaan perustuvia joukkoliikenneratkaisuja, jotka vähentävät ruuhkia ja päästöjä”, sanoo ViaVanin toimitusjohtaja Chris Snyder. ”Matkustajilta saamamme palaute on Espoossa ollut hyvin positiivista, ja yhdessä HSL:n kanssa olemme yhtä askelta lähempänä sitä, että omalle autolle on entistä vähemmän tarvetta.”

”On hienoa nähdä, että sitä mukaa kuin matkojen määrä kasvaa, myös jaettuja kyytejä on yhä enemmän. Olemme tyytyväisiä myös siihen, että metro- ja juna-asemat ovat suosittuja matkojen lähtö- ja päätepisteitä”, sanoo HSL:n joukkoliikenneosaston johtaja Tero Anttila.

Palveluntarjoaja ViaVanilla on vastaavia projekteja myös muiden eurooppalaisten joukkoliikenneviranomaisen kanssa muun muassa Oslossa, Lontoossa ja Berliinissä.

Yhteyshenkilöt

HSL:
Tero Anttila
joukkoliikenneosaston johtaja
p. 050 555 2932

ViaVan:
Caroline Hawkins
caroline@ridewithvia.com

Kuvat

Lataa
Kutsukyytimatkojen suosituimmat alku- ja päätepisteet
Kutsukyytimatkojen suosituimmat alku- ja päätepisteet
Lataa

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n hallituksen päätöksiä 11.2.202011.2.2020 12:45:26 EETTiedote

Sisäisen tarkastuksen yhteenvetoraportti vuodelta 2019 ja tarkastussuunnitelma 2020 Hallitus päätti merkitä tiedoksi sisäisen tarkastuksen yhteenvetoraportin vuodelta 2019 ja sisäisen tarkastuksen tarkastussuunnitelman vuodelle 2020. Sisäinen valvonta on osa kuntalain mukaista kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvontaa. LINKKI PÖYTÄKIRJAAN Ostotarjouksen tekeminen Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) -kuntayhtymän omistamista kiinteistöosakeyhtiön osakkeista Hallitus päätti tarjota Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle 4,1 miljoonaa euroa Kiinteistöosakeyhtiö Asemapäällikönkatu 5:n osakkeista, ja osakkeiden omistus ehdotetaan siirrettäväksi HSL:lle 1.5.2020 alkaen. HSL siis aikoo ostaa päätoimipisteensä rakennuksesta HSY:n omistaman osuuden. Kaupan jälkeen HSL:n omistusosuus kiinteistöosakeyhtiöstä olisi 69,73 prosenttia. LINKKI PÖYTÄKIRJAAN Transit PSP -maksuvälityspalvelujen hankinta Hallitus päätti valita transit PSP -maksuvälityspalvelujen tarjoajaksi LittlePayn,

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme