Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon liikunnalle luodaan uutta visiota

Jaa
Liikuntapalveluiden visiotyö sai liikunta- ja nuorisolautakunnalta täyden tuen. Espoo liikkuu 2030 -visio valmistuu tammikuussa 2019.

Liikuntapalveluiden tavoitteena on, että kaikilla espoolaisilla on mahdollisuus osallistua ja kokea liikunnasta kumpuava ilo ja sen tuoma hyvinvointi. Palveluiden sisällöt ja periaatteet tukevat ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kehitystä.

- Olemme arvioineet palveluidemme nykytilan, kehitystoimenpiteet ja Espoo Liikkuu 2030 -vision kestävän kehityksen näkökulmasta, kertoo liikunta- ja nuorisojohtaja Martti Merra. -Valtuustokauden tavoite on, että Espoo on Suomen liikkuvin kunta. Jotta nykytilannetta voidaan arvioida rehellisesti, olemme asemoineet itsemme kaikissa palveluissa suhteessa muihin suomalaisiin kaupunkeihin. 

Visiotyö 2030 on tehty pääosin Espoon liikunta- ja nuorisopalveluiden henkilökunnan voimin. Lisäksi liikunta- ja nuorisolautakunnan kanssa on pidetty visiotyöstä seminaari ja espoolaisen seuraurheilun tilasta on toteutettu laaja seurakysely. Espoon huippu-urheilun strategia on laadittu tiiviissä yhteistyössä Espoon urheiluseuroja edustavan seurojen edunvalvontaryhmän kanssa. Strategia esitetään seuroille 27.11.2018.

-Palveluidemme osalta voimme olla jo nyt varsin ylpeitä. Jotta olisimme valtuustotavoitteen mukaisesti Suomen liikkuvin kunta, tarvitsemme tueksemme liikunnan ja urheilun laajempaa arvostusta, Merra tiivistää.

Liikunta- ja nuorisolautakunnan jäsenet: http://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Paatoksenteko/Lautakunnat_ja_johtokunnat/Liikunta_ja_nuorisolautakunta/Jasenet

Liikunta- ja nuorisolautakunnan esityslista: http://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Paatoksenteko

Lisätietoja:

Liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja Heidi Luukkanen, puh 046 942 5235 Liikunta- ja nuorisopalvelujen johtaja Martti Merra, puh 043 824 9586, martti.merra@espoo.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon liikuntalautakunta on tarkastanut Liikunnan ja urheilun tulosyksikön maksuja: maksutulojen korotukset eivät nosta lasten ja nuorten harrastamisen hintaa18.4.2024 18:33:56 EEST | Tiedote

Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2024 toimenpiteistä, joilla nostetaan Liikunnan ja urheilun maksutuloja noin miljoonalla eurolla. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2025 alusta. Maksutulojen korotukset ovat osa kaupunkitasoista Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa kaupungin talouden tasapainoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye