Alko Oy

Espoon Mankkaan Alko uudistuu

Jaa
Mankkaan Alkon myymälä uudistetaan. Myymälä on avoinna viimeistä päivää ennen remonttia lauantaina 8. tammikuuta, ja uudistettu myymälä aukeaa jälleen perjantaina 11. helmikuuta.

Mankkaan myymälä palvelee ennen uudistusta 8.1. klo 18 saakka, ja aukeaa jälleen 11.2. klo 9. Myymälän ollessa suljettuna asiakkaita palvelevat lähimmät Alkot sijaitsevat Kauniaisissa (Kauniaistentie 7) ja Leppävaaran Sellossa (Leppävaarankatu 3–9).

”Uudistus selkeyttää ja raikastaa Mankkaan myymälän ilmettä. Remontoidussa myymälässä on entistäkin inspiroivampaa asioida, esillepanot ovat selkeitä ja myymälässä on kiinnostava valikoima. Uusimme kalusteiden ja valaistuksen lisäksi myös myymälän lattian, jonka vuoksi joudumme olemaan kiinni hieman normaalia pidempään”, palvelujohtaja Tatu Vanninen kertoo.

Tuttu henkilökunta toivottaa asiakkaat tervetulleeksi myös uudistettuun myymälään.

”Henkilökuntamme on myymälässä asiakkaita varten, ja autamme mielellämme löytämään sopivat juomat erilaisten ruokien pariksi. Myymälästämme löytyy myös kattava valikoima alkoholittomia vaihtoehtoja. Rohkeasti vain kysymään”, kannustaa palvelupäällikkö Ari Seinä.

Asiakkaiden toiveet huomioidaan aktiivisesti Mankkaan myymälän valikoimassa.

”Mankkaan myymälän valikoimassa on noin 1500 tuotetta ja valikoima painottuu erityisesti viineihin. Myymälän valikoimaa suunnitellessamme kuuntelemme jatkossakin aktiivisesti asiakastoiveita varmistaaksemme ajassa elävän valikoiman. Toiveita voi jättää helposti Alkotoiveen muodossa myös verkko-osoitteessa alkotoive.fi”, Ari Seinä sanoo.

Monikanavaista palvelua

Myymälöiden valikoima vastaa kattavasti asiakkaiden perustarpeisiin. Verkkokaupasta on tilattavissa koko Alkon kattava 11 000 tuotteen valikoima ja tuotteet voi noutaa omasta lähi-Alkosta.

”Verkkokauppa ja digitaaliset palvelumme, kuten Alko-äppi, täydentävät myymälöidemme tarjoamaa palvelua. Verkkokauppatilauksen voi tehdä myös Alkossa myyjän avustuksella”, Vanninen kertoo.

Alko vähentää juomahävikkiään

Yksi Alkon vastuullisuustavoitteista on juomahävikin vähentäminen. Vuonna 2020 juomahävikki oli 0,3 prosenttia myydyistä juomalitroista. Hävikkijuomista tuotetaan esimerkiksi biokaasua.

Alko pitää jatkossa myynnissä myös vaurioituneet pakkaukset, joiden sisältö on täysin kunnossa. Kuljetusten aikana tuotteiden etiketti voi revetä kulmasta tai hanapakkaus saada kolauksen. Tähän asti Alko on hävittänyt tuotteet, vaikka itse tuote on täysin moitteeton sisältä ja kunnossa nautittavaksi.

”Jatkossa meillä voi myymälöissä nähdä tuotteita, joilla on vaurioitunut pakkaus -kaulurimerkintä. Merkintä kertoo, että pakkaus on vaurioitunut, mutta itse tuotteen sisältö on täysin kunnossa. Uskomme, että nämäkin tuotteet löytävät ostajansa, sillä yhä useampi kuluttaja haluaa osaltaan olla mukana vähentämässä hävikkiä ja tehdä vastuullisempia valintoja”, toteaa Vanninen.

Etiketti- ja pakkausvaurioisia tuotteita hävitetään Alkossa vuosittain noin 20 000 pakkausta. Tavoitteena on vähentää tätä hävikkiä vähintään puoleen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pääkaupunkiseudun palvelujohtaja Tatu Vanninen, p. 040 838 9694, tatu.vanninen@alko.fi
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 366 myymälää, yli 130 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2020 Alkon liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 57 miljoonaa.

Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye