Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä

Jaa

Lautakunta päätti kokouksessaan mm. Karamzinin koulun opetuksen järjestämisestä 1.8.2017 alkaen.

TIEDOTE ESPOON OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNNAN KOKOUKSESTA 7.6.2017

3 Karamzinin koulun opetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti, että Karamzinin koulun vuosiluokkien 3.–6. opetus järjestetään Järvenperän koulun yhteydessä sijaitsevissa siirtokoulutiloissa sekä Järvenperän koululla 1.8.2017 alkaen tai viimeistään tilojen vapauduttua. Opetus järjestetään näissä tiloissa siihen asti, kunnes Karamzinin koulun vanhan puolen korjaustyöt valmistuvat. Ne oppilaat, joiden koulumatka väistötiloihin on yli 3 km, saavat koulumatkoja varten matkakortin, mikäli he eivät ole oikeutettuja muuhun koulumatkaetuuteen.

7 Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa (palautettu 17.5.2017)

Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestämistä suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa käsiteltiin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa 16.2.2017. Lautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi ja toivoi lausuntoa erityyppisistä päiväkodeista, joissa otettaisiin kantaa siihen, miten ehdotettu lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen vaikuttaisi heidän arkeen ja toimintaan. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta käsitteli asiaa uudelleen 17.5.2017 palauttaen asian edelleen valmisteltavaksi. Käsittelyn yhteydessä sovittiin, että asiaa käsitellään myös varhaiskasvatusjaostossa 23.5.2017. Varhaiskasvatusjaostossa on käsitelty asiaa aiemmin 9.3.2017.

Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestämisen tavoitteita ja muutosehdotuksia on valmistelun aikana tarkennettu ja aikataulua muutosten toteuttamiseksi väljennetty ottaen huomioon päiväkotien ja muiden tahojen lausunnot ja kannanotot.

Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisten tuen järjestämisen muutosten tavoitteena on tuottaa espoolaisille lapsille laadukasta ja vaikuttavaa varhaiskasvatusta, jossa lapsen kulloinkin tarvitsema tuki on jo tarjolla ilman, että hänen täytyy tuen tarpeen vuoksi vaihtaa varhaiskasvatusryhmää tai -paikkaa. Jos lapsen tuen tarve on mittavampaa, tavoitteena on pääsääntöisesti järjestää tuki hänen normaaliin varhaiskasvatusympäristöönsä tehostetumpana erityispedagogisena ja muuna tukena. Tässä ns. inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa lapsilla on oikeus saada tarvitsemansa tuki omassa varhaiskasvatusympäristössään ja osallistua omien edellytystensä mukaan kaikkiin toimintoihin varhaiskasvatusta ohjaavien säädösten mukaisesti

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi nyt seuraavat lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestämistä koskevat periaatteet suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa:
-       Lapsen kehityksen, kasvun ja oppimisen tuki järjestetään lapsen henkilökohtaisen tarpeen mukaan ensisijaisesti erilaisin joustavin ja tarkoituksenmukaisin järjestelyin erikokoisissa lapsiryhmissä lapsen omassa päiväkodissa tai perhepäivähoitoryhmässä inkluusion periaatteiden mukaisesti.
-       Lapsen edun ja tuen tarpeen vaatiessa tukea voidaan järjestää pedagogisesti vahvistetussa ryhmässä. Pedagogisesti vahvistetuissa ryhmissä työskentelee kaksi lastentarhanopettajaa ja lastenhoitaja. Ryhmään sijoitettavien lasten määrä on tavanomaista pienempi.
-       Kun lapsi tarvitsee erityispedagogista tukea kokoaikaisesti ja jatkuvasti, tuki voidaan järjestää lapsimäärältään pienemmässä erityisryhmässä. Erityisryhmässä työskentelee lastentarhanopettajan ja lastenhoitajan lisäksi varhaiskasvatuksen erityisopettaja, joka vastaa kehityksen, kasvun ja oppimisen tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksesta. Ryhmään sijoitettavien tukea tarvitsevien ja muiden lasten määrä määritellään lasten tuen tarpeiden perusteella.
-       Erityisryhmien riittävyydestä huolehditaan jokaisella palvelualueella lasten tuen tarpeiden mukaisesti.
-       Muille varhaiskasvatuksessa oleville lapsille suunnataan lasten tarpeiden mukaan laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan erityispedagogista tukea lapsen omaan varhaiskasvatusympäristöön.
-       Laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja työskentelee useamman toimipaikan lapsiryhmissä varhaiskasvatuksen kasvatushenkilöstön rinnalla hyödyntäen esimerkiksi mallittamista, samanaikaisopetusta tai muita erityispedagogisia menetelmiä. Laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan maantieteellisen vastuualueen määrittelyssä otetaan huomioon muun muassa toimipaikoissa olevien kehityksen, kasvun ja oppimisen tukea tarvitsevien lasten sekä muiden lasten määrä ja vieraskielisten lasten osuus varhaiskasvatuksessa olevista lapsista.
-       Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen koordinointitehtäviin sijoittuu yksi varhaiskasvatuksen erityisopettaja jokaiselle palvelualueelle ja palveluyksikköön.
-       Varhaiskasvatuksen henkilökunnan kehityksen, kasvun ja oppimisen tukeen liittyvää osaamista kehitetään systemaattisella täydennyskoulutuksella ja osaamisen jakamisella.

Lautakunta päätti, että nämä periaatteet otetaan käyttöön vaiheittain vuodesta 2018 vuoden 2019 elokuuhun mennessä ja että laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävää pilotoidaan toimintavuoden 2017 - 2018 aikana. Pilotoinnin tuloksia hyödynnetään tuen järjestämistä toteutettaessa. Lisäksi lautakunta päätti, että laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajapilotit raportoidaan lautakunnalle.

Kokousasia kokonaisuudessaan

10 Kuntalaisaloite ja lautakunnan valmistelukehotus B1 -kielen tuntimäärän lisäämisestä suomenkielisen opetuksen tuntijakoon

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta totesi kokouksessaan 4.5.2017, että pääkaupunkiseudun nuoret hakeutuvat samoihin toisen asteen oppilaitoksiin peruskoulun jälkeen. Espoolaiset nuoret eivät ole tasa-arvoisessa asemassa muiden kuntien nuorten kanssa jatko-opintopaikoissaan. Heidän päättöarvosanansa muodostuu hyvin erilaisilla tiedoilla kuin naapurikuntalaisen, eivätkä ne näin ollen ole vertailukelpoisia. Siitä huolimatta espoolaiset nuoret laitetaan yhteishaussa samalle viivalle muiden kanssa, eikä toisen asteen oppilaitoksessa perusteta ryhmää ainoastaan Espoosta tuleville nuorille. Lautakunta katsoo valmistelukehotuksessa, että yhdenvertaisuus nuorten kesken ei toteudu, kun he opiskelevat samoissa kouluissa erilaisilla pohjatiedoilla ja epätasa-arvoisista lähtökohdista, johtuen päätöksestä, joka ei ole heidän itsensä valitsema.

B-1 kielen lisäämisen kustannusvaikutukset 1.8.2017 alkaen olisivat syyslukukauden 2017 osalta 150 000€. Vuoden 2018 osalta kustannukset nykytasoon verrattuna olisivat 500 000€ ja vuodelle 2019 uudistus nostaisi kustannuksia nykytasosta 700 000€.

Lautakunta päätti, että B1-kielen 7-8-luokkien tuntien määrä tulee mahdollisimman pian, viimeistään lukuvuodesta 2018-2019, kasvattaa samalle tasolle Helsingin kanssa, sillä opiskelijat jatkavat opintojaan samoihin oppilaitoksiin ja ovat muuten eriarvoisessa asemassa. Jos muutosta suunnitelmaan ei onnistuta toteuttamaan jo lukuvuodeksi 2017-2018, tulee tuolle ajalle tarjota mahdollisuuksien mukaan korvaavaa opetusta kerhomuotoisena kurssina kaikille halukkaille B1-kielen opiskelijoille. Tästä vaihtoehdosta ja sen perusteluista informoidaan vanhempia ja oppilaita erityisen hyvin.


Lisätietoja:
Sanna Lauslahti, lautakunnan puheenjohtaja, puh. 050 512 2380
Kaisu Toivonen, opetustoimen johtaja, puh. 050 511 3398,
kaisu.m.toivonen@espoo.fi
Virpi Mattila, varhaiskasvatuksen johtaja, puh. 050 347 5845, virpi.mattila@espoo.fi

Esityslista


Lautakunnan jäsenet

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme