Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaluonnos kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn 29.11. – strateginen yleiskaavaluonnos ohjaa maankäyttöä kohti vuotta 2050

Jaa

Strategisessa kaavaluonnoksessa esitetään kehittämisen pitkän aikavälin tavoitteet ja keskeiset maankäytön ja liikenneverkon suuntaviivat ja painopisteet. Tavoitteiden mukaan yleiskaavalla mahdollistetaan noin 60 000 uuden asukkaan ja noin 11 000 työpaikan sijoittuminen alueelle vuoteen 2050 mennessä. Koko Espoossa arvioidaan olevan tuolloin noin 400 000 asukasta.

Joukkoliikenteen keskustanäkymiä. Arkkitehdit Anttila ja Rusanen Oy.
Joukkoliikenteen keskustanäkymiä. Arkkitehdit Anttila ja Rusanen Oy.

Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava-alue kattaa lähes kolmanneksen koko Espoon pinta-alasta. Espoon pohjois- ja keskiosien kaavaluonnoksen verkostomainen kaupunkirakenne perustuu vahvasti tie- ja raideliikenteen väyliin ja solmukohtiin. Kaavaluonnoksen maankäytön painopistealueita ovat Espoon keskuksen lisäksi Kalajärvelle suuntautuva joukkoliikennekäytävä sekä Turunväylän tuntumaan kaavaillun Länsiradan varsi. Siinä huomioidaan nykyisten keskusten, Espoon keskuksen ja Kalajärven, kehittäminen. Se sisältää pitkällä aikavälillä myös kolmen uuden keskuksen, Histan, Mynttilän ja Viiskorven, toteuttamisen.

Elinvoimaisista kaupunkialueista vireisiin kyliin

Strategisen yleiskaavan tarkoituksena on verkostomaisen kaupunkirakenteen ja kyläalueiden vahvistaminen, maankäytön ja julkisen liikenteen yhteensovittaminen sekä palvelurakenteen varmistaminen.

Tulevat asuntoalueet on esitetty tehokkuuden mukaan. Kaupunkimaisia asuntoalueita on tulossa kaikkiin keskuksiin, kun taas pientaloja voidaan rakentaa kauemmas keskustoista.

Uutta ekoteollisuutta ja kestävän kehityksen mukaisia joukkoliikenneratkaisuja

Työpaikat ovat kaavaluonnoksessa pääosin keskustoissa ja liikenneväylien varsilla. Kehä III:n aluetta vahvistetaan työpaikka-alueena ja osana metropolialueen elinkeinovyöhykettä. Turunväylän ja Nupurintien käytävän merkitystä työpaikka-alueena kehitetään tulevan Länsiradan toteutumisen myötä ja mahdollistetaan seudullisen ekoteollisuusalueen toteutuminen.

Uusien asuinalueiden maankäyttö kytketään nykyiseen liikenneverkkoon, jota myös kehitetään. Uusia maantie- tai pääkatuyhteyksiä ei tarvita.

Kaavaluonnoksessa on esitetty tavoitetilanteen junaliikenteen raideyhteydet, pikaraitiotieyhteys sekä muut joukkoliikenteen runkoyhteydet, joiden toteutustapa ratkaistaan tarkemmassa suunnittelussa. Joukkoliikenteen runkoyhteydet voivat aluksi olla esimerkiksi runkobussiyhteyksiä, jotka matkustuskysynnän kasvaessa muutetaan pikaraitioteiksi.

 Viherrakenne voimavarana

Lähiluonto on tärkeä voimavara asukkaille. Tulevaisuudessa yleiskaava-alueen virkistysalueet ja -palvelut ovat hyvin saavutettavissa ja niitä on riittävästi. Lisäksi kaavan yleismääräyksillä velvoitetaan luonnon monimuotoisuuden ja luonnonsuojelun sekä viheralueverkoston turvaamiseen koko kaava-alueella.

Espoonjokilaakson vyöhyke on kaupunkirakenteessa säilyvä yhtenäinen viheralueiden kokonaisuus, jossa on paljon myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita ja alueita. Alueen virkistyskäytön kehittämisessä otetaan kulttuurihistorialliset arvot huomioon tärkeänä lähtökohtana luontoarvojen rinnalla. Espoonjokilaakson ohella kaava-alueen rikas kulttuuriympäristö tarjoaa asukkaille mahdollisuuden kokea historiallinen kerroksellisuus identiteettitekijänä osana asuinympäristöään.

 Ämmässuon–Kulmakorven alueelle sijoittuu seudullisesti merkittäviä teknisen huollon alueita: Ämmässuon jätteenkäsittelykeskus ja sitä ympäröivä yritysalue sekä Kulmakorven maa-ainestoiminta-alue.

Taustalla on tehty paljon työtä

Valmisteluvaiheessa on laadittu eri teemojen, kuten kaupunkirakenne-, ympäristö- ja liikenneselvityksiä. Nämä selvitykset, analyysit sekä vaikutusten arviointi perustelevat ja havainnollistavat kaavaluonnosta ja ovat luettavissa yleiskaavan verkkosivulla. Kaupunkisuunnittelulautakunnan jälkeen kaavaluonnoksen käsittelee kaupunginhallitus, joka hyväksyy luonnoksen nähtäville.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yleiskaavapäällikkö Essi Leino, puh. 046 877 1911
Yleiskaavasuunnittelija Seija Lonka, puh. 043 825 5230

Kuvat

Joukkoliikenteen keskustanäkymiä. Arkkitehdit Anttila ja Rusanen Oy.
Joukkoliikenteen keskustanäkymiä. Arkkitehdit Anttila ja Rusanen Oy.
Lataa
Joukkoliikenteen keskustanäkymiä,  Arkkitehdit Anttila ja Rusanen Oy.
Joukkoliikenteen keskustanäkymiä, Arkkitehdit Anttila ja Rusanen Oy.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Kaupunkisuunnittelukeskus


Katuosoite: Kirkkojärventie 6 BPostiosoite: PL 43, 02070 ESPOON KAUPUNKI.

 

Ma-pe klo 8.00–15.45
09 816 21

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme