Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa ensi keskiviikkona 21.11.2018

Jaa
Lautakunta käsittelee mm. lääkintälaitteiden kokonaispalvelun siirtoa HUS-Logistiikalle sekä lokakuun osavuosikatsausta.

Poimintoja esityslistalta:

4. Osavuosikatsaus, lokakuu 2018

Sosiaali- ja terveystoimen toimintakatteen ennustetaan toteutuvan 10,4 milj. euroa alijäämäisenä: tulot ylittävän talousarvion 0,2 milj. euroa ja menot ylittävät talousarvion 10,6 milj. euroa. Ylityksestä 7,9 milj. euroa johtuu HUS:n erikoisairaanhoidon kustannuksista. Sosiaali- ja terveystoimen oman toiminnan reilun 2 milj. euron ylitys johtuu henkilöstömenojen yleisistä sopimuskorotuksista sekä sosiaaliohjaajien ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden palkantarkistuksista, joihin ei ollut talousarviossa varausta.

Terveysasemien asiakkaista yli 90 prosenttia on tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun, pitkäaikaishoidon asumispalvelut järjestetään viiveettä ja palvelutuotannon tuottavuus on parantunut. Kaikkia tulostavoitteita ei kuitenkaan saavuteta: esimerkiksi odotusaika terveyskeskuslääkärin vastaanotolle kiireettömässä asiassa on keskimäärin kaksi viikkoa, kun tavoite on ollut alle 10 vuorokautta. Aineisto

5. Lääkintälaitteiden kokonaispalvelu HUS-Logistiikan hoidettavaksi

Lautakunnalle esitetään, että Espoon sosiaali- ja terveystoimen rekisteröidyt lääkintälaitteet, kuten verenpainemittarit, vaa’at, korvalamput, ja niihin liittyvät palvelut keskitetään HUS-Logistiikan Lääkintätekniikalle. Muutos ei koske suun terveydenhuollon laitteita eikä kuntalaisille luovutettuja laitteita. Odotettavissa olevat hyödyt liittyvät laiteturvallisuuteen ja pitkällä tähtäimellä myös kustannuksiin. Muutoksella ei ole suoria henkilöstövaikutuksia, eikä se vaikuta asiakkaiden saamaan palveluun. Aineisto

6. Valtuustokysymys: Miten ympäristöterveys huomioidaan päätöksenteossa?

Ympäristöterveydenhuolto on osa ennaltaehkäisevää perusterveydenhuoltoa, jossa valvotaan viime kädessä ihmisen terveyteen vaikuttavaa elinympäristöä. Espoon seudun ympäristöterveys pyrkii aktiivisesti antamaan lausuntoja kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyvissä hankkeissa. Ympäristöterveys rakentaa entistä tiiviimpää yhteistyötä Espoon kaupunkisuunnittelun ja ympäristökeskuksen kanssa erityisesti suurissa elinympäristöön vaikuttavissa hankkeissa. Vastaus valtuustokysymykseen

7. Valtuustokysymys: Miten Espoo helpottaa asiointia terveyspalveluissa, erityisesti ajanvarauksessa?

Espoossa halutaan tarjota terveydenhuollon asiakkaille helposti käytettäviä ja sujuvia palveluja ja ottaa huomioon asiakkaiden yksilölliset palvelutarpeet. Perinteiset asiointitavat ovat olleet puhelut ja käynnit vastaanotoilla. Sähköisten palvelujen avulla asiakkaat voivat saada palvelua ajasta ja paikasta riippumatta. Kun osa asioinnista voidaan hoitaa sähköisesti, jää ammattilaisilla enemmän aikaa vaativammille asiakkaille ja asioille. Näin sujuva ja helppokäyttöinen sähköinen/digitaalinen asiointi mahdollistaa asiakkaille parempaa asiakaspalvelua ja hoidon saatavuutta. Vastaus valtuustokysymykseen

8. Valtuustokysymys: Miten Espoon kaupunki edistää Kansallisen muistiohjelman 2012-2020 tavoitteiden toteutumista?

Kansallinen muistiohjelma 2012-2020 on ohjannut muistisairaiden palvelujen kehittämistä Espoossa. Lisäksi Espoo-tarina ja Täyttä elämää ikääntyneenä - Suunnitelma Espoon ikääntyneen väestön hyvinvoinnin turvaamiseksi 2016-2021 ohjaavat muistisairaidenkin palveluja ja niiden kehittämistä. Espoossa on ryhdytty toimenpiteisiin aivoterveyden edistämiseksi ja muistisairaiden asiakkaiden yksilöllisten hoitopolkujen määrittämiseksi sekä kehitetty eri toimijoiden välisiä yhteistyömalleja. Vastaus valtuustokysymykseen

9. Arviointiraportti: Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyys ja laatu

Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyys ja laatu on Espoossa kohtuullisen hyvällä tasolla mutta edellyttää jatkuvaa seurantaa ja kehittämistoimenpiteitä. Kotihoidon kehittämisohjelmassa paneudutaan asiakkaiden palvelukokonaisuuksien hallintaan. Espoon sairaalan ja HUS:n yhteistyönä haetaan uusia toimintamalleja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyöhön. Henkilöstön saatavuuteen kiinnitetään huomiota työtä sujuvoittamalla sekä liikkuvaa resurssipoolia ja rekrytointia kehittämällä. Arviointiraportti

Lisätiedot
Tämän kokouksen esityslista ja aineistot 
sosiaali- ja terveyslautakunnan esityslistat, kokousaineistot ja pöytäkirjat 
kohdat 4−5: perusturvajohtaja Juha Metso, p. 050 532 7321
kohdat 6−7: terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn, p. 050 544 6535
kohdat 8−9: vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen, p. 0500 796 810
lautakunnan puheenjohtaja Saara Hyrkkö, puh. 040 719 7604
lautakunnan sihteeri, hallintopäällikkö Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

@Espoonsote Twitterissä  

Espoon kaupunki Twitterissä 
Espoon kaupunki Facebookissa

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye