Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa ensi torstaina 19.4.2018

Jaa
Lautakunnan käsittelyssä ovat mm. investointiesitys vuosille 2019-2027 sekä lasten sijaishuollon hankinnan periaatteet.

Sosiaali- ja terveystoimen investointiesitys 2019–2027

Sosiaali- ja terveystoimessa ei ole valmisteilla uusia investointimäärärahaa edellyttäviä toimitilahankkeita. Valtuustokauden aikana on tarkoitus laajentaa palvelutorikonseptia kaikkiin aluekeskuksiin; palvelutoreille kaavaillaan mm. terveyspalveluja sekä lapsiperheiden palveluja laajennetuin aukioloajoin. Matinkylän elä ja asu -seniorikeskus varaudutaan toteuttamaan vuokratilahankkeena vuosina 2022-2023. Vammaisten asumispalvelujen lisäämiseen varaudutaan vammaisten asumispalveluohjelman mukaisesti; lähivuosina on valmistumassa viisi asumispalvelua tarjoavaa, yksityisesti toteutettavaa asumispalveluyksikköä. Postipuun vastaanottokoti valmistuu syksyllä 2019. Vuodelle 2019 esitetään varattavaksi 510 000 euroa Postipuun vastaanttokodin sekä palveluverkon muutosten edellyttämiin kalustehankintoihin. Esitys

Lasten sijaishuollon hankinnan periaatteet

Lastensuojelun ympärivuorokautisten palveluiden kilpailutusta valmistellaan yhteistyössä pääkaupunkiseudun ja muutamien muiden Uudenmaan kuntien kesken. Espoossa kilpailutus koskee laitoshuoltoa, perhehoitoa, vastaanottoperhetoimintaa, vastaanottotoimintaa ja jälkihuoltoa. Kilpailutus on tarkoitus käynnistää kesällä 2018. Hankinnassa kiinnitetään huomiota palvelujen vaikuttavuuteen sekä koulutetun ja erityisosaamista omaavan henkilöstön saamiseen.

Valtuustoaloite lastensuojelun henkilöstön tilanteesta

Lastensuojelun henkilöstön näkemyksiä ja kehittämisajatuksia selvitettiin kyselyllä tammikuussa 2018. Onnistumiset työssä motivoivat ja esimiestyötä pidetään hyvänä, mutta työ- ja asiakasmäärät ovat monen mielestä liian suuria (tiedote 16.3.2018). Työntekijät otetaan jatkossa aiempaa enemmän mukaan lastensuojelutyön kehittämiseen. Vastaus valtuustoaloitteeseen

Valtuustokysymys psykiatrisen hoidon saatavuudesta

Akuutissa mielenterveyden häiriössä saa apua ilman ajanvarausta Ison Omenan palvelutorin mielenterveys- ja päihdeklinikalta, terveysasemien päivystyksestä, kouluterveydenhoitajalta ja nuorisopoliklinikka Nupolista. Vakaviin mielenterveyden häiriöihin on tarjolla apua saa HUS-Jorvin päivystyksestä. Espoon kouluissa on otettu käyttöön IPC-terapiamenetelmä nuorten masennuksen hoitoon, ja siitä on saatu hyviä tuloksia. Vastaus valtuustokysymykseen

Selvityksiä

Lisätiedot
tämän kokouksen esityslista  
sosiaali- ja terveyslautakunnan esityslistat, kokousaineistot ja pöytäkirjat
perusturvajohtaja Juha Metso, p. 050 532 7321
perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Mari Ahlström, p. 043 825 6658
terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn, p. 050 544 6535
vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen, p. 0500 796 810
talous- ja hallintojohtaja Markus Syrjänen, p. 043 825 9685
lautakunnan puheenjohtaja Saara Hyrkkö, puh. 040 719 7604
lautakunnan sihteeri, johtava lakimies Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye