Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon valmiusryhmän ohjeet 18.3.2020

Jaa

Espoon kaupungin valmiusryhmä ohjeisti 18.3. kokouksessaan kaupungin toimintaa valtioneuvoston antamien asetusten ja valmiuslain pohjalta. Ylimääräinen kaupunginhallituksen kokous pidetään perjantaina 20.3. ja siellä päätetään esimerkiksi lautakuntien sähköisten kokousten järjestelyistä. Valtuusto kokoontuu maanantaina 23.3. lyhennetyllä asialistalla. Kokous streamataan yleisölle normaaliin tapaan ja sitä voi seurata osoitteessa www.mediaserver.fi/live/espoo

Opetus ja varhaiskasvatus

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi lähiopetusta järjestetään vain vuosiluokilla 1-3 oleville lapsille, joiden huoltajat ovat yhteiskunnan kannalta kriittisissä tehtävissä. Lapsille, jotka osallistuvat lähiopetukseen, tarjoillaan koululounas sekä järjestetään iltapäivätoiminta ja aamu- ja iltapäivähoito, mikäli he tavallisestikin ovat hoidossa. Espoo valmistautuu järjestämään kouluruokailun alueellisesti myös muille koululaisille.

Lisäksi lähiopetusta järjestetään tarvittaessa niille erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille, joiden huoltajat eivät pysty ottamaan lastaan kotiin. Oppilailla ja varhaiskasvatuksen lapsilla, joilla lähiopetus ja päivähoito jatkuvat, jatkuvat myös kuljetukset.

Päiväkodit ja niiden yhteydessä järjestettävä esiopetus pidetään toiminnassa. Koulun yhteydessä järjestettävä esiopetus järjestetään vain niille lapsille, joiden vanhemmat työskentelevät kriittiseksi määritellyille aloille.  Avoimen varhaiskasvatuksen (avoimet päiväkodit, kerhot ja asukaspuistot) toiminta on keskeytetty.  Huoltajia suositellaan hoitamaan lasta kotona, jos siihen on mahdollisuus.

Opetus ja ohjaus järjestetään poikkeuksellisin opetusjärjestelyin. Koulun opettajat ohjeistavat Wilma-viestillä oppilaita ja heidän huoltajiaan, miten etäopetus järjestetään. Opetuksen toteuttamisen tapoja tarkennetaan, kun kouluun saapuvien ja etäopetukseen osallistuvien lasten määrä täsmentyy.

Oppilashuolto on edelleen käytettävissä kaikille espoolaisille lapsille ja nuorille. Tapaamiset tulee järjestää joko puhelimitse, etäyhteyksin tai yksittäisten oppilaiden käynteinä ajanvarauksen kautta.

Espoon lukioiden muut kuin kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistuvat opiskelijat ovat 16.3.siirtyneet itsenäiseen etäopiskeluun 13.4. saakka. Näin halutaan varmistaa, että lukiot kykenevät kaikissa olosuhteissa hoitamaan ylioppilaskirjoitukset.

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Terveysasemat auttavat vakavissa oireissa, lievät oireet toivotaan hoidettavan kotona.

Terveysasemalle voi tulla vain ajanvarauksella. Oireet arvioidaan aina ensin puhelimessa.

Samarian terveysasema keskittyy hengitystieoireiden hoitamiseen, kaikki muut palvelut siirretään Samariasta muille terveysasemille.

Terveysasemien koronaneuvonta toimii puhelinnumerossa, p. 09 816 34600 ma–pe klo 7–18.

Mielenterveyspalveluista saa apua, jos koronavirus huolettaa ja ahdistaa, p. 09 816 31300 ma–pe klo 8–16.

Kiireettömiä palveluja on supistettu. Asiakkaisiin, joiden vastaanottoajat siirtyvät, otetaan yhteyttä.

Ikäihmisten ja sairaiden suojelemiseksi vierailut hoivakoteihin, Espoon sairaalaan ja asumisyksiköihin on kielletty.

Seniorien palvelukeskukset on suljettu ja päivätoiminta lakkautetaan

Aikuissosiaalityön palveluja on supistettu.

Kulttuuri- ja urheilutilat on suljettu

Kirjastot, kulttuurikeskus, Sellosali, näyttelykeskus WeeGee ja kaikki muut kulttuuritilat on suljettu 13.4.2020 asti. Myös kaupungissa toimiva yksityisen ja kolmannen sektorin toiminta seuraa valtioneuvoston linjauksia.

Uimahallit ja kuntosalit sekä muut kaupungin liikuntatilat on suljettu vähintään 18.3. -13.4. Tekojäät ovat auki 22.3. asti, mutta niiden pukukopit eivät ole käytössä.

Koulutilojen iltakäyttö ja kerhotoiminta on keskeytetty. 

Ulkoilua ja liikuntaa videoiden ja netti-tv:n opastuksella suositellaan

Kaikki liikuntaryhmät ja -kurssit ovat tauolla, mutta ihmisiä kannustetaan liikkumaan kotona. Tarjolle on tulossa erilaisia liikuntavinkkejä ja ohjeistusta eri ikäisille. Vinkkejä videoihin, tulostettaviin ohjeisiin ja yhteistyössä tarjottavaan live-lähetykseen kootaan sivulle espoo.fi/liikunta > Ohjattu liikunta.

Liikuntapalvelut kannustaa ulkoilemaan, mutta haluaa muistuttaa, että ulkonakaan ei kannata oleilla joukoissa ja esimerkiksi ulkokuntosaleilla tulee käyttää käsineitä.

Nuorisotoimintaa verkossa

Kaupungin nuorisotilat ovat kiinni ainakin 18.3. - 13.4.2020. Toiminta ei kuitenkaan lopu, vaan sitä viedään verkkoon. Jo nyt nuorisonohjaajat ovat tavoitettavissa mm. nuorisotilojen sometilien kautta ja peliympäristöissä. Myös Ohjaamotalon arki jatkuu. Starttipistetoiminta jatkuu puhelinpalveluna ja nuoria kohdataan puhelimitse myös muutoin.

Asiointi ensisijaisesti puhelimitse ja chatissa

Avoinna olevat asiointipisteet sijaitsevat Tapiolassa, Matinkylässä, Espoon keskuksessa ja Kalajärvellä. Suosittelemme kuitenkin, että asiakkaat siirtäisivät kiireettömien asioidensa hoitamista myöhemmäksi tai ottaisivat yhteyttä ensisijaisesti puhelimitse tai chatissä. Yleisneuvonnan puhelinnumero ja chat-palvelu löytyvät osoitteesta www.espoo.fi/asiointi.

Matkat ja vierailut peruttu

Kaupungin henkilöstö ei tee virkamatkoja ulkomaille eikä vastaanota ulkomaisia vieraita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme