Rinnekodit

Esteettömässä leikkipuistossa viihtyvät kaikki

Jaa
Rinnekoti rakennuttaa esteettömän leikkipuiston Espoon Lakistoon yhteistyössä LeikkiSet Oy:n kanssa. Alueelle tulee monitoimikeskus, karuselli, hiekkalaatikoita, keinuja, pallopelialue/leikkialue sekä kiipeilyteline. Esteettömyys on kaiken lähtökohta, ja esimerkiksi pyörätuolilla pääsee leikkialueella liikkumaan vapaasti myös jokaisella leikki- ja liikuntavälineellä.

Rinnekodilla on Lakiston alueella yhdeksän lastenyksikköä ja poliklinikka, jossa käy viikoittain useita lapsiperheitä. Lisäksi alueella toimii koulu.

- Lakiston leikkipuisto on erittäin odotettu ja toivottu ja on hienoa, että sen valmistuminen on nyt vihdoin käsillä. Rakennustyöt ovat hyvää vauhtia käynnissä. Toukokuussa istutamme alueelle myös hedelmäpuita, joista jokainen nimetään lastenyksiköidemme mukaan, projektissa mukana oleva lasten ja perheiden palveluiden palvelualuejohtaja Eva Keskilammi kertoo.

Leikkialuetta on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä toteuttaja LeikkiSetin kanssa. Yhdessä on pohdittu muun muassa sitä, minkälaisia oppimisen keinoja leikkialueen käyttäjät tarvitsevat ja miten leikkialue voisi vahvistaa esimerkiksi toimintakykyä.

LeikkiSet Oy:n aluepäällikkö Matti Kyllönen kertoo, että alue tulee olemaan monimuotoinen ja laaja-alainen erilaisten tarpeiden kannalta siten, että siinä yhdistyvät audiovisuaalisen, hieno- ja karkeamotorisen, psyykkisen sekä fyysisen kehityksen vaatimat tarpeet. Esimerkiksi leikkipuiston alustaksi valikoitui sinistä ja vihreää tekonurmea, minkä vuoksi näköaistimus on monipuolisempi kuin yksivärisellä alustalla.

- Lakistoon nouseva leikkialue on erityislaatuinen Suomenkin mittakaavassa. Leikkialueet rakennetaan yleensä niin, että esteettömät leikkivälineet ovat tavallaan lisävarusteita. Me LeikkiSetillä haluamme korostaa sitä, että esteettömyys ei ole vain lisävaruste leikkikentällä, vaan se voi myös olla lähtökohta suunnittelussa, kuten nyt Lakiston kohdalla on, Kyllönen mainitsee.

Leikkipuiston avajaisia vietetään elokuun viimeisenä lauantaina, 31.8. Avajaistapahtumassa on luvassa leikkipuistoon tutustumisen lisäksi erilaista ohjelmaa, josta kerromme lisää kesän aikana. Puisto toteutetaan osittain lahjoitusvaroin.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.LeikkiSet Oy:n suunnitelma leikkipuistosta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Taina Rönnqvist
Viestintäpäällikkö, Rinnekoti
taina.ronnqvist@rinnekoti.fi
044 762 1992


Matti Kyllönen
Aluepäällikkö, LeikkiSet Oy
matti.kyllonen@leikkiset.fi
050 573 2291

Tietoja julkaisijasta

Rinnekoti on Suomen suurin yksityinen kehitysvamma-alan toimija ja Suomen neljänneksi suurin hoiva-alan yritys. Rinnekodin palvelut on suunnattu kaikenikäisille vammaisuudesta, pitkäaikaisesta sairaudesta tai muusta syystä erityistä tukea tarvitseville sekä heidän perheille ja omaisille. Asiakkaina ovat myös palveluja ostavat tahot, kuten kunnat. Rinnekoti tarjoaa asumisen, terveydenhuollon ja kuntoutuksen sekä työn ja osallisuuden palveluita. Palveluita käyttää noin 3 500 asiakasta 60 kunnasta. Liikevaihtomme noin noin 80 miljoonaa euroa. Työllistämme yli 1100 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista pääasiassa Uudellamaalla. Rinnekodin työtä ohjaavat arvot ovat hyvä elämä, asiantuntijuus ja lähimmäisyys.

Lisätietoja: www.rinnekoti.fi

 

LeikkiSet on leikki- ja ulkoliikuntapaikkarakentamisen markkinajohtaja Suomessa ja toimialan kansainvälinen edelläkävijä.

Lisätietoja: www.leikkiset.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rinnekodit

Jäikö läheiselläsi putki päälle jouluna? Päihdelääkäri listaa hälytysmerkit sekä vinkit, joilla ottaa asia puheeksi27.12.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Joulun ja uudenvuoden aikana nautitaan yleisesti paljon alkoholia. Juhla- ja ruokajuomana nautittu muutama alkoholiannos ei ole haitallista, ellei juomista ole vaikea lopettaa. Milloin alkoholinkäyttö muuttuu ongelmalliseksi ja miten kannattaa toimia, jos on huolissaan läheisen alkoholinkäytöstä? Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien lääketieteellinen johtaja, päihdelääkäri Jarmo Kantonen neuvoo, miten läheisen ongelmalliseen alkoholinkäyttöön kannattaa reagoida.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye