Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Etelä-Haagan sankarihautojen kivet puhdistetaan

Jaa
Hautakivet ovat kunnostettavina lokakuun loppuun asti. Marmoriset kivet puhdistetaan ja tekstit kullataan. Kivissä olevat sammalet ja jäkälät poistetaan. Kivet palautetaan paikoilleen lokakuun loppuun mennessä.

Etelä-Haagan sankarihaudat Sankaritiellä ovat Helsingin kaupungin hoidossa. Sankarihaudat ovat tulleet Helsingin kaupungin hoitoon suuren alueliitoksen myötä vuonna 1946.

Myös Pitäjänmäen, Munkkiniemen ja Lauttasaaren sankarihaudat ovat Helsingin kaupungin hoidossa.

Kivet ovat keskenään eri kokoisia ja kunnoltaan vaihtelevia. Huolellisesta entisöintityöstä huolimatta kiveen pinttyneitä jälkiä voi pinnoille edelleen jäädä. Tavoitteena on kuitenkin parantaa sankarihautojen kivien yhteneväisyyttä ja ulkonäköä. Erilaisilla kirjasintyypeillä tehdyt nimikaiverrukset asettavat haasteita kultaukselle.

Entisöidyt muistokivet palautetaan haudoille niin, että hautapaikat ovat valmiit lokakuun loppuun mennessä. Ensi keväänä kohennetaan myös kasvillisuutta, mm. pensasaita uusitaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Päivi Apajalahti
puistovastaava
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 09 310 38 523
etunimi.sukunimi@hel.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye