Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra ÖsterbottenEtelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaalla oli 5238 työtöntä työnhakijaa huhtikuun lopussa

Jaa
Työttömien työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta 1568 henkilöllä eli 23 prosentilla. Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä laski vuoden takaisesta 25 prosentilla.
Maakunnan alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat Kuortaneella (3,4 %), Ilmajoella (4,6 %) ja Soinissa (4,6 %).
Maakunnan alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat Kuortaneella (3,4 %), Ilmajoella (4,6 %) ja Soinissa (4,6 %).

Etelä-Pohjanmaalla työttömien työnhakijoiden määrän lasku on ollut pitkään maan keskiarvon yläpuolella. Muuta maata paremman viime vuoden kehityksen myötä lasku ei ollut suhteellisesti aivan yhtä kovaa kuin muualla Suomessa, mutta määrällisesti lähennellään maakunnallisesti jo uusia ennätyslukemia työttömien työnhakijoiden määrän vähyydessä.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaan alueella 6,1 prosenttia, joka oli Manner-Suomen toiseksi alhaisin Pohjanmaan ELY-keskusalueen (5,6 %) jälkeen. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 9,1 prosenttia.

Etelä-Pohjanmaalla työttömyys laski kaikissa seutukunnissa. Järviseudun ja Seinäjoen alueella lasku oli suhteellisesti voimakkainta. Etelä-Pohjanmaan kunnista suhteellisesti eniten laskua työttömien työnhakijoiden määrässä oli Kuortaneella (-45 %), Soinissa (-42 %) ja Lapualla (-31 %).

Uusia avoimia työpaikkoja Etelä-Pohjanmaalla oli kuukauden aikana 3353 kappaletta, joka oli 827 kappaletta (32,7 %) enemmän kuin vuosi sitten. Eniten uusia avoimia työpaikkoja avautui palvelu- ja myyntityöntekijöiden ammattiryhmässä. Kuukauden aikana avoimena oli kaikkiaan 8415 työpaikkaa.

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta (temtyollisyyskatsaus.fi).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Maakunnan alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat Kuortaneella (3,4 %), Ilmajoella (4,6 %) ja Soinissa (4,6 %).
Maakunnan alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat Kuortaneella (3,4 %), Ilmajoella (4,6 %) ja Soinissa (4,6 %).
Lataa
Työttömien työnhakijoiden kuukausivertailu Etelä-Pohjanmaalla.
Työttömien työnhakijoiden kuukausivertailu Etelä-Pohjanmaalla.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Påskens varma väder ökar på vårflödet i de österbottniska landskapen28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Det varma vädret som förutspås till påsk, liten förekomst av nattfrost och eventuellt regn som smälter snön i de österbottniska landskapen kan få flödet i åar och älvar att stiga. Enligt nuvarande prognoser stiger vattenflödet i takt med stigande temperaturer framför allt i områdets sydligaste delar i Sydösterbotten såsom Lappfjärds å, Tjöck å och Närpes å. Flödena i dessa vattendrag kan stiga till nivån för en genomsnittlig vårflod under påsk. Enligt de nuvarande prognoserna infinner sig den större vårflodstoppen i dessa vattendrag vid mitten av april.

Pääsiäisen lämmin sää nostaa jokien virtaamia Pohjalaismaakunnissa28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Pääsiäisen ajalle ennustettu lämpenevä sää, yöpakkasten vähäisyys ja mahdolliset sateet sulattavat lumia pohjalaismaakunnissa ja saavat jokien virtaamat nousuun. Tämän hetken ennusteiden mukaan virtaamat nousevat lämpenevän sään myötä etenkin Pohjanmaan rannikon eteläisimmillä vesistöillä kuten Lapväärtin-, Teuvan- ja Närpiönjoella. Näillä vesistöillä virtaamat saattavat pääsiäisen aikana nousta keskimääräisen kevättulvan tasolle. Suurempi kevään tulvahuippu ajoittuu tämän hetken ennusteissa näillä rannikon vesistöillä huhtikuun puolivälin paikkeille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye