Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Keski-Pohjanmaan litiumprovinssin laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta

Jaa

Keliber Oy suunnittelee litiumhydroksidin tuotantoon liittyvän rikastamon sijaintipaikan siirtoa Kaustisen Kalaveden alueelta Päivänevan alueelle yhtiön suurimpien malmiesiintymien läheisyyteen. Samalla yhtiö on päättänyt nostaa litiumhydroksidin tuotantokapasiteetin 12 500 tonnista 15 000 tonniin vuodessa. Rikastamon lisäksi muutokset koskevat Keski-Pohjanmaan litiumprovinssiin kuuluvien Rapasaaren, Syväjärven ja Outoveden kaivosalueita. Rikastamo- ja kaivosalueet sijaitsevat Kaustisen ja Kruunupyyn kuntien sekä Kokkolan kaupungin alueilla.

Toiminnan muutoksista aiheutuvat ympäristövaikutukset on arvioitu ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA-menettely), jossa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on toiminut yhteysviranomaisena. Hankkeesta vastaavan laatimasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta jätettiin ELY-keskukselle yhteensä 20 viranomaisten ja yhdistysten jättämää kannanottoa.

Tehdyn arvioinnin, saatujen kannanottojen ja oman tarkastelun perusteella ELY-keskus katsoo, että hankkeen merkittävimmät ympäristövaikutukset kohdistuvat kaivos- ja rikastamoalueiden alapuolisiin pienvesiin ja niiden kalastoon sekä Köyhäjokeen. ELY-keskus yhtyykin arviointiselostuksessa esitettyyn näkemykseen siitä, että kaivos- ja rikastamotoiminnasta syntyviä jäte- ja kuivatusvesiä ei tule johtaa Näätinkiojaan. Haitallisten pintavesivaikutusten lieventämiseen kaivos- ja rikastamotoiminnoissa tulee varautua riittävällä vedenpuhdistuskapasiteetilla ja happamuuden säädöllä. Keskittämällä kaivosten ja rikastamon kuivatus- ja jätevesien käsittely Päivänevan alueelle rakennettavalle jätevedenpuhdistamolle mahdollistetaan myös muita vaihtoehtoja paremmat mahdollisuudet jäte- ja kuivatusvesien hallintaan, tarkkailuun ja tarvittaessa mahdolliseen lisäkäsittelyyn.

Tehtyjä arviointeja kasvillisuuteen, eläimistöön ja luonnonmonimuotoisuuteen kohdistuvista vaikutuksista yhteysviranomainen pitää oikeansuuntaisina. Arviointiselostuksen yhteydessä laadittua Vionnevan Natura 2000 -aluetta koskevaa Natura-arviointia tulee kuitenkin täydentää mm. linnuston uhanalaisluokituksen ja salassa pidettävän raportin osalta.

Ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen hankkeesta ei katsota aiheutuvan merkittäviä vaikutuksia, mutta ELY-keskus muistuttaa, että suunnittelussa tulee huomioida mm. pölystä, melusta ja pintavesistä ihmisiin kohdistuvat vaikutukset.

Arviointiselostus ja ELY-keskuksen perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/litiumprovinssinlaajennusYVA.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Elina Venetjoki, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 016 403

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Våröversvämningarna inföll betydligt tidigare än normalt i Österbotten5.4.2021 13:07:52 EEST | Tiedote

Islossningen och vårflödestoppen i åarna och älvarna i Österbotten och Södra Österbotten infaller i genomsnitt andra veckan i april och i Mellersta Österbotten under slutet av april. I år nåddes vårflödesnivåerna i de österbottniska åarna ett par veckor tidigare, d.v.s. under perioden 30.3–3.4.2021. Översvämningen i Lappo å, Kyro älv, Toby–Laihela å och Malax å motsvarade en översvämning som återkommer ungefär en gång på 5–10 år. Också i åarna norr om Lappo å har vattenföringen stigit snabbt under de senaste dagarna och åarna kan nå flödestoppen ganska snart. Å andra sidan är det möjligt att vårens flödestopp i Mellersta Österbotten infaller först i slutet av april, eftersom det enligt prognoserna för den kommande veckan väntas kyligare väder.

Pohjalaisjoet tulvivat selvästi normaalia aikaisemmin5.4.2021 13:07:52 EEST | Tiedote

Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla jokien jäiden lähtö ja keväinen tulvahuippu ajoittuvat keskimäärin huhtikuun toiselle viikolle ja Keski-Pohjanmaalla huhtikuun loppupuolelle. Tänä vuonna Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan joet saavuttivat kevään tulvahuipun pari viikkoa normaalia aikaisemmin eli välillä 30.3. – 3.4.2021. Toistuvuudeltaan Lapuanjoen, Kyrönjoen, Laihianjoen ja Maalahdenjoen tulva vastasi noin kerran 5–10 vuodessa toistuvaa tulvaa. Myös Lapuanjoen pohjoispuoliset joet ovat viime päivinä nousseet nopeasti ja voivat saavuttaa tulvahuippunsa melko piankin. Toisaalta on mahdollista, että Keski-Pohjanmaan joet saavuttavat tämän kevään tulvahuipun vasta huhtikuun loppupuolella, sillä alkavalle viikolle on ennustettu kylmempää säätä.

Översvämningsläget i de österbottniska landskapen har stabiliserats och flödesluckorna till invallningsområdena behöver inte öppnas3.4.2021 16:31:14 EEST | Tiedote

Tack vare kalla nätter och obetydlig nederbörd har vattenståndet och vattenföringen i åarna och älvarna i Österbotten börjat sjunka. Det finns ännu en risk för att isproppar kan uppstå i nedre loppet av Kyro älv, där isen tills vidare har anhopats i flera mindre högar i Vasa (Lillkyro) och Korsholm. Vattenståndet i Kyro älv har sjunkit och idag 3.4.2021 på eftermiddagen låg det på nivån N43 +38,64 m vid mätstationen i Nikkola i Ilmajoki (flödesgräns +40,00 m) och i Lappo å låg vattenståndet i Pouttu på nivån N43 +27,35 m (flödesgräns +28,40). Detta innebär att det inte är nödvändigt att leda ut vatten till de invallade åkerområdena under denna flödestopp.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme