Etelä-Savon ELY-keskusEtelä-Savon ELY-keskus

Etelä-Savon kalatalousalueiden vesienhoitosuunnitelmilla aktivoidaan kunnostus- ja hoitotöihin – vuonna 2020 vesiä hoidettiin aktiivisesti

Jaa
Etelä-Savon kalatalousalueille valmistuneilla vesienhoidon yleissuunnitelmilla halutaan aktivoida vesien hoitoon ja kunnostukseen. Suunnitelmin voi ottaa kantaa huhti-toukokuun aikana järjestettävissä kaikille avoimissa webinaareissa. Vuonna 2020 jatkettiin hoitokalastuksia Etelä-Savon rehevöityneillä vesistöalueilla. Virtavesissä toteutettiin kalataloudellisia kunnostuksia uhanalaisen järvilohen suojelemiseksi.
Hoitokalastusta. Kuva: Etelä-Savon ELY-keskus. Vapaa julkaistavaksi.
Hoitokalastusta. Kuva: Etelä-Savon ELY-keskus. Vapaa julkaistavaksi.

Kunnostus- ja hoitotöihin aktivoidaan suunnitelmilla

Etelä-Savon kalatalousalueille on laadittu vesienhoidon yleissuunnitelmat laajassa yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Mukana on muun muassa kalatalousalueiden ja kuntien edustajia sekä vesistöjen ja valuma-alueen omistajia ja toimijoita.

Suunnitelmien avulla aktivoidaan kunnostus- ja hoitotöiden käynnistymistä ja edistetään vesien hyvän tilan saavuttamista. Vesienhoitosuunnitelmat täydentävät ja tarkentavat maakunnan kattavaa vesienhoidon toimenpideohjelmaa vuosille 2022–2027 ja ne laaditaan osana ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmaa.

Kevään 2021 aikana valmistuvat vesienhoitosuunnitelmat esitellään tupailtatyyppisissä webinaareissa kaikilla kalatalousalueilla. Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja ilmoittautumislomake löytyy verkkosivuilta Etelä-Savon ELY-keskuksen www.ely-keskus.fi/etela-savo >Ajankohtaista > Tapahtumat ja koulutukset. Tupailtojen jälkeen vesienhoitosuunnitelmat viimeistellään ja julkaistaan kalatalousalueiden verkkosivuilla.

Hoitokalastuksia jatkettiin eri puolilla Etelä-Savoa

Rehevyydestä kärsivillä vesistöalueilla hoitokalastuksella pyritään kalastonrakenteen muutoksella (vähempiarvoisen kalan poistoa) parantamaan vedenlaatua sekä poistamaan kalamassaan sitoutuneet ravinteet.

Mikkelin alapuolisella Saimaalla on tehty hoitokalastusta jo kuutena peräkkäisenä vuotena. Vuonna 2020 hoitopyynti toteutettiin aiempaan tapaan keväisenä rysäpyyntinä ja saalismäärä oli 44.5 tonnia. Puruvedellä käynnissä olevassa EU:n Freshabit Life –hankkeessa on tähän mennessä hoitokalastettu noin 84 tonnia vähempiarvoista kalaa nuottaamalla ja rysäpyynnillä. Pieksänjärvellä rysäkalastettiin keväällä 2020 ja saalismäärät olivat 6.3 tonnia.

Kyyveden osakaskunta on tehnyt hoitokalastuksia Kyyveden matalilla lahtialueilla jo useiden vuosien ajan. Vuonna 2020 alueella tehtiin syysnuottausta useissa kohteissa ja hoitokalastuksen saalismäärä oli 52.9 tonnia. Kyyveden vähempiarvoisen kalan pyyntiä on tarkoitus jatkaa myös tulevina vuosina.

Joroisten kunnassa sijaitsevan Valvatuksen hoitokalastus on jatkunut myös vuonna 2020. Syysnuottauksen kokonaissaalis oli yhteensä 12.5 tonnia. Virtasalmen-Joroisten kalatalousalue on vuonna 2020 tehnyt hoitokalastusta Pyhityllä, Syvänsillä ja Joroisten Haapaselällä. Joroisten Haapaselällä saalismäärät olivat 11.2 tonnia, Pyhityllä 1.1 tonnia ja Syvänsillä 4.0 tonnia. Kalatalousalue on järjestänyt talkoohoitokalastusta ja kalastuskilpailuja myös Joroiselällä (0.4 t), Haapaselällä (0.4 t) ja Kaitaisella (3.1 t).

Rantasalmella Raudanvedet 2020 -hankkeessa saatiin Pieneltä Raudanvedeltä syysnuottauksessa saaliiksi yhteensä 13.8 tonnia. Rantasalmen kunnalla on tarkoitus jatkaa hoitokalastusta Raudanvedellä ja Kosulanlammella myös vuonna 2021.

Kalataloudellisilla kunnostuksilla autetaan uhanalaista järvitaimenta

Mikkelin kaupunkialueella Urpolanjokeen sekä Emolan-Rokkalanjokeen halutaan luontaisesti lisääntyvä taimenkanta. Vaellusesteiden poistamisen lisäksi alueen virtavesiä kunnostetaan jatkossa kalakantojen lisääntymis- ja poikasalueiksi. Hankkeen suunnitelmat valmistuivat vuoden 2020 aikana. Hanke etenee vuoden 2021 aikana luvittamisvaiheeseen ja käytännön työ alkaa aikaisintaan 2022.

Puumalan Lieviskäkosken kalataloudellinen kunnostussuunnittelu on valmistunut ja hankkeelle haetaan aluehallintoviraston lupaa vuonna 2021.

Puulan alueella on edistynyt Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen. Kunnostuksissa ennallistetaan jokien uomia ja lisätään uhanalaisen järvitaimenen lisääntymis- ja pienpoikasalueiden määrää. Kunnostettavat joet ovat Vuojakoski, Kokkoniemenkoski, Tiiholankoski, Äkrynkoski, Kolhonkoski, Tamaranjoki ja Korpikoski. Kangasniemen Vuojakosken kalatie on valmistunut. Kalatiellä mahdollistetaan kalan kulku Vuojakosken yläpuolisiin järviin.

Kunnostukset ovat valmistuneet myös Mikkelin alueella sijaitsevalla Korpikoskella. Talvella 2021 kunnostuksia tehtiin Kangasniemen kunnan alueella olevilla Äkrynkoskella, Tiiholankoskella ja Kokkoniemenkoskilla. Loput kunnostukset valmistuvat vuoden 2022 aikana.

Hirvensalmen Ripatinkoskelle on valmistunut kalataloudellinen täydennyskunnostussuunnitelma ja hankkeelle haetaan aluehallintoviraston lupaa.

Savonrannan Vuokalanreitin kunnostukset on saatu päätökseen maaliskuussa 2021. Hankkeessa lakkautettiin pienvesivoimala ja ennallistettiin voimalaitoksen läheisyydessä olevat uomat uhanalaisten kalojen vaellus- ja lisääntymisalueeksi.

Joroisten Enon-Kolkonjoen ja Suihkolanjoen kalataloudelliset kunnostussuunnitelmat ovat valmistuneet. Joroisvirran reitille ja Enonjokireitille suunnitellaan laajempaa hankekokonaisuutta virtavesien kunnostamiseksi. Kohteille on lisäksi suunniteltu talkootöinä tehtäviä kunnostustoimia.

Osakaskuntien yhdistäminen helpottaa vesiensuojelutyötä

Etelä-Savossa vesialueen omistajilla eli osakaskunnilla ja kalatalousalueilla on merkittävä rooli vesistökunnostuksissa ja valuma-alueella tehtävissä toimenpiteissä. Osakaskuntien yhdistäminen suuremmiksi yksiköiksi helpottaa kalastusasioiden hoitoa ja vesiensuojelutyötä.

Uusi hanke ”Etelä-Savosta vetovoimaisin järvi- ja vapaa-ajankalastuskohde 2020–2022” jatkaa osakaskuntien yhdistymisiä Etelä-Savossa. Lisäksi hankkeen puitteissa on tarkoitus kehittää sähköisiä palveluja, esimerkiksi lupamyyntiä, osakaskunnille ja kalatalousalueille.

Ota kantaa vesienhoidon suunnitelmaehdotuksiin 14.5. mennessä!

Vesienhoidon toinen suunnittelukausi (2016–2021) on päättymässä ja kolmannen vesienhoitokauden (2022–2027) vesienhoitosuunnitelmaehdotukset ovat valmistuneet ja niiden osalta ollaan kuulemisvaiheessa. Kuuleminen päättyy 14.5.2021. Tarkempaa tietoa vesienhoidon suunnittelusta ja toteutuksesta löydät osoitteesta www.ymparisto.fi/vaikutavesiin.


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vesistöasiantuntija Toni Roiha, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 836, toni.roiha(at)ely-keskus.fi

Kuvat

Hoitokalastusta. Kuva: Etelä-Savon ELY-keskus. Vapaa julkaistavaksi.
Hoitokalastusta. Kuva: Etelä-Savon ELY-keskus. Vapaa julkaistavaksi.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Tulvat Etelä-Savossa nousemassa harvinaisen korkealle15.4.2024 13:56:43 EEST | Tiedote

Lämmin sää on saanut lumet sulamaan nopeasti Etelä-Savossa ja vettä on nyt paljon liikkeellä. Lumien nopea sulaminen on saanut vesistöt tulvimaan ja kevään vesisateet ovat edelleen kiihdyttäneet tulvien nousua. Vedenpinnat ovat nousseet paikoin voimakkaastikin ja virtaamat ovat suuria. Useat järvet ovat ajankohdan ennätyskorkeudessa. Pienemmät vesistöt saavuttavat tulvahuippunsa todennäköisesti jo tällä viikolla.

Itäsuomalaiset pk-yritykset hakevat kasvua – ELY-keskus myönsi 1,1 miljoonaa euroa kasvuselvityshankkeisiin15.4.2024 09:01:59 EEST | Tiedote

Etelä-Savon ELY-keskus myönsi maaliskuussa 43:lle Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueen yritykselle 1,1 miljoonaa euroa yrityksen kehittämisavustusta kasvuselvityshankkeisiin. Näillä hankkeilla yritykset selvittävät uusia kasvumahdollisuuksia. Avustus oli haettavana tammi-helmikuun ajan. Tässä haussa avustus myönnettiin kertakorvauskustannusmallia käyttäen. Rahoitus myönnettiin Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Runsasluminen talvi kääntymässä kohti kevättulvia Etelä-Savossa28.3.2024 10:45:02 EET | Tiedote

Talven aikana kertyi lunta Etelä-Savon alueella runsaasti ja sulaminen on jo lähtenyt käyntiin. Mäntyharjun reitillä järvien vedenkorkeudet ovat jo ennen lumien sulamista monin paikoin korkealla ajankohdan keskimääräiseen tasoon verrattuna. Usealle järvelle ennustetaan keskimääräistä suurempaa kevättulvaa. Tulevien viikkojen lämpötilakehitys ja sademäärät kuitenkin viime kädessä ratkaisevat, millaiseksi kevään vesitilanne kehittyy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye