Helsingin yliopisto

Ethics of AI -verkkokurssi kannustaa pohtimaan, mihin haluamme teknologiaa käyttää

Jaa
Uusi Ethics of AI -kurssi auttaa julkishallintoa, yrityksiä ja kansalaisia ymmärtämään, mitä tekoälyn eettinen käyttö tarkoittaa ja mitä se vaatii niin yhteiskunnalta kuin yksilöltä. Helsingin yliopiston kurssi on tehty yhteistyössä Helsingin, Amsterdamin ja Lontoon kaupunkien sekä valtiovarainministeriön kanssa.
Kuva: Saara Halmetoja
Kuva: Saara Halmetoja

Ethics of AI -kurssi aukeaa 27. marraskuuta 2020. Avoin ja ilmainen verkkokurssi on suunnattu kaikille, joita tekoälyyn liittyvät eettiset kysymykset kiinnostavat.

– Näitä kysymyksiä ovat esimerkiksi se, miten tietojamme käytetään, kuka vastaa koneen tekemistä päätöksistä ja käytetäänkö esimerkiksi kasvojentunnistusta tavalla, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia. Kyse on myös laajemmin siitä, miten haluamme kehittyviä teknologioita käyttää, sanoo Ethics of AI -kurssin vastuuopettaja Anna-Mari Rusanen. Hän työskentelee kognitiotieteen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa.

Kysymykset tekoälyn etiikasta ovat ajankohtaisia, koska moni tekee jo nyt työssään eettisiä valintoja esimerkiksi tietojen käytöstä.

– Tekoälyjärjestelmiä käytetään kaikkialla, missä tuotetaan tietoa laajoista aineistoista. Tämä kattaa käytännössä jo koko julkishallinnon kunnista valtioon ja yrityksiin, jotka hyödyntävät dataa. Kansalaiset kohtaavat nämä järjestelmät esimerkiksi sosiaalisen median suosittelualgoritmeina tai viranomaisten chatboteissa, Rusanen sanoo.

Mukana esimerkkejä kaupungeilta ja valtionhallinnosta

Ethics of AI -kurssi koostuu seitsemästä kappaleesta, joihin sisältyy luettavaa aineistoa ja tehtäviä. Osiot käsittelevät eettisiä kysymyksiä käytännöllisten tapausesimerkkien kautta. Esimerkit tulevat kurssin yhteistyökumppaneilta valtionhallinnosta, kuten valtiovarainministeriöstä, sekä Helsingin, Lontoon ja Amsterdamin kaupungeilta. 

– Helsingin kaupunki kehittää digitaalisia palveluita sillä ajatuksella, että ne helpottavat helsinkiläisten arkea ja ennakoivat palvelutarpeita. Digitaalisten palveluiden ja tekoälyn laaja-alaisen hyödyntämisen ehtona on luottamuksen säilyttäminen kaupungin toimintaa kohtaan. Tekoälyn jonkinasteinen ymmärrys tulee olemaan tulevaisuuden kansalaistaito. Tekoälyn yhteydessä on olennaista pohtia myös eettisiä tulokulmia, sanoo pormestari Jan Vapaavuori.

Ethics of AI -kurssilla käytettävä Helsingin kaupungin tapausesimerkki pohtii tekoälyn käyttöä sosiaali- ja terveyspalveluissa ja kaupunkilaisten terveysriskien ennustamisessa.

– Mitä jos meillä olisi algoritmi, joka kaupunkilaisten terveystietoja käyttäen tunnistaisi ihmiset, joilla on korkea riski sairastua vaikkapa sydän- ja verisuonitauteihin? Voisimme kutsua riskiryhmään kuuluvat tarkastuksiin ja siten parantaa heidän elämäänsä ja säästää terveydenhuollon kustannuksia. Mutta olisiko tämä eettisesti oikein? pohtii projektinjohtaja Pasi Rautio Helsingin kaupunginkanslian strategiaosastolta.

Helsingin kaupunki haluaa olla tekoälyn hyödyntämisessä mahdollisimman avoin. Helsingin avaamassa tekoälyrekisterissä kuvataan kaikki ne palvelut, joissa Helsinki hyödyntää tekoälyä. 

Kurssilaiset miettivät konkreettisia ratkaisuja

Rusasen mukaan erilaiset organisaatiot ovat viime vuosina tehtailleet eettisiä periaatteita tekoälyn käytöstä, mutta käytännön toteutus jää usein puolitiehen. Puhutaan jopa etiikkapesusta, eli katteettomasta julkisuuskuvan kiillotuksesta.

– Monet ajattelevat, että eettiset ongelmat voidaan ratkoa tekemällä yksinkertaisia periaatteita ja rakentamalla lisää teknologiaa. Tekoälyjärjestelmiin liittyvät eettiset pulmat ovat kuitenkin syvällä yhteiskunnassa, eivätkä ne yksittäisillä algoritmeilla ratkea. Hallinnon ja yritysten pitää tuntea ja ennakoida tekoälyn käyttöön liittyvät eettiset riskit. Kurssilaisten tehtävä on miettiä, miten nämä kysymykset pitäisi konkreettisesti ratkaista.

Ethics of AI -kurssille osallistuminen ei edellytä koodaustaitoja tai erityistä tekniikkaosaamista, mutta esimerkiksi koneoppimisen kaltaiset peruskäsitteet on hyvä tuntea. Hyvät pohjatiedot saa esimerkiksi Elements of AI -kurssilta, joka perehdyttää monipuolisesti tekoälyn perusteisiin. Kahden opintopisteen laajuinen Ethics of AI on tarjolla ensin englanniksi. Suomeksi ja ruotsiksi kurssi käännetään alkuvuodesta 2021.

Lisää tekoälyn etiikka -teemasta tänään perjantana 27.11. klo 13-15 järjestettävässä Ethics of AI -webinaarissa. Tervetuloa mukaan! Ohjelma ja lisätiedot

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna-Mari Rusanen
Kognitiotieteen yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
anna-mari.rusanen@helsinki.fi
0504059737


Pasi Rautio
Projektipäällikkö, Helsingin kaupunki
pasi.rautio@hel.fi
0408332528

Kuvat

Kuva: Saara Halmetoja
Kuva: Saara Halmetoja
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye