Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Etiikan edistämispalkinto Salla ja Heikki Saxénille

Jaa
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tämänvuotisen etiikan edistämispalkinnon ovat saaneet YTM Salla Saxén ja FT Heikki Saxén. Palkitut ovat monin tavoin nostaneet bioetiikan esille potilashoidossa ja tieteellisessä tutkimuksessa paitsi Pirkanmaalla, myös valtakunnallisesti. Palkinto on 5000 euroa.

Salla ja Heikki Saxén ovat tarkastelleet eettiseltä kannalta lääketieteen uusimpia kehitysaskeleita kuten geenitiedon käyttöä, geenien muokkausta, yksilöllistettyä hoitoa ja biopankkitoimintaa. He ovat tuoneet sosiaali- ja terveydenhuollon arkeen eettisen tapauskeskustelun. He ovat myös olleet perustamassa maahamme Bioetiikan instituuttia.

– Etiikka on hyvän etsintää, hakemista ja jakamista. Mutta miksi palkita etiikasta? Eihän eettisen toiminnan perusta ole palkinnon etsiminen. Eettisyys toteutuu aina vain yhteisössä, ei ole yksityistä etiikkaa. Palkinnon tarkoitus on nostaa esille näkökulmia, joissa arjen etiikkaa toteuttavat ihmiset ovat toimineet tavalla, josta toisetkin voisivat ottaa mallia, totesi hoitoeettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Juha Pihkala valtuustossa, jossa palkinto luovutettiin.

Pihkalan mukaan Salla ja Heikki Saxén ovat pyrkineet herättämään keskustelua hyvin vaikeista asioista. 

– Lääketieteessä pystytään nykyään tekemään hämmästyttäviä asioita. Osa näistä ovat erittäin kalliita. Millä tavalla yhteinen hyvä toteutuu näissä tilanteissa, se on suuri eettinen ja yhteisöllinen kysymys.

Pirkanmaan etiikan edistämispalkinto myönnetään vuosittain avoimen haun perusteella. Palkinto on perustettu vuonna 2002 Taysin 40-vuotisrahastosta. Rahastosta palkitaan henkilöitä tai hankkeita, joiden voidaan katsoa edistäneen erityisesti eettisten näkökulmien esilletuomista Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella ja Pirkanmaan väestön terveydenhuollossa.

Rahastosta myönnettävästä palkinnosta päättää Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus Pirkanmaan hoitoeettisen neuvottelukunnan esityksen perusteella.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Palkittujen yhteystiedot


Heikki Saxén, puh. 040 7568485
Salla Saxén, puh. 050 5401326

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye