Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Omien ostojen seuraaminen vaikuttaa myös kuluttajan ostokäyttäytymiseen

Jaa
Aiemman ostohistorian tarkastelemisella on vaikutusta myös ostokäyttäytymiseen, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Tänään julkistetussa tutkimuksessa selvitettiin kuluttajien ostokäyttäytymisen muutoksia heidän seurattuaan sovelluksen avulla omia ostojaan. Eniten kulutustaan datan seuraamisen jälkeen muuttivat alle 35-vuotiaat ja naispuoliset kuluttajat. Oman datan käytön seuraamisen vaikutuksista kuluttajakäyttäytymiseen tiedetään toistaiseksi vasta vähän, nyt julkaistu akateeminen tutkimus on Suomessa ja kansainvälisestikin ensimmäisiä lajissaan.
Tutkimuksessa selvisi muun muassa, että hedelmien ja vihannesten osuus kuluttajien ruokaostoksissa kasvoi keskimäärin 0,32 prosenttiyksikköä sen jälkeen, kun kuluttaja oli seurannut omaa ostokäyttäytymistään sovelluksen avulla.
Tutkimuksessa selvisi muun muassa, että hedelmien ja vihannesten osuus kuluttajien ruokaostoksissa kasvoi keskimäärin 0,32 prosenttiyksikköä sen jälkeen, kun kuluttaja oli seurannut omaa ostokäyttäytymistään sovelluksen avulla.

Markkinoilla on tänä päivänä kasvava määrä sovelluksia, jotka antavat kuluttajalle mahdollisuuden tarkastella omaa henkilökohtaista käyttäytymishistoriaansa esimerkiksi aktiivisuuden, liikkumisen tai energiankulutuksen osalta. Oman datan käytön vaikutuksista kuluttajien käyttäytymiseen tiedetään kuitenkin vielä varsin vähän.

Tuoreen Etla-tutkimuksen mukaan oman aiemman ostohistorian tarkastelemisella on vaikutuksia kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Etlan tutkimusjohtaja Heli Kosken, S-ryhmän yritysarkkitehti Kai Kuikkaniemen ja Helsingin yliopiston professori Mika Pantzarin tutkimuksessa “Do grocery feedback systems enabling access to past consumption impact individual food purchase behavior? (Etla Working Paper 103)” tarkastellaan kuluttajien ostokäyttäytymisen muutoksia heidän seurattuaan omaa ostohistoriaansa digitaalisessa S-mobiilin Omat ostot -palvelusovelluksessa.

Tutkimuksessa selvisi muun muassa, että hedelmien ja vihannesten osuus kuluttajien ruokaostoksissa kasvoi keskimäärin 0,32 prosenttiyksikköä sen jälkeen, kun kuluttaja oli seurannut omaa ostokäyttäytymistään sovelluksen avulla. Omat ostot -palvelun käyttö lisäsi eniten, pienemmillä viiveellä palvelun käyttöönoton jälkeen ja eri käyttäjäryhmien osalta laajimmin kuluttajien hedelmä- ja vihannesostosten määrää. Muutosta tuki se, että käytetyssä sovelluksessa hedelmät ja vihannekset -kategoria oli sovelluksen mainostetuin, näkyvin ja tarkinta ostohistoriaa tarjoava tuotekategoria.

Etlan tutkimusjohtaja Heli Kosken mukaan nyt julkaistu tutkimus osoittaakin, että oman datan käyttö ja oman ostohistorian seuraamisen vaikutus ei ole vain hetkellinen.

– Tutkimuksen löydös siitä, että Omat ostot -palvelun käytöstä seurasi tilastollisesti merkittäviä muutoksia vielä yli vuodenkin palvelun käyttöönoton jälkeen saattaa heijastella pidemmän aikavälin ostokäyttäytymismuutoksia palvelun käyttäjien joukossa. Käyttäytymismuutosten pysyvyys on kysymys, johon toivottavasti tuleva tutkimus antaa vastauksen, Koski kertoo.

Oman datan seuraamisen vaikutuksissa kuluttajien ostokäyttäytymiseen esiintyi sekä tuotekategoriakohtaisia että kuluttajien piirteisiin liittyviä eroja. Naiset eivät Kosken mukaan ainoastaan etsi miehiä enemmän terveyteen liittyvää tietoa, vaan tiedolla on myös enemmän vaikutusta ostokäyttäytymiseen.

Alle 35-vuotiaat ja naispuoliset kuluttajat muuttivat eniten ostokäyttäytymistään palvelun käytön aloittamisen jälkeen. Sen sijaan vanhemmat, yli 54-vuotiaat palvelun käyttäjät eivät juurikaan muuttaneet ostokäyttäytymistään palvelun käytön seurauksena.

Liitteet: Koski, Heli – Kuikkaniemi, Kai – Pantzar, Mika: Do grocery feedback systems enabling access to past consumption impact individual food purchase behavior? (Etla Working Paper 103)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tutkimuksessa selvisi muun muassa, että hedelmien ja vihannesten osuus kuluttajien ruokaostoksissa kasvoi keskimäärin 0,32 prosenttiyksikköä sen jälkeen, kun kuluttaja oli seurannut omaa ostokäyttäytymistään sovelluksen avulla.
Tutkimuksessa selvisi muun muassa, että hedelmien ja vihannesten osuus kuluttajien ruokaostoksissa kasvoi keskimäärin 0,32 prosenttiyksikköä sen jälkeen, kun kuluttaja oli seurannut omaa ostokäyttäytymistään sovelluksen avulla.
Lataa
Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski
Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Muistutuskutsu medialle: Miten Suomi saadaan tuottavuuden eturintamaan?5.6.2023 10:23:03 EEST | Tiedote

Miksi Suomessa on vain vähän korkean tuottavuuden yrityksiä? Miten yritysten taustatekijät vaikuttavat tuottavuuskehitykseen? Miten edistetään suomalaisten yritysten kehitystä korkean tuottavuuden yrityksiksi? Tuottavuuslautakunnan viime syyskuussa julkaiseman raportin mukaan yksi Suomen tuottavuuskehityksen tulevaisuusnäkymiä varjostavista piirteistä on korkean tuottavuuden yritysten verrattain pieni lukumäärä. Kansainväliset vertailut osoittavat myös, että Suomessa yritysten tuottavuushajonta on vähäistä verrokkimaiden yrityksiin verrattuna. Työn ja talouden tutkimus LABORE ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ovat selvittäneet tuoreessa tutkimuksessa, minkälaisia toimenpiteitä tarvittaisiin tukemaan suomalaisten yritysten kehittymistä korkean tuottavuuden yrityksiksi ja siten tukemaan koko Suomen talouden kasvua. Lisäksi tutkijat ovat selvittäneet erilaisten taustatekijöiden roolia yritysten tuottavuuskehityksessä. Tutkimuksen on rahoittanut valtioneuvoston kanslia ja se on toteut

Kutsu medialle: Miten Suomi saadaan tuottavuuden eturintamaan?30.5.2023 10:18:47 EEST | Tiedote

Miksi Suomessa on vain vähän korkean tuottavuuden yrityksiä? Miten yritysten taustatekijät vaikuttavat tuottavuuskehitykseen? Miten edistetään suomalaisten yritysten kehitystä korkean tuottavuuden yrityksiksi? Tuottavuuslautakunnan viime syyskuussa julkaiseman raportin mukaan yksi Suomen tuottavuuskehityksen tulevaisuusnäkymiä varjostavista piirteistä on korkean tuottavuuden yritysten verrattain pieni lukumäärä. Kansainväliset vertailut osoittavat myös, että Suomessa yritysten tuottavuushajonta on vähäistä verrokkimaiden yrityksiin verrattuna. Työn ja talouden tutkimus LABORE ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ovat selvittäneet tuoreessa tutkimuksessa, minkälaisia toimenpiteitä tarvittaisiin tukemaan suomalaisten yritysten kehittymistä korkean tuottavuuden yrityksiksi ja siten tukemaan koko Suomen talouden kasvua. Lisäksi tutkijat ovat selvittäneet erilaisten taustatekijöiden roolia yritysten tuottavuuskehityksessä. Tutkimuksen on rahoittanut valtioneuvoston kanslia. Tuloksia käsit

Etla ennustaa: Suomen kilpailukyky pysyy vakaana lähivuosina29.5.2023 00:01:00 EEST | Tiedote

Suomen tuotannon kustannuskilpailukyky on vakaa tänä ja ensi vuonna, ilmenee Etlan tuoreesta kilpailukykyennusteesta. Työvoimakustannusten kehitys parantaa kilpailukykyä tänä vuonna, kun taas valuuttakurssit heikentävät sitä. Kilpailijamaihin verrattuna Suomen ulkomaankaupan vaihtosuhde tänä vuonna paranee, mutta vastaavasti heikkenee ensi vuonna. Etla arvioi, että kustannuskilpailukyvyn paraneminen yhdellä prosentilla nostaa Suomen tavaraviennin määrää keskimäärin 0,95 prosenttia.

Etla: Korkeampi työn tuottavuus on yhteydessä päästöjen nopeampaan vähenemiseen22.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Tuottavuuden kehittäminen ja ilmastonmuutoksen torjunta eivät ole toisiaan poissulkevia tavoitteita. Lisäksi taloudelliset kannustimet ovat yhteydessä päästöjen vähenemiseen, ilmenee tänään julkaistusta Etla-tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan korkeampi työn tuottavuus kertoo siitä, että yritys on teknisesti edistynyt sekä kykenevä kehittämään ja ottamaan käyttöön uutta energiatehokkaampaa teknologiaa. Näin tuottavuus edistää tai on ainakin yhteydessä hiilikilpailukyvyn paranemiseen ja päästöjen nopeampaan vähenemiseen Euroopassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme