Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Puolet työpaikkojen lisäyksestä politiikan ansiota

Jaa
Kilpailukykysopimus ja työn tarjontaa lisänneet uudistukset ovat tukeneet kasvua merkittävästi ja tuoneet Etlan arvion mukaan noin puolet hallituskaudella toteutuneesta runsaan sadan tuhannen työpaikan lisäyksestä. Suomella on edellytykset päästä noin kahden prosentin kasvuun seuraavallakin vaalikaudella. Nopean kasvun jatkuminen sekä tavoiteltu 75 prosentin työllisyysaste vaativat kuitenkin lisää rakennemuutoksia.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaisema laaja raportti ”Suomen kasvu – Menetetty vuosikymmen ja lähivuosien mahdollisuudet” (ETLA Raportti 87) käy läpi yksityiskohtaisesti Suomen tuotannon ja työllisyyden heikkoa kehitystä vuosina 2009-2015 sekä nopeaa kasvukäännettä vuoden 2015 jälkeen. Työpaikkojen määrän kasvu oli aluksi hidasta, mutta kiihtyi vuonna 2017. Tuotannon ja työllisyyden kasvu on ollut laaja-alaista, monilla toimialoilla ja laajasti koko maassa. Myös vienti ja investoinnit ovat viime vuosina kasvaneet nopeasti.

Vesa Vihriälän, Mika Malirannan, Ville Kaitilan, Antti Kauhasen, Tero Kuusen ja Markku Lehmuksen raportissa todetaan, että tuotannon kasvu ja työllisyyden lisääntyminen ovat johtuneet useasta samanaikaisesta seikasta. Vientimarkkinoiden veto on auttanut, mutta ei selitä Suomen kasvun nopeutumista suhteessa vertailumaihin

-        Havaitsimme, että Suomen kustannuskilpailukyky on selvästi parantunut kiky-sopimuksen ansiosta. Tämän lisäksi on toteutettu rakenteellisia uudistuksia, jotka ovat lisänneet työn tarjontaa. Uudella kikyn tapaisella kustannustason alentamisella tuskin kuitenkaan voidaan lisätä työllisyyttä jatkossa, joten työn tarjontaa lisääviä ja tuottavuutta vahvistavia uudistuksia on syytä jatkaa. Sitä suuremmalla syyllä, kun kansainvälinen ympäristö lähivuosina tuskin on kasvulle yhtä suotuisa kuin viime vuosina, toteaa Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä.

Raportti päätyy kolmeen potentiaalisen tuotannon kasvuskenaarioon lähimmälle viidelle vuodelle: optimistinen eli 2,6 prosenttia, realistinen eli 2,1 prosenttia ja pessimistinen eli 1,3 prosenttia. Ilman työllisyysasteen nousua kasvuluvut olisivat 0,5 prosenttiyksikköä pienemmät kullakin vaihtoehdolla.

Työllisyysaste on Etlan mukaan mahdollista nostaa tulevalla vaalikaudella noin 75 prosenttiin, jolloin se mahdollistaa kahden prosentin talouskasvun jatkumisen. Tällöin kuitenkin tarvittavien rakennemuutosten kunnianhimon on oltava suurempi kuin viime vuosina. Etla julkaisee suosituksensa tarvittavista politiikkatoimista tammikuussa, kun Muistioita hallitukselle -julkaisu ilmestyy.

Kaitila, Ville – Kauhanen, Antti – Kuusi, Tero – Lehmus, Markku – Maliranta, Mika – Vihriälä, Vesa: Suomen kasvu – Menetetty vuosikymmen ja lähivuosien mahdollisuudet” (ETLA Raportti 87, liitteenä)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Osa-aikatyö Suomessa kasvaa ja tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät edelleen17.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomessa tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät todennäköisesti edelleen tulevaisuudessa, käy ilmi Etlan tuoreesta selvityksestä. Kehitykseen vaikuttavat osa-aikatyöllisyyden yleinen kasvu sekä julkisen sektorin, erityisesti terveyspalvelujen, kasvava työnkysyntä. Osa-aikaisten määrä on kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2023 kolmanneksella, kun samaan aikaan kokoaikaisten osuus on noussut vain nelisen prosenttia.

Etla: Verotuksen painopiste tukemaan kasvua15.4.2024 11:33:31 EEST | Tiedote

Etlan ehdotus toimenpiteiksi Suomen talouden kurssin muuttamiseksi eli Suomen pelastuspaketti sisälsi laajan joukon pitkän aikavälin rakenteellisia uudistuksia, mutta myös lyhyen aikavälin toimia, joilla verotuksen rakennetta saataisiin muutettua kasvua tukevaan suuntaan. Toimet muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla verotuksen painopiste siirtyy kohti kasvua vähemmän haittaavia veromuotoja, arvioi tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

Etla ennustaa: käänne talouteen jo loppuvuodesta - “hallituksen investointipaketista pitäisi luopua”26.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, mutta lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Investoinnit kääntyvät tänä vuonna vaatimattomaan mutta laaja-alaiseen kasvuun ja Suomen vienti alkaa palautua. Työttömyysaste nousee vielä tänä vuonna, mutta laskee ensi vuonna. Kuluttajahintainflaatio pysyy matalana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye