Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla selvitti Suomen ja Kiinan taloussuhteita: Kiina on noussut Suomen TOP3-tytäryhtiömaaksi

Jaa
Kiina nousi vuonna 2015 suomalaisten tytäryritysten kolmanneksi merkittävimmäksi sijaintimaaksi heti Ruotsin ja Yhdysvaltojen jälkeen liikevaihdolla mitattuna. Henkilöstömäärällä mitattuna Kiina on jo toiseksi merkittävin sijaintimaa. Suomalaisten Kiinaan rekisteröityneiden tytäryritysten lukumäärä on kasvanut lähes joka vuosi, käy ilmi Etlan tänään julkaisemasta tutkimuksesta. Myös kiinalaisten sijoitukset Suomeen ovat ripeässä kasvussa.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on selvittänyt Suomen ja Kiinan taloussuhteita tänään julkaistussa tutkimuksessa ”Leijona ja lohikäärme – Suomen ja Kiinan taloussuhteet”. Tutkimusjohtaja Markku Kotilaisen ja tutkija Ville Kaitilan tekemä selvitys on toteutettu TT-säätiön rahoituksella.

Kiinan-viennin kehitys ollut suhteellisen heikkoa

Kiinan nopeasta talouskasvusta huolimatta Suomen tavaraviennin arvo Kiinaan pysyi vakaana vuosina 2010-2016 ja oli viime vuonna bruttoarvoltaan vajaa kolme miljardia euroa. Vaikka viennin arvo kasvoi selvästi kuluvan vuoden alkupuoliskolla, on Kiinan osuus Suomen kokonaisviennistä pysynyt viime vuosien tasolla eli vajaassa kuudessa prosentissa.

Verrattuna muihin EU-maihin on Kiinan merkitys Suomen tavaraviennissä korkea. Erot ovat tosin viime vuosina kaventuneet, kun Kiinan osuus monen muun EU-maan tavaraviennissä on kasvanut. Suomen bruttokansantuotteesta Kiinan-viennin osuus vuonna 2014 oli 1,4 prosenttia, kun Saksassa vastaava osuus oli 2,7 prosenttia.

Suomen tärkeimmät tuoteryhmät tavaraviennissä Kiinaan ovat metsäteollisuuden tuotteet (28%), koneet ja mekaaniset laitteet (20%), sähkökoneet ja –laitteet (15%) sekä turkikset ja tekoturkikset (10%).  Palvelujen vienti on toipunut Nokian liiketoimintamallin muutoksen aiheuttamasta kuopastaan ja se oli viime vuonna suunnilleen samalla tasolla kuin huippuvuosina 2009-2010. Palveluviennin arvo Kiinaan on runsaat 1,3 miljardia euroa.

Tytäryhtiöiden määrä kasvaa koko ajan

Suomalaisten yritysten sijoituksille Kiina on tärkeä kohdemaa ja myös suomalaisten Kiinaan rekisteröityneiden tytäryhtiöiden lukumäärä on kasvanut lähes joka vuosi. Niin ikään kiinalaisten sijoitukset Suomeen ovat ripeässä kasvussa: vuonna 2015 Suomessa oli 16 kiinalaista tytäryhtiötä. Tytäryhtiöiden määrä on kasvussa.

-        Kiinan markkinat ovat suuret ja kasvu on yhä ripeää. Suomi ja Kiina myös täydentävät toisiaan resursseiltaan ja osaamiseltaan, siitäkin syystä taloudellisessa yhteistyössä on vielä paljon kasvupotentiaalia, arvioi tutkimusjohtaja Markku Kotilainen Etlasta.

Tutkimuksessa on arvioitu myös Kiinan merkittävimpiä lähivuosien kehitystrendejä ja muutosvoimia, jotka voivat vaikuttaa Suomen ja Kiinan taloussuhteisiin. Osana tutkimusta tehtiin yrityskysely, joka selvitti yritysten tulevaisuuden näkymiä Kiinassa. Kyselyyn vastanneet yritykset arvioivat Kiinan-vientinsä ja -tuontinsa sekä suorien sijoitustensa kasvavan vuosina 2017-2021. Yksikään vastanneista yrityksistä ei kertonut siirtävänsä tuotantoaan lähivuosina Kiinaan tai pois sieltä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Verotuksen painopiste tukemaan kasvua15.4.2024 11:33:31 EEST | Tiedote

Etlan ehdotus toimenpiteiksi Suomen talouden kurssin muuttamiseksi eli Suomen pelastuspaketti sisälsi laajan joukon pitkän aikavälin rakenteellisia uudistuksia, mutta myös lyhyen aikavälin toimia, joilla verotuksen rakennetta saataisiin muutettua kasvua tukevaan suuntaan. Toimet muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla verotuksen painopiste siirtyy kohti kasvua vähemmän haittaavia veromuotoja, arvioi tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

Etla ennustaa: käänne talouteen jo loppuvuodesta - “hallituksen investointipaketista pitäisi luopua”26.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, mutta lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Investoinnit kääntyvät tänä vuonna vaatimattomaan mutta laaja-alaiseen kasvuun ja Suomen vienti alkaa palautua. Työttömyysaste nousee vielä tänä vuonna, mutta laskee ensi vuonna. Kuluttajahintainflaatio pysyy matalana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye