Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Työeläkemaksut nyt kohdallaan, mutta näkymät voivat muuttua nopeasti

Jaa
Viime vuonna voimaan tulleen eläkeuudistuksen jälkeen työeläkemaksujen taso on nyt ensimmäistä kertaa yksityisalojen eläkejärjestelmän historian aikana suunnilleen kestävällä tasolla. Tilanne voi kuitenkin muuttua, kun väestöennustetta päivitetään. Työeläkejärjestelmän talouteen vaikuttavat riskit liittyvät erityisesti talouskasvuun, eläkerahastojen sijoitustuottoihin ja väestökehitykseen, käy ilmi Etlan tänään julkaisemasta tutkimuksesta.

Tutkimusneuvonantaja Jukka Lassilan keskiviikkona 21.2. julkaistu tutkimus ”Aggregate risks, intergenerational risk-sharing and fiscal sustainability in the Finnish earnings-related pension system” (ETLA Working Paper 57) arvioi, kuinka hyvin työeläkemaksuja voidaan pitää ajallisesti vakaina ja pitkän ajan rahoituksen kannalta riittävinä.

Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa asetettiin tavoitteeksi tasainen ja tarkoituksenmukainen maksukehitys sekä etuuksien ja niiden rahoituksen turvaaminen myös pitkällä aikavälillä. Tutkimuksen mukaan tavoitteen toteutumiseen täytyy suhtautua realistisesti. Etlan Jukka Lassila muistuttaa, että järjestelmän rahoitukseen kohdistuu suuria riskejä, jotka liittyvät väestökehitykseen, talouskasvuun ja sijoitusten tuottoon. Ennusteet ovat pohjana arviolle tasaisesta ja riittävästä maksutasosta.

-        Maksujen täysi vakaus on mahdotonta, koska käsitys sopivasta maksutasosta perustuu pitkälle tulevaisuuteen ulottuviin arvioihin ja ennusteisiin, joita joudutaan muuttamaan. Kun talous- ja väestöprojektiot ajan mittaan muuttuvat, muuttuu myös arvio eläkemaksujen riittävyydestä väistämättä, hän toteaa.

Suomen työeläkejärjestelmä on Lassilan mukaan nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Etuuksien määräytyminen ansioiden mukaan on selkeää ja sääntöihin on luotu merkittävää automatiikkaa elinajan odotettavissa olevan pidentymisen varalta. Hyvästä lähtötilanteesta huolimatta eläkeuudistuksia on odotettavissa tulevaisuudessakin, Lassila muistuttaa.

-        Järjestelmän rahoitus on alttiina suurille talous- ja väestöriskeille. Eläkeuudistukset eivät tulevaisuudessakaan ole poikkeus, ne ovat sääntö, hän arvioi.

Jukka Lassila on tutkinut sukupolvien välistä tulonjakoa vertaamalla työurien aikaisia eläkemaksuja myöhemmin saataviin eläke-etuuksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti vuosina 2000-2004 syntynyttä ikäluokkaa, joka on lähivuosina tulossa työmarkkinoille. Työeläkejärjestelmä ei ole heille yhtä antelias kuin se oli 1940- ja 1950-luvuilla syntyneille. Verrattuna myöhempiin ikäluokkiin tilanne on kuitenkin auki. Lassilan mukaan nuoret ikäluokat hyötyvät suuresti aiempien ikäryhmien kartuttamista eläkerahastoista, mutta voivat toisaalta perustellusti soimata vanhempia siitä, etteivät nämä korottaneet eläkemaksuja aiemmin ja keränneet vielä suurempia rahastoja.

Jukka Lassila: Aggregate risks, intergenerational risk-sharing and fiscal sustainability in the Finnish earnings-related pension system. ETLA Working Paper 57

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Osa-aikatyö Suomessa kasvaa ja tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät edelleen17.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomessa tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät todennäköisesti edelleen tulevaisuudessa, käy ilmi Etlan tuoreesta selvityksestä. Kehitykseen vaikuttavat osa-aikatyöllisyyden yleinen kasvu sekä julkisen sektorin, erityisesti terveyspalvelujen, kasvava työnkysyntä. Osa-aikaisten määrä on kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2023 kolmanneksella, kun samaan aikaan kokoaikaisten osuus on noussut vain nelisen prosenttia.

Etla: Verotuksen painopiste tukemaan kasvua15.4.2024 11:33:31 EEST | Tiedote

Etlan ehdotus toimenpiteiksi Suomen talouden kurssin muuttamiseksi eli Suomen pelastuspaketti sisälsi laajan joukon pitkän aikavälin rakenteellisia uudistuksia, mutta myös lyhyen aikavälin toimia, joilla verotuksen rakennetta saataisiin muutettua kasvua tukevaan suuntaan. Toimet muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla verotuksen painopiste siirtyy kohti kasvua vähemmän haittaavia veromuotoja, arvioi tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

Etla ennustaa: käänne talouteen jo loppuvuodesta - “hallituksen investointipaketista pitäisi luopua”26.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, mutta lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Investoinnit kääntyvät tänä vuonna vaatimattomaan mutta laaja-alaiseen kasvuun ja Suomen vienti alkaa palautua. Työttömyysaste nousee vielä tänä vuonna, mutta laskee ensi vuonna. Kuluttajahintainflaatio pysyy matalana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye