Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etlan Petri Rouvinen ekonomistiksi Avance Asianajotoimistoon

Jaa

Etlan pitkäaikainen tutkimusjohtaja ja Etlatiedon toimitusjohtaja Petri Rouvinen siirtyy tammikuussa Avance Asianajotoimiston palvelukseen. Seuraaja nimitetään marraskuun aikana.

Petri Rouvinen, ETLA. (Kuva: Matti Rajala/ETLA)
Petri Rouvinen, ETLA. (Kuva: Matti Rajala/ETLA)

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa vuodesta 1992 työskennellyt Petri Rouvinen (s. 1968) aloittaa tammikuussa 2019 Avance Asianajotoimiston ekonomistina (Senior Economist). Rouvinen perustelee lähtöään uusilla haasteilla.

-        Pitkän Etla-urani jälkeen koin, että nyt on aika kypsä kokeilla jotain uutta ja viedä ekonomistin asiantuntemustani bisneksen pariin. Tutkijana olen pitkään seurannut eri toimialojen muutosta ja muuttumista mm. digitalisoitumisen myötä, ja nyt olen innostunut niistä mahdollisuuksista, joita positiivisessa muutoksessa olevalla asianajotoimialalla on tarjota. Samalla tietysti olo on haikea, Etlaan jää upea tiimi ja mielenkiintoiset työtehtävät, Rouvinen pohtii.  

Avance korostaakin Rouvisen talousasiantuntemuksen merkitystä yhä monimutkaisemmaksi käyvien juridisten ongelmien ratkomisessa.

Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä kiittää Petri Rouvisen mittavaa työpanosta Etlan tutkimustyössä. Rouvinen on toiminut Etlan tutkimusjohtajana vuodesta 2000 lähtien ja vetänyt nykyistä Tieto ja teknologia -tutkimusohjelmaa. Tytäryhtiö Etlatiedon toimitusjohtajana hän on toiminut vuodesta 2012.

-        Petrin asiantuntemus, dynaamisuus ja laajat kontaktit Suomessa ja maailmalla ovat olleet ratkaisevan tärkeitä Etlalle erityisesti pyrkiessämme ymmärtämään digitaalisuuden taloudellisia vaikutuksia ja välittämään tätä koskevaa tietoa. Samalla kun toivotamme Petrille parhainta menestystä jatkossa, jäämme kaipaamaan hänen panostaan ja energiaansa Etlan tutkimustyössä, Vihriälä toteaa.

Sekä Rouvinen että Vihriälä korostavat, ettei yhteys Etlaan katkea. Rouvinen jatkaa Etlan Senior Fellowna ja osallistuu edelleen Etlan hankkeisiin. Uusista yhteistyömahdollisuuksista Avance Asianajotoimiston kanssa on myös käyty neuvotteluja.

Rouvisen seuraaja nimitetään marraskuun aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Petri Rouvinen, ETLA. (Kuva: Matti Rajala/ETLA)
Petri Rouvinen, ETLA. (Kuva: Matti Rajala/ETLA)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Pääomasijoitukset eivät saavuta potilashoidon tekoälyratkaisuja8.7.2019 09:05:57 EESTTiedote

Potilashoidon tekoälyratkaisuja kehittävät uudet yritykset saavat keskimäärin vähemmän rahoitusta kuin muut tekoälyä yhteistyössä lääkeyritysten ja laitevalmistajien kanssa kehittävät kasvuyritykset. Potilashoitoon suunnitellut tekoälyteknologiat koetaan kenties riskialttiimpana rahoituskohteena. Vähäisempi rahoitus saattaa kuitenkin jarruttaa merkittävästi näiden teknologioiden kehittymistä. Tätä pullonkaulaa ratkaisemaan vaadittaisiin jopa erillistä asiantuntijaryhmää.

Etla: Sähkö- ja elektroniikkateollisuus kasvaa taas kohisten28.5.2019 08:00:00 EESTTiedote

Etlan tänään julkistaman Toimialakatsauksen mukaan sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto kasvaa Suomessa EU-keskiarvoa vauhdikkaammin. Tammi-maaliskuussa alan tuotanto kasvoi 7 prosenttia, kun EU:ssa keskimäärin alan tuotanto hieman väheni. Suomessa vientitilausten arvo nousi samaan aikaan 18 prosenttia. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotannon kehitys poikkeaa muusta teollisuuden tuotannosta: koko Suomen teollisuuden tuotanto kasvoi tammi-maaliskuussa vain 0,3 prosenttia vuodentakaisesta.

Etla: Maahanmuuttajien yritykset luovat uusia työpaikkoja, mutta niiden tuottavuus ja palkkataso ovat matalia14.5.2019 06:30:00 EESTTiedote

Maahanmuuttajataustaisessa omistuksessa olevat yritykset Suomessa luovat suhteellisesti muita enemmän uusia työpaikkoja, käy ilmi tänään julkaistusta ETLA-tutkimuksesta. Maahanmuuttajien yritysten tuottavuus ja palkkataso ovat kuitenkin hyvin matalia, mistä syystä niiden vaikutus talouden kasvuun on toivottua vähäisempi. Joidenkin työntekijäryhmien työllistämisessä maahanmuuttajien yrityksillä voi kuitenkin olla merkittävä rooli.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme