Diakonissalaitos

Etsivän vanhustyön malli vaikuttavaan verkostotyöhön

Jaa
Diakonissalaitos on kehittänyt Etsivän vanhustyön toimintamallin yhdessä Espoon, Helsingin, Tampereen ja Vantaan kaupunkien vanhuspalveluiden ja Tampereen seurakuntayhtymän kanssa. Kehittämistyötä on tehty Seniori-Vamos hankkeessa, joka on saanut Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) tukea.
”Diakonissalaitos rinnalla kulkeva”, piirroksen tekijä Inna Pulkkinen.
”Diakonissalaitos rinnalla kulkeva”, piirroksen tekijä Inna Pulkkinen.

Julkaistu mallinnus tukee etsivän vanhustyön toimintamallin käyttöönottoa tai soveltamista julkisilla ja yksityisillä toimialoilla sekä järjestöissä. ​

Etsivä vanhustyö etsii ratkaisuja

Etsivä vanhustyö ei rajoitu apua tarvitsevien ikääntyneiden etsimiseen ja löytämiseen. Etsivä vanhustyö on ratkaisujen etsimistä vaikeaan tilanteeseen. Ratkaisuja etsitään yhdessä ikääntyneen ja eri toimijoiden muodostaman kumppanuusverkoston kanssa. ​

Diakonissalaitos ja kunnat ovat pitäneet tärkeänä ja merkityksellisenä löytää haavoittuvassa asemassa tai vaikeassa tilanteessa olevat, palvelukatveisiin jääneet ja yksinäiset kotona asuvat ikäihmiset. ​

”Vaikeassa elämäntilanteessa ikääntyneen ihmisen tarpeet voivat olla epäselvärajaisia ja niiden selvittäminen sekä sanoittaminen vie useimmiten aikaa”, sanoo hankepäällikkö Satu Aalto Diakonissalaitokselta.

”Etsivän vanhustyön mallilla pystytään auttamaan niitä ikääntyneitä, jotka tarvitsevat rinnallakulkijaa löytääkseen keinoja toteuttaa oman näköistä ja mielekästä elämää. Vaikeassa tilanteessa ikääntynyt tarvitsee vahvempaa tukea sopivien ja turvallista arkea vahvistavien palvelujen löytämisessä.”

Ikääntyneen tarpeita ei tunnisteta

​Satu Aallon mukaan etsivän vanhustyön tarve ja tämä toimintamalli kytkeytyvät tiiviisti vanhuspalvelujärjestelmään. Toimintamallia on kokeiltu osana vanhuspalveluita. Etsivää työtä on tehty kotihoidossa, asiakasohjausyksikössä ja palvelukeskuksissa.

”​Kaikkia ikääntyneiden ihmisten moninaisia tarpeita ei palvelujärjestelmässä ​tunnisteta tai niihin ei pystytä olemassa olevilla rajatuilla palveluilla tarttumaan. ​Haavoittuvassa asemassa tai vaikeassa elämäntilanteessa olevan ikääntyneen näkökulmasta palvelujärjestelmän haasteena ovat tiukat sektorirajat, ​järjestelmälähtöisyys ja ongelmakeskeisyys”, Satu Aalto toteaa.

Etsivän vanhustyön toimintamalli vaikuttavaan verkostotyöhön löytyy täältä (pdf)

Seniori-Vamos

Yhteyshenkilöt

Satu Aalto, hankepäällikkö
Diakonissalaitos
050 365 4907
satu.aalto@hdl.fi


Viestintä
Markku Niskanen, viestintäpäällikkö
Diakonissalaitos
050 306 8634
markku.niskanen@hdl.fi

Kuvat

”Diakonissalaitos rinnalla kulkeva”, piirroksen tekijä Inna Pulkkinen.
”Diakonissalaitos rinnalla kulkeva”, piirroksen tekijä Inna Pulkkinen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Diakonissalaitos tekee työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. 155-vuotias säätiömme tarjoaa yhdessä sen Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille Yhteiskunnallisena säätiökonsernina rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään tehtäväämme tukea kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

CoImpact rakentaa parempaa huomista yhdessä - ensimmäiset kumppanit Helsingin kaupunki ja S-Pankki15.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitoksen ja Gesund Partnersin yhdessä fasilitoima, vaikuttavia tekoja ja yhteiskunnallista muutosta vauhdittava alusta CoImpact on nyt virallisesti käynnistetty. Mukaan on lähtenyt jo kaksi edelläkävijäorganisaatiota: Helsingin kaupunki ja S-Pankki. CoImpactissa uskotaan, että vain yhdessä voimme kohdata ja ratkaista yhteiskuntamme suurimmat haasteet, kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ja mielenterveyskriisin.

Kivikon K-kauppiaat Maaret ja Tomi Pilkevaara saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon: ”Suuri yllätys – ja todella suuri ilo!"8.3.2024 13:01:00 EET | Artikkeli

Kun Maaret ja Tomi Pilkevaaran kaupan naapurustoon perustettiin Rinnekodit Silta -asumisyksikkö, he päättivät tutustua Asunto ensin -periaatteella toimivaan yksikköön ja sen asukkaisiin ennakkoluulottomasti. Tästä alkoi molemmille osapuolille paljon iloa tuottanut yhteistyö, josta Pilkevaarat saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon.

K-market Kivikon kauppiaspariskunnalle Aurora-kumppanipalkinto arjen ihmisarvotyöstä asunnottomien parissa8.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitos on tänään luovuttanut Aurora-kumppanipalkinnon helsinkiläisen K-market Kivikon kauppiaille Maaret ja Tomi Pilkevaaralle. Kauppiaspariskunnan ennakkoluuloton ja tiivis yhteistyö naapurustoon reilu vuosi sitten avatun entisten asunnottomien Rinnekodit Silta -yksikön kanssa on esimerkki arjen ihmisarvotyöstä ja ihmisten kohtaamisen tärkeydestä.

Vamoksen vuosi 2023: Laajennettu oppivelvollisuus näkyy nuorten kasvaneena tuen tarpeena21.2.2024 08:26:51 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelun päättäneistä, haavoittuvassa asemassa olevista nuorista 51 prosenttia siirtyi työ- ja koulutuspoluille. Näin kertoo tänään julkaistu Vamoksen vuosiraportti. Oppivelvollisuuden laajentaminen näkyy Vamoksen toiminnassa siten, että yhä useampi nuori hakeutui palvelun piiriin oppilaitoksen ohjaamana. Palvelun piirissä olevien nuorten hyvinvoinnissa on alueellisia eroja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye