EHYT

EU-maissa kulutetaan maailman eniten alkoholia - kulutus edelleen kasvussa

Jaa
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen piti puheenvuoron eilen päättyneessä Eurocaren eli European Alcohol Policy Alliancen yleiskokouksessa Brysselissä. Mikkonen muistutti päihdehaittoja vähentävän työn rahoituksen turvaamisen kiireellisyydestä.

Eurocaren jäsenmaat tarjosivat eilen päättyneessä Eurocaren yleiskokouksessa (17.- 18.6.) katsauksen alkoholipoliittisiin muutoksiin eri jäsenmaissa. Omassa puheenvuorossaan Brysselissä EHYTin toiminnanjohtaja Juha Mikkonen käsitteli Suomen alkoholipoliittisia muutoksia ja nosti esille tuoreen hallitusohjelman päihteitä koskevat kirjaukset.

"Päihdehaittojen ehkäisy on noussut esiin uudessa hallitusohjelmassa. Pidämme hyvin myönteisenä päätöksentekijöiden tarjoamaa alustavaa tukea kansanterveyttä edistävälle politiikalle. Nyt olisi kuitenkin tärkeää, että päihdestrategian laatimiselle ja sen toimeenpanolle taataan myös riittävät resurssit", totesi Mikkonen omassa puheenvuorossaan.

Yleiskokouksessa Maailman terveysjärjestö WHO:n ohjelmapäällikkö Carina Ferreira-Borges kertoi Euroopan tason alkoholipolitiikan muutoksista. Ferreira-Borges korosti, että vaikka WHO Euroopan alueen 53 jäsenmaassa alkoholinkulutus on laskenut, ei laskeva trendi koske alueen EU-maita. Alkoholiehtoiset kuolemat ovat WHO Euroopan alueella yleisiä, jopa 800 henkilöä kuolee päivittäin alkoholiin liittyvistä syistä.

EHYT ry:n kehittämispäällikkö Nina Karlsson korosti poliittisen ohjauksen merkitystä.

"Globaalisti alkoholia kulutetaan ylivoimaisesti eniten Euroopassa vaikka tiedämme, mitkä toimet johtavat kulutuksen laskuun ja haittojen vähenemiseen. Nyt tarvitaan poliittista ja yhteiskunnallista sitoutumista, jotta toimivat keinot alkoholihaittojen ehkäisemiseksi saadaan käyttöön", sanoo Karlsson.

WHO:n alkoholipoliittisen ohjelman toimintakausi on päättymässä vuonna 2020. WHO:n mukaan jatkossa on keskityttävä niihin seikkoihin, jotka estävät jäsenmaita soveltamasta ohjelman kymmentä alkoholihaittoja vähentävää suositusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Juha Mikkonen
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
p. 050 527 4780
juha.mikkonen@ehyt.fi

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntijajärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Nettirahapeleihin saatava yhteiset pelirajoitukset – haittoihin puuttuminen ei voi olla yhtiöiden vapaaehtoisuuden varassa29.2.2024 14:37:18 EET | Tiedote

Suomi on siirtymässä nettirahapelaamisessa lisenssijärjestelmään, minkä vuoksi Suomen markkinoilla toimii pian entistä useampi rahapelejä tarjoava yhtiö. Lisenssin saaneita yhtiöitä tulisi koskea samat lakisääteiset pelirajoitukset ja haittojen ehkäisytoimet, jotta rahapeliongelmat ja -haitat eivät lähde nykyistä jyrkempään kasvuun.

EHYT vaatii kokonaisarviota alkoholipolitiikan muutosten vaikutuksista kansanterveyteen ja -talouteen21.2.2024 08:55:21 EET | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT on pettynyt tapaan, jossa hallitusohjelmaan kirjattuja alkoholipoliittisia muutoksia käsitellään yksittäisinä toimenpiteinä ilman yhteisvaikutuksien arviointia terveyteen, hyvinvointiin ja kansantalouteen. Ilman kokonaiskuvaa päädytään tilanteeseen, joka lisää alkoholin aiheuttamia haittoja ja on kansalaisten toiveiden vastainen.

Rahapeliuudistuksessa on selvitettävä lapsiin ja nuoriin kohdistuvat vaikutukset30.1.2024 08:22:00 EET | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset vetoavat, että rahapelijärjestelmän uudistus on valmisteltava huolellisesti ja hyvän lainvalmistelutavan mukaisesti. Lapsia ja nuoria aikuisia (18–24-vuotiaat) on myös uudessa järjestelmässä suojeltava rahapelihaitoilta. Oleellinen osa valmistelua on lapsivaikutusten arviointi, jonka tulokset on otettava huomioon lain sisällössä ja toimeenpanossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye