Suomen kirjastoseuraSuomen kirjastoseura

EU rinnasti e-kirjat paperisiin kirjoihin, Suomessa lain tulkinta jäljessä

Jaa
Suomen kirjastoseuran tuore selvitys kertoo, että e-kirjojen tekijänoikeuksia tulkitaan Suomessa eri tavalla kuin mitä EU:n tuomioistuin on päättänyt.

E-kirjojen tarjonta voi tulevaisuudessa kasvaa, jos Suomessa aletaan tulkita tekijänoikeuksia EU:n tuomioistuimen päätöksen mukaisesti.

EU:n tuomioistuin linjasi Alankomaissa vuonna 2016 käydyssä tekijänoikeuskiistassa, että e-kirjat pitää rinnastaa EU:n lainaus- ja vuokrausdirektiivin nojalla paperisiin kirjoihin.

Tähän asti Suomessa e-kirjoja ei ole rinnastettu paperikirjoihin.

Suomen kirjastoseuran tuore selvitys vertaa EU:n tuomioistuimen ratkaisua ja Suomen nykyistä tulkintaa tekijänoikeuslaista.

Suomessa lakia on tulkittu niin, että e-kirjojen omistajalla on mahdollisuus kieltää e-kirjojen lainaaminen. Lisäksi e-kirjojen tekijöille ei ole maksettu lainauskorvauksia.

Uusi EU:n tuomioistuimen mukainen lain tulkinta voisi lisätä e-kirjojen tarjontaa kirjastoissa.

Kirjastot voisivat lainata e-kirjoja eteenpäin samalla tavalla kuin paperisia kirjoja.

Tähän asti kirjastot ovat ostaneet e-kirjojen lainauspalvelun kaupallisilta toimijoilta. Lain uusi tulkinta mahdollistaisi sen, että kirjastot voisivat itse kehittää lainausalustan e-kirjoille.

Muutos tuo painetta myös siihen, että Suomessa kirjojen tekijöille maksettaisiin lainauskorvaus e-kirjojen lainoista.

Asianajaja Joni Hatanmaa teki selvityksen e-kirjojen tekijänoikeuskysymyksistä Suomen kirjastoseuran toimeksiannosta. Selvitys julkaistiin toukokuussa ja sen voi ladata Suomen kirjastoseuran verkkosivuilta. Linkki Kirjastoseuran e-kirjaselvitykseen

Lisätiedot:


Rauha Maarno

Toiminnanjohtaja, Suomen kirjastoseura
044 748 1801 rauha.maarno@fla.fi

Joni Hatanmaa
Asianajaja, Hedman Partners Attorneys Ltd
09 177 060

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen kirjastoseura
Suomen kirjastoseura
Runeberginkatu 15 A 6
00100 HELSINKI

044 522 2941http://suomenkirjastoseura.fi

Suomen kirjastoseura on kansalaisjärjestö, joka edistää kirjastojen asemaa. Seura julkaisee Kirjastolehteä, kampanjoi Kirjaston päivänä ja järjestää valtakunnalliset Kirjastopäivät.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen kirjastoseura

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye