Keskuskauppakamari

EU:n ehdottama yritystoiminnan kestävyysluokittelu ei saa syrjiä suomalaisia yrityksiä

Jaa
Euroopan komissio on tänään julkistanut kestävän rahoituksen toimintasuunnitelman, jossa se peräänkuuluttaa Eurooppaa ottamaan globaalin johtajan roolin USA:n vetäydyttyä Pariisin ilmastosopimuksesta. Laaja hanke sisältää muun muassa yritystoiminnan luokittelun kestävyyden suhteen ja yritysten raportointivelvollisuuksien kiristämisen. Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaan mukaan vaarana on, että uudet velvoitteet kasvattavat kustannuksia ja yritysten hallinnollista taakkaa, mutta eivät lisää todellista kestävyyttä. Myös yritystoiminnan kestävyysluokittelussa on oltava tarkkana, jotta se olisi oikeudenmukainen Suomen kannalta.
Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa. Kuva: Roni Rekomaa
Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa. Kuva: Roni Rekomaa

Komission toimintasuunnitelman sisältönä on yritystoiminnan luokittelu kestävyyden suhteen, EU:n merkintä ympäristömyönteisille rahoitustuotteille, omaisuudenhoitajien ja institutionaalisten sijoittajien velvoittaminen ottamaan huomioon kestävyysnäkökohdat sijoituksissa, raportointivaatimusten tiukentaminen sekä kestävyyden sisällyttäminen pankkien ja vakuutusyhtiöiden vakavaraisuusvaatimuksiin.

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaan mukaan on selvää, että yritysten pitkän tähtäimen menestys edellyttää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja kestävyysnäkökulman huomioimista. EU:n pitää siitä huolimatta varoa sellaisia lisävaatimuksia, jotka lisäävät eurooppalaisten yritysten tarpeetonta byrokratiaa raportointivaatimuksilla.

“On ristiriitaista, että samaan aikaan kun Euroopan komissio yhtäällä selvittää pk-yritysten vähäistä pörssilistautumista ja sen esteiden purkua, ollaan toisaalla lisäämässä raportointivelvoitteita entisestään. Ei-taloudellisen raportointidirektiivin vaatimukset ovat kaiken lisäksi vasta hiljattain tulleet voimaan”, toteaa Linnainmaa.

Hankkeeseen kuuluu myös iso taksonomiatyö, jossa luokitellaan yritystoiminnan kestävyyttä.

“Suomen on oltava elinkeinoelämän kestävyysluokittelussa tarkkana, ettei luokittelua tehdä suomalaista elinkeinoelämää syrjien. Meillä on kokemusta siitä, että Suomen erityisolosuhteita ei järin hyvin EU:ssa tunneta. Esimerkiksi metsäteollisuus on useimmille eurooppalaisille vierasta, eikä sen perustumista uusiutuvuuteen ja kestävyyteen tunneta. Yritystoiminnan kestävyysluokittelulla voi olla kauaskantoinen vaikutus tulevaisuudessa, jos sitä käytetään esimerkiksi sijoituspäätösten kriteerinä”, Linnainmaa huomauttaa.

“Euroopan komissiolta on jo lähikuukausina tulossa säädösehdotuksia. Suomen on oltava hereillä ja torjuttava ne suunnitelmat, jotka eivät aidosti lisää yritystoiminnan kestävyyttä ja pitkän tähtäimen menestystä vaan aiheuttavat tarpeetonta hallinnollista taakkaa. Erityisesti on vaalittava yritystoiminnan kestävyysluokittelun oikeudenmukaisuutta, jotta suomalainen yritystoiminta ei joutuisi hankkeen maksajaksi”, Linnainmaa vaatii.

Euroopan komission tiedote

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa. Kuva: Roni Rekomaa
Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa. Kuva: Roni Rekomaa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla25.3.2024 16:41:36 EET | Tiedote

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan - lisäkustannuksia, mainehaittaa, lomautuksia22.3.2024 06:53:00 EET | Tiedote

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia yrityksistä kertoo lakkojen vaikuttaneen jonkin verran.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jatkoi kasvuaan – Suomi jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä19.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä kasvaa edelleen, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Jo yli puolessa jäsenmaista naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli 30 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä yli 20 prosenttia. Vaikka Suomi sijoittuukin edelleen kärkikymmenikköön kummassakin vertailussa, olemme jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Keskuskauppakamari haluaa muistuttaa, että naisjohtajuuden edistämiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye