Audiomedia Oy

EU:n metsäkeskustelu on mustavalkoista - Metsänomistajien etujärjestön haasteena väärien mielikuvien muuttaminen

Jaa
Pari kuukautta sitten ranskalainen Fanny - Pomme Langue aloitti eurooppalaisten metsänomistajien CEPF - etujärjestön pääsihteerinä. CEPF:n toiminnan kohderyhmänä ovat EU:n poliittiset päättäjät ja sidosryhmät. Languen mukaan EU:n toimintaympäristössä on erittäin haastavaa saada kestävää metsätaloutta koskevaa faktatietoa läpi eurooppalaisille päättäjille.
Fanny - Pomme Langue
Fanny - Pomme Langue

-Keskustelu on mustavalkoista. On helpompi myydä tarinaa metsien liiallisista hakkuista, kuin kertoa että hakkuista huolimatta kestävällä metsänhoidolla voidaan turvata metsien monimuotoisuus ja säilyttää niiden nieluvaikutus hiilen sidonnassa, kuvailee Langue.

-Kestävä metsänhoito on samalla kertaa metsän kasvatusta ja suojelua. Samalla kasvava metsä sitoo hiilidioksidia, toimii hiilivarastona ja korvaa fossiilisia raaka-aineita. Keskustelu on aika mustavalkoista, joko suojelemme tai kaadamme -tasolla. Me yritämme toistaa viestiä siitä, ettei näitä valintoja tarvitse tehdä, vaan voimme tehdä kumpaakin samanaikaisesti.

Metsänomistajilla hyvä tarina

EU-tasolla käymme vuoropuhelua poliittisten päättäjien ja sidosryhmien kanssa. – Vaikka käytössä on yhä enemmän keskustelukanavia ja sosiaalinen media, tarvitaan henkilökohtaisia tapaamisia sekä tapahtumia. Pyrimme kehittämään moderneja tapoja kommunikointiin, käyttää kuvia ja kertoa hyviä tarinoita kestävästä metsätaloudesta eri medioissa.

-Metsänomistajilla on hyvä tarina kerrottavana, mutta on helpompi näyttää kuvia tuhotusta metsästä kuin selittää monimutkaisia asioita eri näkökulmista. Kun poliitikot on kuormitettu monien organisaatioiden tarjoamalla informaatiotulvalla, on suuri haaste viestiä yksinkertaisella ja selkeällä tavalla metsien roolista ilmastopolitiikassa. Asiahan ei ole mitenkään yksinkertainen.

Languen mukaan etujärjestön on löydettävä kohderyhmien luottamus ja kasvatettava poliitikkojen ymmärrystä metsäasioissa. – Kun päättäjillä ei ole aina aikaa matkustaa kohteisiin, haluamme tuoda esiin jäsenistömme kokemuksia kestävästä metsätaloudesta ja tietoa metsään koskevista tieteellisestä tutkimuksesta.

- Yksityiset eurooppalaiset metsänomistajat hoitavat metsänsä vastuullisesti ja kestävästi. Heidän on vaikea ymmärtää kritiikkiä metsien monimuotoisuuden tuhoamisesta ja ilmastonmuutoksen edistämisestä. Eiväthän metsät ja niiden käyttö ole ilmastomuutoksen syy, vaan tarjoavat sen pysäyttämiseen hiilen sidonnan kautta yhden ratkaisun, muistuttaa Langue.

- Jos omistaa metsää, siitä halutaan pitää huolta eikä tuhota. Metsänomistajat haluavat hoitaa metsää kestävästi ja turvata sen kasvu yli sukupolvien. Tätä ei Brysselissä ymmärretä tarpeeksi. Ei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa tiedon jakamista ja keskustelua, vaikka emme ymmärräkään aina kaikkia kantoja.

Metsäsektorilla keskeinen rooli biotaloudessa

EU:n päivittämää biotalousstrategiaa Langue pitää metsän käytön kannalta tärkeänä strategiana, koska metsäsektorilla on suuri rooli tulevaisuuden biotaloudessa. - Olemme tyytyväisiä strategian lopputuloksesta, missä huomioidaan useita yksityismetsänomistajien tavoitteita metsien käytön suhteen.

Languen mielestä strategiassa on otettu metsän rooli huomioon ja se nähdään paremmin kokonaisuutena kuin vain puun tuottajana. -Tuotamme metsäpohjaisia tuotteita yhä enemmän. Puuta voidaan käyttää rakentamisen lisäksi esimerkiksi tekstiilien ja kemikaalien valmistukseen ja korvata perinteisiä muovituotteita esimerkiksi pakkauksissa.

-Yksi haasteista on se, että metsänomistajien ja kuluttajien välillä tulisi olla enemmän vuoropuhelua, mikä lisäisi ymmärrystä kestävää metsätaloutta kohtaan. Haluamme olla mukana koko metsänjalostuksen arvoketjussa ja kertoa biotalouden tuomista monipuolisista mahdollisuuksista puun käytössä.

Euroopassa on miljoonia yksityisiä metsänomistajia, jotka tulisi Languen mielestä saada toimimaan yhdessä. - Yksityismetsänomistajien pirstoutuneisuus on suuri haaste meidän toiminnassamme. Metsien rooli ilmastopolitiikassa on esimerkki siitä, missä metsänomistajien keskinäistä yhteistyöltä ja yhtä ääntä tarvitaan.

-Etujärjestön rooli on kertoa EU-päättäjille myös paikallisista, alueellisista ja valtiollisista säädöksistä kestävässä metsänhoidossa. Kun metsien käsittelyä säädellään jo nyt laaja-alaisesti, ei metsissä voi tehdä mitä tahansa, kuten luullaan, muistuttaa Langue.

Metsäpohjainen biotalous osa kiertotaloutta

Langue pitää EU:n biotalousstrategiaa tärkeänä viestinä jäsenmaille ja niiden harjoittamalle metsäpolitiikalle. - Mitä enemmän puusta tuotetaan erilaisia tuotteita, sitä enemmän metsänomistajia kannustetaan hoitamaan metsäänsä. Kun meille avautuu uusia markkinoita, metsänomistajia tulee kannustaa kestävään metsätalouteen ja puun monipuoliseen käyttöön ja jalostukseen.

- EU tasolla tarvitaan toimia, jolla rohkaistaan tuottamaan biopohjaisia tuotteita. Jotta muoviset kertakäyttöön tarkoitetut tuotteet voidaan korvata puupohjaisilla, tarvitsemme näiden markkinoiden edistämiseen kannustimia esimerkiksi kiertotaloudessa. Nämä kannustimet voisivat edistää materiaalien vaihtamista biotuotteisiin. Vastikään sovittu kertakäyttömuovidirektiivi on myös hyvä esimerkki signaalista, millä fossiilisista raaka-aineista ja muovijätteestä halutaan päästä eroon.

Languen mukaan ei-uusiutuville raaka-aineille vaihtoehtoisten materiaalien kuluttamisen lisääminen ja kierrättäminen ovat tärkeitä. - Kyse ei ole pelkästään biopohjaisesta taloudesta vaan kiertotaloudesta. Emme halua vain korvata fossiileja vaan haluamme puun olevan kierrätettävä. Biotalouden tulee kulkea yhdessä kiertotalouden kanssa.

Langue uskoo, että jäsenvaltiot harkitsevat verokeinojen käyttöön ottoa lähitulevaisuudessa fossiilisen kulutuksen vähentämiseksi ja uusiutuvien biopohjaisten materiaalien käytön edistämiseksi. - EU-tasolla voitaisiin tukea biopohjaisten tuotteiden kehitystyötä tutkimus- ja innovaatio-ohjelmilla ja rahoituksella. Vaikka tiedämme jo nyt paljon bioperäisistä materiaaleista, on vielä paljon työtä varsinkin tuotekehittelyssä ja uusien tuotteiden saamisessa markkinoille.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Fanny - Pomme Langue
Fanny - Pomme Langue
Lataa
Fanny - Pomme Langue
Fanny - Pomme Langue
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Audiomedia Oy
Audiomedia Oy
Töölöntorinkatu 3 B 39
00260 HELSINKI

+358 50 2589http://www.audiomedia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Audiomedia Oy

Yhteiskuntasuhdepäällikkö Anniina Kostilainen: Metsäsektorin yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä lisättävä20.3.2024 09:10:41 EET | Artikkeli

Sahateollisuuden yhteiskuntasuhdepäällikkö Anniina Kostilainen haluaa monipuolistaa metsäkeskustelua tuomalla siihen enemmän ääniä. – Metsäalalla on töissä valtavasti monenlaisista taustoista ja arvopohjilla olevia ihmisiä. Monet heistä ovat tehneet pitkän työuran ja suhtautuvat vastuullisesti metsiin ja toteuttaneet metsän vaalimisen periaatetta omassa työssään. –Moni heistä kokee hyvin vieraaksi tämän nykyisen metsäkeskustelun. He kysyvät, mitä minä olen tehnyt väärin ja miksi minä olen syytettyjen penkillä. Näiden metsäammattilaisten ääniä haluaisin kuulla metsäkeskustelussa enemmän. Metsäkeskustelun polarisaatio on Kostilaisen mukaan seurausta siitä, että metsäkeskustelua käydään etupäässä etujärjestöjen ja organisaatioiden näkökulmasta. – Kun viestit ovat yksipuolisia ja ne edustavat jumiutuneita organisaatioiden kantoja ja edunvalvontaa, aito keskustelu ei ole mahdollista. –Nykyisessä sirpaloituneessa mediassa moni näkökulma jää kuulematta, kun linnoittaudutaan yksipuolisesti oma

Tutkija Tapio Rantala: Eduskunnan enemmistö kannattaa nykyistä metsätaloutta12.3.2024 15:00:00 EET | Artikkeli

Avohakkuiden kieltämistä koskenutta eduskuntakeskustelua tutkineen tutkijan, MMT Tapio Rantalan mukaan eduskunnan selvä enemmistö vastusti avohakkuiden kategorista kieltämistä valtion mailla. – Selvä enemmistö edustajista kannatti pääpiirtein nykyisen tyyppisen metsätalouden jatkamista niin valtion mailla kuin yksityismetsissäkin. –Avohakkuiden korvaajaksi ehdotettua poimintahakkuisiin perustuvaa jatkuvaa kasvatusta ei kuitenkaan vastustettu kategorisesti juuri missään puheenvuorossa. Valtaosa edustajista suhtautui kuitenkin kriittisesti sen käyttöön ainoana metsänkäsittelytapana, mutta sen lisäämiseen soveliailla metsäkohteilla, kuten turvemailla, suhtauduttiin lähes poikkeuksetta myönteisesti, tulkitsee Helsingin Yliopiston Metsätieteiden osaston tutkija Rantala eduskuntakeskustelua. Kansanedustajat jakautuivat ”Avohakkuut historiaan” kansalaisaloitetta koskeneessa keskustelussa puoluerajoja seuraten kahteen leiriin. - Suurempaan, pääpiirtein nykyisen kaltaista metsätaloutta kannatta

Pääministeri Petteri Orpo: Biotalous vahvasti uuden komission ohjelmaan6.3.2024 14:39:17 EET | Artikkeli

Pääministeri Petteri Orpon mukaan hallitus on ottanut metsäpolitiikkaan liittyvissä keskeisissä kysymyksissä tiukan linjan. - Samaan aikaan nostamme komissiolle ja muille jäsenmaille aktiivisesti esiin metsätalouden ja biotalouden hyötyjä sekä näytämme, miten biotalouden avulla voidaan ratkaista ilmastohaasteita. -Hallitus on kääntänyt uuden sivun EU vaikuttamisessa. Suomen keskeisenä prioriteettina tulevan komission ohjelmaan olemaan biotalouden ja kiertotalouden mahdollisuuksien hyödyntäminen, josta olen jo keskustellut komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kanssa. Biotalouden mahdollisuudet tunnistetaan tänä päivänä Orpon mukaan vahvemmin kuin viisi vuotta sitten. - Komissiolle on perustettu ”CEO Roundtable,” metsäteollisuusyhtiöiden pyöreä pöytä, joka kanavoi näkemyksiä komission johtoon. Komissiossa viesti vaikuttaa viimeinkin menevän perille, kun se on aloittanut valmistella päivitystä biotalousstrategiaan, sanoo Orpo. Biotaloudella ratkaistaan ilmastohaasteita Myötätuul

Puurakentamisen ohjelmapäällikkö Petri Heino: Muu Eurooppa edistää puurakentamista – Suomen ohjelma päättyi22.2.2024 10:20:33 EET | Artikkeli

Suomessa on Ahon hallituksesta alkaen edistetty puurakentamista erilaisilla hankkeilla ja ohjelmilla. Vuodesta 2016 alkaen ympäristöministeriön puurakentamisen edistämisohjelmaa johtanut Petri Heino on pettynyt ohjelmatoimien päättymiseen, vaikka sille olisi tarvetta. -Hallitusohjelmassa on yleinen kirjauksia puurakentamisen edistämisestä ilman konkretiaa, resurssointia ja ohjelmaa. Minun kokemukseni mukaan yhteiskunnan asettamaa puurakentamisen edistämisohjelmaa ja toimenpiteitä tarvitaan. Esimerkiksi rakentamisen tuottavuuden parantamisessa esivalmistuksen kehittämisen kautta olisi paljon tehtävää. Heinon mukaan monien maiden hallitukset ovat omissa ohjelmissaan päätyneet siihen, että rakentamisessa tarvittavaa muutosta kohti vähähiilisyyttä tulee valtion vauhdittaa. – Esimerkiksi Ranskassa hallitus ja teollisuus satsaavat yhteistoiminnassa kolme miljardia euroa investointitukina puurakentamisen edistämiseen, muistuttaa Heino. –Ranskassa halutaan lisätä lehtipuun käyttöä rakentamises

Päätoimittaja Antti Kokkonen: Metsäuutisoinnissa kaksi eri todellisuutta16.2.2024 15:42:59 EET | Artikkeli

Viikko sitten julkaistun YTT Juhani Wiion selvityksen mukaan valtamedian metsäuutisointi painottuu ilmastoteemojen käsittelyyn. – Median metsäuutisointi vahvistaa polarisoitunutta yksipuolista metsäkeskustelua ja agendaa eikä anna siihen kokonaisvaltaista ymmärrystä tarjoavia aineksia. Mediasta on tullut metsäkeskustelun osapuoli, joka uutisoi metsistä etupäässä ilmastomuutoksen, luontokadon ja biodiversiteetin näkökulmista, tulkitsee Wiio selvitystään. Selvityksen päätelmät eivät yllätä Kalevan päätoimittaja Antti Kokkosta. – Helsingin Sanomien päälevikkialue on pääkaupunkiseutu, jossa lukijoiden metsäsuhde painottuu virkistykseen ja retkeilyyn eikä talouteen ja toimeentuloon. On selvää, että lehden linja myötäilee lukijakunnan lähellä olevia teemoja. –Maakuntalehdissä ja Ylen aluetoimituksissa metsäaiheita käsitellään myös talouden ja työllisyyden näkökulmista, koska metsätalouden koko arvoketjulla alkaen metsäpäästä tehtaisiin on suuri merkitys ihmisten elämään ja leivän lähteenä to

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye