Keskuskauppakamari

EU:n tietosuoja-asetuksen soveltaminen alkaa tasan vuoden kuluttua – yritykset voivat välttää ongelmat valmistautumalla ajoissa

Jaa
EU:n uutta tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa täsmälleen vuoden kuluttua eli 25.5.2018. Yrityksillä on siis tasan 12 kuukautta aikaa laittaa omat tietosuoja-asiat kuntoon vastaamaan uusittuja säännöksiä.
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto

Keskuskauppakamarin lakimiehen Minna Aalto-Setälän mukaan syytä paniikkiin ei yrityksissä ole. Parhaimmillaan tietosuojan huomioiminen toiminnassa avaa suomalaisille yrityksille mahdollisuuden parantaa omaa osaamista ja profiloitua toimijana, joka pitää hyvää huolta asiakkaidensa tiedoista.

“Vaikka uuden asetuksen mukaiset sanktiot ovat huomattavia, on hyvä pitää fokus tosiasioissa, suunnitella oma ajankäyttö vielä olevan siirtymäajan osalta ja toteuttaa tietosuojan edellyttämät muutokset sortumatta uskomaan liiallisia pelottelupuheita, joita on kummunnut erityisesti hallinnollisen sakon osalta. Viime kädessä henkilötietojen käsittelyssä asiakkaan luottamus on ratkaiseva tekijä”, Aalto-Setälä neuvoo.

Yrityksiltä vaaditaan nyt loikkaa henkilötietojen perinteisestä rekisterinpidosta liiketoimintaan sisäänrakennettuun ja oletusarvoiseen tietosuojaan. Jatkossa henkilötietojen suoja tulee huomioida yrityksen kaikessa liiketoiminnassa.

“Uudet säännökset pohjautuvat jo kaksikymmentä vuotta voimassa olleeseen lainsäädäntöön, eli aivan uuden asian sijaan kyse on eräänlaisesta jatkumosta. Uusissa säännöksissä määritellään muun muassa eri toimijoiden vastuuta henkilötietojen käsittelyn eri vaiheissa. Esimerkiksi kirjallinen sopiminen on pakollista rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän välillä”, Aalto-Setälä kertoo.

Kotimainen luonnos yleisestä henkilötietolaista tulossa

Tällä hetkellä Suomessa odotetaan kansallista luonnosta yleisestä henkilötietolaista, joka täydentää EU:n tietosuoja-asetusta. Tulossa on mm. ehdotus, minkä ikäinen henkilö määritellään lapseksi, kun hänen tietojaan käsitellään esimerkiksi sosiaalisen median palveluissa. Mahdollinen ikäraja voi olla 13, 14, 15 tai 16 vuotta. Ehdotuksessa on myös säännökset koskien kotimaista valvontaviranomaista ja sen toimintaa.

Pääosa EU:n tietosuoja-asetuksen säännöksistä on suoraan sovellettavaa oikeutta. Suomi voi kuitenkin kansallisella lainsäädännöllä täsmentää asetusta liikkumavaran sallimissa rajoissa.

“Mielenkiintoista on, mitä tässä yhteydessä julkisen puolen sanktioista tullaan ehdottamaan ottaen huomioon, että yrityksiä koskevat hallinnolliset sakot on asetuksella määrätty huomattaviksi”, Aalto-Setälä sanoo.

Keskuskauppakamari on koonnut perustason valmistautumisohjeita yrityksille tietosuoja-asetuksen uudistumiseen liittyen: http://kauppakamari.fi/2016/03/31/eun-tietosuoja-asetus-tulee-valmistaudu-ajoissa/  

Aihetta käsitellään myös Keskuskauppakamarin Tietosuojaa ja tietoturvaa yrityksille -tilaisuudessa 30.5.2017: http://kauppakamari.fi/hankkeet/tapahtumat/tietosuojaa-tietoturvaa-yrityksille/

Lisätietoja:

Minna Aalto-Setälä
lakimies
Keskuskauppakamari
p. 044 032 0054

Avainsanat

Kuvat

Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Lataa
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Lataa
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Minna Aalto-Setälä / Kuva: Pasi Murto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla25.3.2024 16:41:36 EET | Tiedote

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan - lisäkustannuksia, mainehaittaa, lomautuksia22.3.2024 06:53:00 EET | Tiedote

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia yrityksistä kertoo lakkojen vaikuttaneen jonkin verran.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jatkoi kasvuaan – Suomi jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä19.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä kasvaa edelleen, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Jo yli puolessa jäsenmaista naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli 30 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä yli 20 prosenttia. Vaikka Suomi sijoittuukin edelleen kärkikymmenikköön kummassakin vertailussa, olemme jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Keskuskauppakamari haluaa muistuttaa, että naisjohtajuuden edistämiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye