Aalto-yliopisto

Euroopan avaruusjärjestö avaa yrityskiihdyttämön Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen

Jaa
Kasvuyrityskeskus A Gridin yhteyteen avattavan kiihdyttämön tavoitteena on siivittää avaruusteknologiaan perustuvaa kasvuyrittäjyyttä Suomessa.
Juhannuksena avaruuteen laukaistu Aalto-1 on yksi Aallon opiskelijoiden rakentamista satelliiteista. Kuva: Aalto-yliopisto
Juhannuksena avaruuteen laukaistu Aalto-1 on yksi Aallon opiskelijoiden rakentamista satelliiteista. Kuva: Aalto-yliopisto

Euroopan avaruusjärjestö ESA, Aalto-yliopisto sekä Työ- ja elinkeinoministeriö allekirjoittivat tänään sopimuksen avaruusteollisuuden startupeihin keskittyvän yrityskiihdyttämön (ESA Business Incubation Centre, ESA-BIC) avaamisesta Suomeen. ESA:n pääjohtaja, professori Jan Wörner vierailee parhaillaan Suomessa teknologiatapahtuma Slushin yhteydessä.

”Avaruusteollisuus on maailmalla nopeasti kehittyvä teollisuudenala ja myös Suomessa on tapahtunut alalla paljon viime vuosina”, Jan Wörner sanoo. ”Tavoitteenamme on tukea 50 avaruusalan teknologioihin pohjautuvaa suomalaista startupia seuraavien viiden vuoden aikana. Aalto-yliopisto merkittävänä tutkimusyhteisönä, vahvana yrittäjyyden edistäjänä sekä toimijana monissa avaruusteknologian hankkeissa on meille luonnollinen ja arvokas kumppani.”

Avaruusalan yrityskiihdyttämö tukee Suomen avaruustoiminnan strategian tavoitetta Suomen avaruustoiminnan nousemisesta maailman huipputasolle vuoteen 2020 mennessä.

 ”Suomen tavoitteena on nostaa avaruusteknologian kautta syntyvän uuden liiketoiminnan liikevaihtoa merkittävästi, ja ESA:n kiihdyttämö tukee osaltaan vahvasti tätä tavoitetta”, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Petri Peltonen.

ESA:n kiihdyttämö sijoittuu Aalto-yliopiston uuteen kasvuyrityskeskukseen A Gridiin, joka avautuu vuodenvaihteessa Sähkötekniikan korkeakoulun entisissä tiloissa Otaniemen kampuksella. Euroopan suurimpiin lukeutuvaan kasvuyrityskeskukseen muuttaa kymmeniä startupeja, muita yrityksiä ja kumppaneita sekä muun muassa Aalto-yliopiston oma kiihdyttämö Aalto Start-Up Center, joka toimii ESA:n kumppanina.

”Aallon avaruustutkimuksesta on syntynyt jo useita avaruusalan yrityksiä. Teemme myös paljon tutkimus- ja kehitysyhteistyötä Euroopan avaruusjärjestön kanssa. Kiihdyttämö vahvistaa yhteyksiämme ESA:n kanssa ja startup-toimintamme lisäksi se tukee myös tutkimustamme ja opetustamme. Erityisesti Aallon osaaminen piensatelliittien rakentajana voi saada tätä kautta paljon uutta kansainvälistä näkyvyyttä”, sanoo Aalto-yliopiston tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava vararehtori Tuija Pulkkinen.  

Otaniemeen avattava kiihdyttämö on uusin jäsen 15 Euroopan maassa toimivan ESA-BIC-kiihdyttämön verkostossa. Verkoston tukemana on tähän mennessä syntynyt yli 500 yritystä. Ohjelmaan valitut startupit saavat 50 000 euron kasvurahoituksen tuotekehitystä varten sekä tukea liiketoiminnan ja teknologian kehittämiseksi kumppaniverkoston kautta.

”Toivomme saavamme ESA:n kiihdyttämöön hakemuksia kaikilta alle viisi vuotta vanhoilta suomalaisyrityksiltä, joilla on innovatiivista teknologiaa avaruusteollisuuden käyttöön tai jotka käyttävät avaruusdataa tai -teknologiaa toiminnassaan. Ensimmäinen haku avautuu vuoden 2018 alussa”, sanoo kiihdyttämön vetäjä Kimmo Isbjörnssund.

Kiihdyttämön toimintaa tukevat Espoon ja Helsingin kaupungit. Lisäksi Turku Science Park auttaa löytämään kiihdyttämöön sopivia kasvuyrityksiä Varsinais-Suomen alueelta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuija Pulkkinen
vararehtori
Aalto-yliopisto
+358 50 5916013
vicepresident-ri@aalto.fi


Kimmo Isbjörnssund
ESA BIC Finland Manager, yrittäjyysasiantuntija
+358 50 4436 855
kimmo.isbjornssund@aalto.fi
www.esabic.fi
www.esa.int

Kuvat

Juhannuksena avaruuteen laukaistu Aalto-1 on yksi Aallon opiskelijoiden rakentamista satelliiteista. Kuva: Aalto-yliopisto
Juhannuksena avaruuteen laukaistu Aalto-1 on yksi Aallon opiskelijoiden rakentamista satelliiteista. Kuva: Aalto-yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye