Finlandia-talo

Euroopan ensimmäinen pelimusiikkiorkesteri tulee Suomesta – konsertoi Finlandia-talolla 20.9.

Jaa
Euroopan ensimmäinen pelimusiikkiin erikoistuva ammattiorkesteri Game Music Collective järjestää debyyttikonserttinsa Finlandia-talolla ensi viikolla 20.9. Suomalainen pelimusiikin edelläkävijäorkesteri esittää tunnetuimpia kappaleita eri pelisarjoista, kuten Final Fantasy, Chrono Trigger, Kingdom Hearts ja Halo.

Pelimusiikki syntyi 1970-luvulla, josta lähtien sitä on esitetty erilaisissa kokoonpanoissa ympäri maailmaa. Pelimusiikkiin erikoistuvia ammattiorkestereita ei kuitenkaan maailmalla ole ollut kuin muutamia. Yksi näistä harvinaisuuksista on suomalainen Game Music Collective, joka on Euroopan ensimmäinen pelimusiikkiorkesteri.

Game Music Collectiven debyyttikonsertti Finlandia-talossa tarjoaa yleisölle elämyksellisen show’n suoraan rakastetuimpien pelien maailmasta. 20-henkinen orkesteri koostuu nuorista suomalaisista kansainvälistä uraa luovista huippumuusikoista ja täydentyy tarpeen mukaan kuorolla ja muilla vierailevilla tähdillä. Kokoonpano toimii livekonserttien lisäksi pelien studio-orkesterina ja tuottaa pelimusiikkivideoita.

Debyyttikonsertissa Finlandia-talolla soitetaan pelimusiikkia laajasti useista eri pelisarjoista kapellimestari Eero​ ​Lehtimäen​ johdolla. Musiikkia kuullaan mm. seuraavista pelisarjoista: Final Fantasy, Elder Scrolls, Chrono Trigger, Halo, Kingdom Hearts, Undertale, Secret of Mana ja Journey. Suomalaista pelimusiikkia kuullaan Angry Birds -pelistä, jonka soundtrack on noussut maailmalla kulttimaineeseen.

”Odotamme innolla Finlandia-talon debyyttikonserttia, josta tulee huikea elämys. On ilo järjestää konsertti juuri Finlandia-talossa, joka soveltuu mielestämme parhaiten juuri tämänkaltaiseen show-tapahtumaan”, kertoo yhtyeen kapellimestari Eero Lehtimäki.

Game Music Collectiven lisäksi Finlandia-talon vilkkaassa syksyssä nähdään mm. Jari Sillanpään, Laura Pyrrön, Hectorin, Rajattoman, Laura Voutilaisen ja Joseph Callejan konsertit.

Game Music Collectiven debyyttikonsertti Helsingin Finlandia-talolla keskiviikkona 20.9.2017 klo 19 eteenpäin. Liput 37 euroa Ticketmasterista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Game​ ​Music​ ​Collective,​ tiedottaja Kiki​ ​Ylimutka +358 41 806 5053, info@weplaygamemusic.com


Finlandia-talo Oy, tapahtumakoordinaattori Ria Ahlström, +358 9 4024 428, ria.ahlstrom@finlandiatalo.fi 

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finlandia-talo
Finlandia-talo
Mannerheimintie 13 e
00100 HELSINKI

09 402 41https://www.finlandiatalo.fi/fi/

Finlandia-talo tarjoaa ainutlaatuiset kokoustilat ja juhlatilat niin pienimuotoisille yritystapahtumille, upeille juhlille, maailmanluokan näyttelyille, megatähtien konserteille kuin kansainvälisille suurkongresseille. Oli kyseessä kokous, konsertti, tapahtuma tai juhla, Finlandia-talossa siitä kasvaa elämys. Maailmankuulun arkkitehdin Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo on myös suosittu matkailunähtävyys muotoilun ja arkkitehtuurin vuoksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finlandia-talo

Töölönlahden lintuparatiisia siistitään yhdessä Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempauksessa 25.4.202324.4.2023 07:30:00 EEST | Tiedote

Finlandia-talo on jälleen haastanut Töölönlahden toimijat ja kaikki kaupunkilaiset Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempaukseen 25.4.2023. Tempauksessa on mukana kulttuuritoimijoiden lisäksi ympäristöjärjestöjä. Tapahtuman avaa Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki. Töölönlahti on kaupungin keskeisin ulkoilupaikka, joten alueen siisteys lisää myös kaupunkilaisen viihtyvyyttä. Kaikki ovat tervetulleita siistimistalkoisiin. Talkoolaiset saavat tapahtumasta lainaan haravat, pihdit ja jätesäkit, omat hanskat on hyvä ottaa mukaan. Lähtö Pikku-Finlandian terassilta Töölönlahden rannalta.

Töölönlahden valkea linna juhlii tänään 50 vuotistaivaltaan16.12.2021 09:41:42 EET | Tiedote

Joulukuussa 2021 Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo täyttää 50 vuotta. Töölönlahden puiston valkeaksi linnaksi ja Töölönlahden valkeaksi laivaksikin kutsuttu talo on toiminut näyttämönä niin politiikan huipputapaamisille kuin viihdetähtien säihkeellekin. Viidenkymmenen vuoden aikana Finlandia-talossa on vieraillut jo lähes 18 miljoonaa kävijää. Tammikuussa 2022 tapahtumatalossa alkaa 2,5 vuoden perusparannus, ja Finlandia-talon viereen meren rantaan avautuu upea lasiseinäinen Pikku-Finlandia. Tämä puurakentamisen taidonnäyte toimii Finlandia-talon perusparannuksen aikana kaupunkilaisten olohuoneena kahviloineen ja terasseineen sekä areenana live-musiikille, juhlille ja kongresseille.

Töölönlahden puiston valkea linna täyttää 50 vuotta30.11.2021 11:01:48 EET | Tiedote

Joulukuussa 2021 Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo täyttää 50 vuotta. Töölönlahden puiston valkeaksi linnaksi ja Töölönlahden valkeaksi laivaksikin kutsuttu talo on toiminut näyttämönä niin politiikan huipputapaamisille kuin viihdetähtien säihkeellekin. Viidenkymmenen vuoden aikana Finlandia-talossa on vieraillut jo lähes 18 miljoonaa kävijää. Tammikuussa 2022 tapahtumatalossa alkaa 2,5 vuoden perusparannus, ja Finlandia-talon viereen meren rantaan avautuu upea lasiseinäinen Pikku-Finlandia. Tämä puurakentamisen taidonnäyte toimii Finlandia-talon perusparannuksen aikana kaupunkilaisten olohuoneena kahviloineen ja terasseineen sekä areenana live-musiikille, juhlille ja kongresseille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye