Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

Euroopan parlamentti: EU:n ja EU-maiden varmistettava alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittaminen

Jaa
Euroopan parlamentin jäsenet vaativat maailman alkuperäiskansojen oikeuksien täysimääräistä tunnustamista ja suojelua tiistaina hyväksytyssä päätöslauselmassa.

Mepit kehottavat EU:ta ja sen jäsenmaita ryhtymään tarvittaviin toimiin alkuperäiskansojen oikeuksien, kuten maahan, alueisiin ja luonnonvaroihin liittyvien oikeuksien, kunnioittamiseksi.

Parlamentin jäsenet vaativat kaikkia EU-maita ratifioimaan itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevan Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksen nro 169. Mepit kehottavat lisäksi komissiota laatimaan vastuullista liiketoimintaa koskevan toimintasuunnitelman YK:n suuntaviivojen mukaisesti.

Päätöslauselmassa mepit vaativat EU:ta takaamaan, että sen kauppapolitiikassa, investoinneissa ja kehityshankkeissa kunnioitetaan alkuperäiskansojen ihmisoikeuksia. Lisäksi tulee varmistaa, että alkuperäiskansat ovat mukana tekemässä päätöksiä, jotka vaikuttavat heihin ja heidän maihinsa. Alkuperäiskansat pitää ottaa mukaan myös suunnitelmiin, joilla pyritään puuttumaan ilmastonmuutokseen.

Mepit kehottavat EU:ta lisäämään avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta maakaappaustapauksissa, joissa EU:ssa sijaitseva yritys tai toimija on ollut mukana. Alkuperäiskansojen tilanteen tulisi näkyä enemmän EU:n ulkopolitiikassa meppien mukaan.

Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 534 puolesta, 71 vastaan ja 73 tyhjää.

Taustatietoa

YK arvioi alkuperäiskansoihin kuuluvia henkilöitä olevan yli 370 miljoonaa. He asuvat yli 70 maassa muodostaen noin 5 % maailman väestöstä.

Vain kolme EU-maata (Tanska, Alankomaat ja Espanja) on tähän mennessä ratifioinut alkuperäis- ja heimokansoja koskevan Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksen nro 169.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Malminkatu 16
00100 Helsinki

+358 9 622 0450http://www.europarl.fi

Euroopan parlamentin Suomen-toimisto jakaa tietoa parlamentin toiminnasta, jäsenistä ja päätöksistä niin tiedotusvälineille kuin kouluille, viranomaisille, tutkijoille ja järjestöille. Toimisto palvelee myös yksittäisiä kansalaisia. Euroopan parlamentin toimisto järjestää seminaareja ja muita tilaisuuksia sekä pitää luentoja parlamentin toiminnasta tai ajankohtaisista EU-aiheista. Lisäksi toimisto ottaa vastaan vierailijaryhmiä ja järjestää toimittajatilaisuuksia. Parlamentin Suomen-toimisto sijaitsee Helsingin Kampissa, Malminkatu 16:ssa, jossa sijaitsee myös parlamentin ja Euroopan komission Suomen-edustuston yhteinen kansalaisten tietopiste.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye