Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

Euroopan parlamentti: Venäjää ei enää voi pitää EU:n ”strategisena kumppanina”

Jaa

Mepit toteavat päätöslauselmassaan, että EU:n tulisi pysyä avoimena mahdollisuudelle asettaa uusia pakotteita Venäjälle, mikäli maa jatkaa kansainvälisen oikeuden rikkomista.

Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina EU:n ja Venäjän poliittisia suhteita arvioivan päätöslauselman äänin 402 puolesta, 163 vastaan, 89 tyhjää.

Pakotteita tulee tarvittaessa jatkaa

Mepit huomauttavat päätöslauselmassaan, että EU:n ja Venäjän välille on syntynyt vuoden 2015 jälkeen uusia jännitteitä, joita ovat aiheuttaneet muun muassa Venäjän toimet Syyriassa, puuttuminen asioihin Libyassa ja Keski-Afrikan tasavallassa sekä aggressiiviset toimet Ukrainassa. Mepit pitävät huolestuttavana Kremlin tukea EU:n vastaisille puolueille ja äärioikeistoa edustaville liikkeille. Lisäksi mepit ilmaisevat huolensa Venäjän pyrkimyksistä vaikuttaa vaaleihin ja maan ihmisoikeusrikkomuksista.

Ottaen huomioon nämä kansainvälisen oikeuden rikkomukset mepit korostavat, että EU:n tulisi olla valmis asettamaan uusia pakotteita, erityisesti henkilöihin kohdistuvia pakotteita, Venäjälle. Mepit huomauttavat lisäksi, että pakotteiden tulisi olla oikeassa suhteessa Venäjän aiheuttamiin uhkiin. Viime joulukuussa neuvosto pidensi taloudellisten pakotteiden kestoa 31.7.2019 saakka.

Yhteistyötä globaalien haasteiden osalta

Päätöslauselmassa korostetaan, että EU:n tulisi tarkastella uudestaan nykyistä kumppanuus- ja yhteistyösopimusta ja rajoittaa yhteistyötä Venäjän kanssa yhteistä etua koskeviin aloihin. Maailmanlaajuiset haasteet kuten ilmastonmuutos, energiaturvallisuus, digitalisaatio ja terrorismin torjunta edellyttävät valikoivaa yhteistyötä Venäjän kanssa.

Mepit toteavat, että tiiviimmät suhteet olisivat mahdolliset vain, jos Venäjä panee toimeen nk. Minskin sopimukset itäisen Ukrainan sotatoimien lopettamisesta ja alkaa noudattaa kansainvälistä oikeutta.

Valeuutisten torjuminen

Mepit tuomitsevat Venäjän tiedustelupalvelujen disinformaatiokampanjat ja kyberhyökkäykset, joilla on pyritty lisäämään jännitteitä EU:ssa. He ovat huolissaan, että EU:n vastaus propagandaa ja disinformaatiota vastaan ei ole riittävä ja toteavat, että toimia on lisättävä erityisesti ennen toukokuun 2019 EU-vaaleja.

Uhka naapureille

Euroopan parlamentti tuomitsee EU:n jäsenvaltioiden ilmatilan loukkaukset erityisesti Baltian alueella, jossa Venäjä on toistuvasti loukannut maiden aluevesiä ja ilmatilaa.

Nord Stream 2

Päätöslauselmassa korostetaan lisäksi, että Nord Stream 2 -hanke saattaa lisätä EU:n riippuvuutta Venäjän kaasutoimituksista ja näin uhata EU:n sisämarkkinoita.

Kommentti

Esittelijä Sandra Kalniete (EPP, Latvia) sanoi: ”Mukavan ja diplomaattisen kielenkäytön aika on ohi. Niin kauan kuin Venäjä jatkaa miehittämistä Ukrainassa sekä hyökkäyksiään Euroopan maita vastaan, ovat mahdollisuudet yhteistyölle Venäjän kanssa hyvin rajoitetut.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Malminkatu 16
00100 Helsinki

+358 9 622 0450http://www.europarl.fi

Euroopan parlamentin Suomen-toimisto jakaa tietoa parlamentin toiminnasta, jäsenistä ja päätöksistä niin tiedotusvälineille kuin kouluille, viranomaisille, tutkijoille ja järjestöille. Toimisto palvelee myös yksittäisiä kansalaisia. Euroopan parlamentin toimisto järjestää seminaareja ja muita tilaisuuksia sekä pitää luentoja parlamentin toiminnasta tai ajankohtaisista EU-aiheista. Lisäksi toimisto ottaa vastaan vierailijaryhmiä ja järjestää toimittajatilaisuuksia. Parlamentin Suomen-toimisto sijaitsee Helsingin Kampissa, Malminkatu 16:ssa, jossa sijaitsee myös parlamentin ja Euroopan komission Suomen-edustuston yhteinen kansalaisten tietopiste.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

Ilmastokeskustelua ja palkittu aktivistielokuva – tutustu EU:n Maailma kylässä -festivaaliohjelmaan22.5.2019 10:38:51 EESTTiedote

Maailma kylässä -festivaali juhlii 20. tapahtumavuottaan 25.–26.5. Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla Helsingissä. Tänä vuonna festivaalin teemana on ilmastonmuutos. Euroopan parlamentin Suomen-toimisto ja Euroopan komission Suomen-edustusto ovat mukana festivaalin pääyhteistyökumppaneina herättelemässä festivaalikävijöitä pohtimaan ilmastonmuutosta niin keskustelun kuin elokuvataiteen kautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme