Eva Wahlström mukaan suomalaisen äitiysbrändin maailmanvalloitukseen

Jaa
Suomalainen äitiysbrändi Lola&Lykke, jonka missio on tukea äitien kokonaisvaltaista hyvinvointia, on avaamassa Euroopan lisäksi uusia markkinoita Lähi-Itään sekä Pohjois-Amerikkaan. Brändi pyrkii tänä vuonna jo lähes miljoonan Euron liikevaihtoon, jota on vauhdittanut suuri menestys etenkin rintapumppumarkkinoilla. Yrityksen älykäs langaton rintapumppu kruunattiin vuoden 2021 parhaimmaksi Euroopan suurimmilla äitiyspalkinnoilla (Mother & Baby Awards, UK).
Kuvassa keskellä Eva Wahlström ja sivuilla Lola&Lykken perustajat: Laura Mcgrath (vasemmalla) ja Kati Hovikari (oikealla).
Kuvassa keskellä Eva Wahlström ja sivuilla Lola&Lykken perustajat: Laura Mcgrath (vasemmalla) ja Kati Hovikari (oikealla).

Vauhdittaakseen rintapumppukehitystä, Lola&Lykke on solminut yhteistyösopimuksen Eva Wahlströmin kanssa tänä syksynä. Yhteistyö kulminoituu keväällä 2022 lanseerattavaan uuteen Lola&Lykke® by Eva Wahlström rintapumppuun.

- Olemme innoissamme yhteistyön julkistamisesta. Eva lähtee mukaan tiimiin Lola&Lykken suunnittelijana ja Brand Ambassadorina, eli toivomme yhteistyön jatkuvan kauas tulevaisuuteen, Laura McGrath, Lola&Lykken toimitusjohtaja kertoo.

Yritys etsi mukaan suomalaista naista, jolla on kokemusta ja visiota rintapumpuista. Mukaan valikoitui ammatiltaan muotoilija, suunnittelija ja taiteilija, Eva Wahlström. Wahlström on entinen ammattinyrkkeilijä ja uusperheen äiti, joka elää perheelleen, liikkumiselle ja luomiselle. Wahlström innostui projektista saman tien.

- Olin juuri vitsaillut mieheni kanssa kuinka epäseksikäs olo pumppaamisesta tulee – ja vaikka seksikkyyden ei pidä missään nimessä olla ensimmäinen asia tuoreen äidin mielessä, kertoo se aika paljon omasta kokemuksestani rintapumpuista. Tämä yhteistyö onkin aivan huippujuttu, Wahlström riemuitsee.

Rintapumput ovat Wahlströmille tuttuja, sillä ammattinyrkkeilyuran alkaessa hänen vanhempi poikansa oli 10 päivän ikäinen. Wahlström kipuili jo ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen perinteisten rintapumppujen epäkäytännöllisyyden kanssa. Hän vietti tuolloin paljon aikaa treenaten salilla, ja rintapumppujen johdot sekä letkut tekivät pumppaamisesta usein hankalaa ja epämiellyttävää. Lola&Lykken älykkään rintapumpun käytännöllisyys ja johdottomuus sai Wahlströmin heti innostumaan. Modernien toiminnallisuuksien lisäksi Wahlström iloitsee siitä, että saa luoda pumpulle uuden, skandinaavisen ilmeen.

- Helppokäyttöisyys, johdottomuus ja pumpun olemassa olevat valtit säilytetään, Wahlström kertoo. Käytännöllinen ja kaunis rintapumppu vapauttaa ja parhaimmillaan voimaannuttaa äidin antaen samalla isän luoda sidettä vauvaan ruokinnan kautta, hän lisää.

Muutoksia on odotettavissa nykyisen pumpun ulkonäköön ja käytännöllisyyteen, sillä tuleva malli on täysin vesitiivis ja kantaa Wahlströmin oman muotoilufilosofian kulmakiviä: luvassa on tyylikästä yksinkertaisuutta ja skandinaavisia värejä. Mukaan on myös saatu kotimainen ekologisten materiaalien valmistaja Sulapac.

- Pidän Lola&Lykken raikkaudesta, vastuullisuudesta, ja lämmöstä, josta huokuu se, että meistä äideistä oikeasti välitetään, Wahlström kertoo. Pääsemme nyt toteuttamaan täysin ennennäkemätöntä vastuullisuuskulmaa perinteisessä muovituotteessa.

Käytännöllisyyttä uuteen pumppuun tuo myös käynnistysvaiheessa oleva sovelluskehitys. Lola&Lykken tarkoituksena on lanseerata keväällä sovellus, joka tekee imetyksestä helpompaa äideille. Sovelluksen avulla voi mm. seurata tietoa pumppauskerroista sekä pumpatun maidon määrästä. Osana sovellusta asiakkaille tarjotaan myös terveysbotti, jonka kautta äidit saavat maksutonta asiantuntija-apua imetykseen sekä muihin kysymyksiinsä liittyen. Lola&Lykken visio mobiilisovellusta ajatellen on iso: sovellus tukee äitien kokonaisvaltaista hyvinvointia koko äitiystaipaleen aikana. Vastaavaa sovellusta ei markkinoilta löydy.

- Vaikka olemme rakentaneet vahvasti kansainvälistä brändiä alusta alkaen, on tämä yhteistyö suomalaisen suunnittelijan kanssa meille merkitsevässä asemassa, koska haluamme tuoda brändin suomalaisia juuria yhä vahvemmin esiin. Eva on elävä esimerkki siitä, mitä kunnianhimolla, vahvalla uskolla itseen ja monipuolisella osaamisella voi saavuttaa. Vaikka olet äiti, voit samalla olla myös huippu-urheilija sekä tavoitella unelmiasi muualla työelämässä. Tämän kaltainen moderni äitiys on brändimme kulmakivi, iloitsee Lola&Lykken Laura McGrath.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvassa keskellä Eva Wahlström ja sivuilla Lola&Lykken perustajat: Laura Mcgrath (vasemmalla) ja Kati Hovikari (oikealla).
Kuvassa keskellä Eva Wahlström ja sivuilla Lola&Lykken perustajat: Laura Mcgrath (vasemmalla) ja Kati Hovikari (oikealla).
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lola&Lykke Oy
Konepajankuja 1
00510 HELSINKI

info@lolalykke.comhttp://www.lolalykke.com

Lola&Lykke suunnittelee ja kehittää ainutlaatuisia terveys- ja hyvinvointituotteita äideille. 

Lola&Lykke perustettiin ajamaan positiivista yhteiskunnallista muutosta, jossa keskitytään tukemaan uusien äitien hyvinvointia ja terveyttä. Tavoitteenamme on kasvattaa tietoisuutta ja kertoa äidin terveyden sekä synnytyksen jälkeisen toipumisen merkityksestä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lola&Lykke Oy

Huoli äitien hyvinvoinnista kasvaa27.5.2021 07:15:00 EEST | Uutinen

Pääkaupunkiseutulaiset kasvuyrittäjät Laura McGrath ja Kati Hovikari rakentavat äideille suunnattua digitaalista hyvinvointi- ja terveyspalvelua. Akuutti huoli synnytyskokemuksen turvaamisesta ja vahva usko omaan visioon on vauhdittanut startup-yrityksen kehitystä. Yhdistämällä teknologian, terveydenhuollon asiantuntijuuden sekä innovatiivisen tuotekehityksen, Lola&Lykken tavoitteena on auttaa äitejä voimaan kokonaisvaltaisesti hyvin.

Suomalaisen Lola&Lykken rintapumppu valittiin vuoden parhaimmaksi Brittien Mother&Baby Awardseissa 202126.11.2020 07:15:00 EET | Tiedote

Lola&Lykken uusi älykäs sähköinen rintapumppu kätevällä USB-laturilla palkittiin vuoden parhaimpana rintapumppuna Brittien arvostetuilla Mother&Baby Awardseilla, joissa palkitaan vuoden parhaimmat vauva- ja äitiystuotteet. Pumppu voitti kilpaillussa kategoriassa markkinajohtajat Medelan sekä Philipsin, ja pääsee voittonsa myötä miljoonien äitien tietoisuuteen maailmanlaajuisesti. Lola&Lykken toimitusjohtaja toteaa, että nyt saatu tunnustus on merkki onnistuneesta pitkäjänteisestä työstä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye