Eve Hietamies kirjoitti huumehelvetistä selvinneen Riikan tarinan

Hyvinkääläisen Riikka Tuomen, 40, lapsuudenkodissa elämää terrorisoivat alkoholistiäidin väkivaltaiset miesystävät, koulussa Riikka joutui kiusatuksi ja opettajien silmätikuksi. Riikka oppi hiljentämään pahan olonsa päihteiden avulla. Hän kokeili ensimmäistä kertaa alkoholia yhdeksänvuotiaana ja pilveä 11-vuotiaana. Teini-ikäisenä hän käytti huumeita säännöllisesti.
Väkivallan ja rikosten täyttämä huumehelvetti kesti lopulta 20 vuotta, kunnes pohja tuli vastaan. Riikka riuhtaisi itsensä irti päihdemaailmasta vertaistuen avulla – viimeisellä mahdollisella hetkellä.
”Moni luulee, että ongelmat ratkeavat, kun lopettaa päihteiden käyttämisen. Kun päihteet loppuvat, ongelmat vasta alkavat”, Riikka sanoo.
Nykyään hän auttaa työkseen rikos- ja päihdetaustaisia naisia sekä kiertää kokemusasiantuntijana kertomassa huumeista esimerkiksi kouluissa.
Riikka kertoi Eve Hietamiehelle traagisesta ja järkyttävästä elämästään, mistä syntyi suuria tunteita herättävä selviytymistarina.
”Yleisin harhaluulo on se, että addiktiosairaus olisi ihmisen omaa valintaa, omaa syytä. Sama, kuin sanoisi, että astma tai diabetes ovat sairastuneen omaa syytä. Sairaus on sairaus. Joku sairastuu astmaan, toinen diabetekseen, kolmas addiktioon. Minä addiktoiduin aikanaan huumeisiin. Kaikki huumeidenkäyttäjät eivät myöskään tule rikkinäisistä kodeista eikä kaikista huonoista oloista kotoisin olevista tule käyttäjiä.”
Eve Hietamies on kirjailija, toimittaja ja käsikirjoittaja, joka tunnetaan muun muassa suosituista Antti Pasas -romaaneistaan sekä tv-sarjojen Kovaa maata, Sydän toivoa täynnä ja Tauno Tukevan sota kirjoittajana.
Eve Hietamies: Palavaa lunta (Docendo 2023), sidottu, 300 sivua.
Ilmoittautumiset julkistukseen ja arvostelukappaletiedustelut:
tiedotus@docendo.fi – toimittaja, kysy ennakkoon kirjan sähköistä vedosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas MarjamäkiTuottajaDocendo
Puh:040 557 7086tuomas.marjamaki@docendo.fihttps://docendo.fi/Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Matti Poutvaaran tarinan ja kuvien kautta herää henkiin menneen ajan Suomi, jota ei enää ole28.4.2023 02:00:00 EEST | Kutsu
Antti Vallius on koostanut tunnetun suomalaisen valokuvaajan Matti Poutvaaran kiehtovan elämän Pilvien kuvaaja -teokseen. Kirjan julkaisun yhteydessä avataan Etelä-Karjalan museoon samanniminen näyttely. Tervetuloa kirjan julkistamistilaisuuteen ja näyttelyn avajaisiin perjantaina 28.4. klo 16–19 Etelä-Karjalan museoon, Lappeenrannan Linnoitukseen!
Suomalaisen terveydenhuollon synkimmät salaisuudet paljastuvat Kauko Röyhkän ja Anneli Aunolan rikosromaanissa27.4.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Entisen rikospoliisin Anneli Aunolan ja Kauko Röyhkän rikosromaani Tappajatohtori julkaistaan huhtikuun lopussa. Se paljastaa terveydenhuoltomme synkimpiä salaisuuksia.
Työpaikkakiusaaminen oli Hilkka Ahteelle vuosien painajainen20.4.2023 02:00:00 EEST | Kutsu
Liisa Talvitien kirjoittama elämäkerta Hilkka Ahde – Sinisilmäinen optimisti kuvaa voimanaista parrasvaloissa ja kulissien takana. Tervetuloa kirjanjulkistustilaisuuteen torstaina 20. huhtikuuta klo 13 Werner Söderström Osakeyhtiön toimitiloihin, osoite Lönnrotinkatu 18, Helsinki.
Martti J. Karin ja Antero Holmilan kirja kertoo, miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii5.4.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
On sanottu, ettei Venäjää voi ymmärtää järjellä. Väite ei pidä paikkaansa. Venäjän järjettömältäkin vaikuttavaa toimintaa voi ymmärtää, kun tietää maan johdon päätöksiin vaikuttavat tekijät. Suomalaisille Venäjän toimintalogiikan ymmärtäminen on elintärkeää. Kirjassa yleistajuisesti kerrottu Venäjän tarina alkaa 800-luvun lopulta ja kulkee tsaarien Venäjän sekä Neuvostoliiton ajan kautta aina Ukrainan sotaan.
Syksy 2023 tuo tullessaan pelottavan ajankohtaista jännitystä ja kiinnostavia esikoisteoksia29.3.2023 13:22:30 EEST | Tiedote
Docendon ja CrimeTimen syksyn kustannusohjelmissa hemmotellaan sarjojen ystäviä. Suosittujen kirjailijoiden Helena Immosen, Anneli Kannon ja Lilja Sigurdardottirin kirjasarjat saavat odotettua jatkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme