Helsingin yliopisto

Evolle ehdotetaan maailman ensimmäistä tiedekansallispuistoa

Jaa

Esitys maailman ensimmäisen tiedekansallispuiston perustamisesta Hämeenlinnan Evolle on edennyt ympäristöministeriöön. Hankkeen kautta voi syntyä jopa tuhat uutta työpaikkaa.

Kuva: John Loehr
Kuva: John Loehr

Evon alueelle Hämeenlinnaan esitetään perustettavaksi maailman ensimmäinen tiedekansallispuisto. Evolla on Etelä-Suomen mittakaavassa erittäin laaja ja arvokas vanhojen metsien kokonaisuus, jonka luonnonsuojelulliset arvot ovat huomattavat.

Uusi konsepti tukisi jo 1800-luvulta lähtien käytössä olevaa kansallispuistomallia ja toisi sen kohti nykypäivää.

– Tiedekansallispuisto on kansaa yhdistävä asia, sillä sen avulla luotettavasti tehdyt tieteelliset havainnot tulevat lähemmäksi yleisöä, toteaa Evon tiedekansallispuisto -hankkeen työryhmän jäsen Pepe Forsberg.

Tiedekansallispuistoesityksen ovat allekirjoittaneet muun muassa Helsingin yliopisto, Suomen WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto, Natur och Miljö, Greenpeace Norden, Museovirasto, Hämeenlinnan alueen luontoyrittäjien Outdoor World -hanke, Kansallispuistot tutuiksi retkeily-yhteisö, kenttäbiologian somepalvelu Kentällä – In the field ja 50 tutkijaa.

Evon alueella on jo kauan tehty tieteellistä tutkimusta ja seurattu tiettyjä aiheita säännöllisesti.

– Pitkän ajan seuranta on maailmanlaajuisesti merkittävää, ja tiedekansallispuisto edistäisi tällaisen tutkimuksen säilymistä yhdessä alueen luonnon suojelemisen kanssa. Tiedekansallispuisto auttaa tuomaan alueella tehtävää tutkimusta esille ja turvaamaan tutkimuksen jatkuvuutta samalla, kun alueen suojelutyötä kehitetään, sanoo tutkija John Loehr Helsingin yliopiston Lammin biologiselta asemalta.

Tiedekansallispuiston odotetaan luovan tuhat uutta työpaikkaa. Uusina ideoina esitellään muun muassa luontobussi, tiedepolku ja tiedesovellus.

– Evon alueelle perustettavalla tiedekansallispuistolla saavutetaan merkittäviä tieteeseen, terveyteen, luontoarvoihin, kulttuurihistoriaan, biodiversiteettiin, talouteen ja opetukseen liittyviä hyötyjä, työryhmän jäsen Hanna Rosti Suomen Greenpeacesta summaa. 



 _________________

Evon tiedekansallispuisto -esitys on Kentällä – In the field -työryhmän, Helsingin yliopiston, Suomen WWF:n, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeace Nordenin yhdessä ideoima hanke, jonka valmisteluun on ottanut osaa suuri joukko ihmisiä niin tieteen, luonnonsuojelun, retkeilyn kuin työllisyyden näkökulmista.

Evon aluetta on pyritty suojelemaan ja sitä on ehdotettu aiemminkin kansallispuistoksi. Nyt esitetty kokonaisuus on huomattavasti laajempi ja toiminnallisempi. Konsepti antaa globaalille yhteisölle mahdollisuuden uuteen suojelumuotoon. Toteutuessaan Evon tiedekansallispuisto suojaa alueen herkkää luontoa, tukee tieteentekoa, mahdollistaa uudella tavalla Suomen markkinoinnin kansainvälisesti ja edistää työllisyyttä kestävällä tavalla.


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Niko Nappu, niko.nappu@helsinki.fi, puh. 02941 40735

Kuvat

Kuva: John Loehr
Kuva: John Loehr
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

 

Viestinnän asiantuntija Elina Raukko, elina.raukko@helsinki.fi, puh. 050 318 5302, @LifeSciHelsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme