Evondos Oy

Evondos jatkaa kasvuaan – Salossa sijaitsevat tuotantotilat tuplaantuivat

Jaa
Terveysteknologiayritys Evondos on viime vuosina panostanut kasvuun ja kehitystyöhön. Tämä näkyy muun muassa Salossa sijaitsevien tuotantotilojen laajenemisena. Evondosin tuotantojohtaja Pekka Kytösaho kertoo prosessista tuotantotilojen laajennuksen takana.

Taustalla kasvavan organisaation tarpeet

Suunnittelutyö tuotantotilojen laajentamisen taustalla oli pitkään jatkunut prosessi, joka alkoi jo vuonna 2017.

’’Tiedostimme, että tulemme tarvitsemaan lisätilaa tuotannossa valmistusmäärien kasvun mahdollistamiseksi. Halusimme varautua tähän jo hyvissä ajoin’’, kertoo tuotantojohtaja Pekka Kytösaho.

Ajatus tuotantotilojen laajentamisesta konkretisoitui syyskuussa 2019, kun 800:n neliömetrin kokoinen tuotantotila vapautui käyttöömme samasta kiinteistöstä, jossa tuotantotilamme sijaitsivat. Jo sitä ennen alkoi projekti tilan suunnittelemiseksi ja käyttöönottamiseksi. Lopulta vuonna 2020 tila saatiin valmiiksi ja siellä aloitettiin tuotantotyöskentely.

’’Erityiskiitokset haluan antaa työntekijöillemme, jotka sitoutuivat tähän projektiin ihailtavalla tavalla. Heidän ansiostaan pystyimme siirtymään uusiin tiloihin keskeyttämättä tuotteidemme valmistusta. Se vaati osaamista ja kekseliäisyyttäkin, joten siitä suuret kiitokset!’’ Pekka iloitsee.

Uudet tilat tukevat tehokkuutta ja työhyvinvointia

Pekka kertoo, että uusissa, noin 1600:n neliömetrin tiloissa on työskennelty syksystä 2020 lähtien, ja siellä on viihdytty erinomaisen hyvin.

’’Uusissa työskentelytiloissamme on panostettu myös ergonomiaan – olemme muun muassa hankkineet säädettävät pöydät. Työhyvinvointikyselyissä olemme saaneet hyvää palautetta siitä, että täällä on hyvä tehdä töitä, niin ergonomian kuin ilmapiirinkin ansiosta.’’

Uudet tilat ovat mahdollistaneet useita laatuun liittyviä parannuksia, joista Pekka kertoo seuraavasti:

’’Laajentunut tuotantotila ja uudet pienemmät, pyörillä helposti siirrettävät, tuotantosolut mahdollistavat jatkuvan tuotannon virtauksen optimoinnin ja prosessin muuttamisen visuaalisemmaksi. Hallittavuus ja reagointinopeus paranevat.’’

’’Voimme myös paremmin visualisoida mahdollisia laatupoikkemia useammalla seurantataululla ja tuotannon monitorointiin käytetyillä näytöillä. Näin poikkeamiin pystytään reagoimaan nopeasti.’’

Myös tehokkuus ja tuottavuus ovat parantuneet uusissa tiloissa.

’’Kehitys ei kuitenkaan lopu tähän, vaan pyrimme aina parempaan suoritukseen. Jatkuvalla kehittämisellä, yhteistyöllä ja analyytikalla kurkotamme yhä parempiin tuloksiin’’, Pekka summaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Evondos Oy
Evondos Oy
Salorankatu 5-7
24240 SALO

https://www.evondos.fi/

Vuonna 2008 perustettu Evondos Oy on Pohjoismaiden johtava automaattisten lääkeannostelupalveluiden tarjoaja. Evondosin ainutlaatuinen lääkeannostelupalvelu tarjoaa ammattimaisille kotihoito-organisaatioille merkittäviä laatu- ja kustannushyötyjä.

Palvelu varmistaa, että kotihoidon asiakkaat saavat oikeat lääkkeet oikeaan aikaan ja oikeana annoksena automaattisesti, parantaen lääkehoidon laatua ja tukien itsenäistä elämää kotona. Teknologiaan perustuva palvelu koostuu käyttäjän kotiin vietävästä lääkeannostelurobotista, etähallintajärjestelmästä ja lukuisista palveluelementeistä.

Evondos työllistää yli 100 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Evondos-palvelu on käytössä yli 200 kunnassa ja palvelun avulla on annettu jo kahdeksan miljoonaa lääkeannosta. Yrityksen pääkonttori ja tuotantotilat sijaitsevat Salossa.

Lisätietoa osoitteesta www.evondos.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Evondos Oy

Evondosin tehdas 10-vuotta - Kehittäminen, laatu ja yhteishenki keskiössä30.5.2023 11:01:33 EEST | Tiedote

Evondos, Euroopan johtava automaattisten lääkeannostelupalvelujen tarjoaja, juhlistaa tänä vuonna merkittävää virstanpylvästään, kun yhtiön Salon tehdas täyttää kymmenen vuotta. Tänä aikana tehdas on kehittynyt ja kasvanut merkittävästi, panostaen vahvasti laatuun, kehitykseen ja ympäristöystävällisyyteen. Tämän kaiken saavuttamisessa tehtaanjohtaja Pekka Kytösaho on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisen terveysteknologian hyväksi.

Evondos ja Medido yhdistävät voimansa parantaakseen kotihoitoa Euroopassa2.2.2023 15:34:11 EET | Tiedote

Automaattinen lääkeannostelupalvelu auttaa ihmisiä elämään itsenäistä elämää kotona ja parantaa samalla lääkityksen hallinnointia ja potilasturvallisuutta. Evondos ja Medido ovat johtavia toimijoita automaattisen lääkeannostelun saralla ja yhdistävät nyt voimansa vastatakseen lääkeannostelupalveluiden kasvavaan kysyntään. Yhtiöt auttavat laajemmalla tarjonnallaan yhä useampia ihmisiä ympäri Euroopan ja sen ulkopuolella.

Evondos tähtää Espanjan markkinoille: Evondos Oy and Group Saltó allekirjoittivat yhteistyösopimuksen Espanjassa2.6.2022 11:30:00 EEST | Uutinen

Evondos Oy, pohjoismaiden johtava automaattisen lääkeannostelupalvelujen tarjoaja, aloittaa myynnin Espanjan markkinoilla. Evondos ja Group Saltó, espanjalainen teknologia ja ICT-palveluiden tarjoaja, ovat allekirjoittaneet raamisopimuksen yhteistyöstä Espanjassa. Group Salton yhteistyön avulla Evondos pystyy tarjoamaan paikallisesti tukea kotihoidon organisaatioille Espanjan markkinoilla. Evondos-palvelu mahdollistaa lääkehoidon toteutumisen suunnitellusti ja turvallisesti, sekä mahdollistaa itsenäisen asumisen kotona.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye