Fafa's

Fafa’s avasi kaksi uutta ravintolaa Helsinkiin

Jaa
Kallion toinen Fafa's-ravintola Fleminginkadulla.
Kallion toinen Fafa's-ravintola Fleminginkadulla.

Fafa's jatkaa jälleen laajentumistaan ja on avannut huhti-toukokuussa kaksi uutta ravintolaa Helsinkiin, Fafa’s Flemarin Kallion ytimeen sekä toisen kauniin ympäristön omaavaan Lehtisaaren. Fafa’s-ketjun ravintoloita on nyt yhteensä 43 eri kohteessa Suomessa ja yksi Iso Britannian Lontoossa.

Kallion toinen Fafa’s-ravintola

Ravintolan omistajana toimii kokenut yrittäjä Tayaba Islam, joka toimii myös Kallion sekä Martinlaakson Fafa’s:ien yrittäjänä. Flemari sijaitsee Fleminginkadulla - Kallion vilkkaassa ytimessä ja ravintolan sisustuksesta huokuu nuorekas sekä ajan hermoilla oleva tunnelma. 

Uusi naapuri Lehtisaaressa

Mahafujur Tahaman toimii Fafa’s Lehtisaaren yrittäjänä. Mahafujur on myöskin toiminut yrittäjänä Pohjoisen Rautatienkadun Fafa’s:ssa. Hän pääsee toimimaan uniikissa lokaatiossa, jossa vallitsee yhteisöllinen tunnelma. Ravintola on paikallinen loftmainen olohuone, jonka isossa salissa voi viettää rauhassa lounastaukoa.

Ravintolat ovat myös fafas.fi -verkkokaupassa, josta kotiinkuljetus- sekä pickup-tilaukset on helppo tehdä. Lehtisaaren Fafa's-ravintola vahvistaa ketjun verkosota, sillä Fafa's Delivey pystyy helposti toimittamaan Lehtisaaren, Keilaniemen sekä Munkkivuoren alueelle.

Tilaa osoitteessa fafas.fi

Katso ravintoloiden tiedot tästä:
 

Fafa’s on vuodesta 2011 toiminut ravintolaketju, joka sai alkunsa Iso Robertinkadulta Helsingistä. Kasvispainotteisen ruokalistan kulmakivinä toimivat täytetyt pitaleivät ja tuoreet salaatit. Fafa’s:n toimintaa ohjaavat laadukkaan ruoan lisäksi ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin keskittyvät arvot. Fafa’s kompensoi ensimmäisenä ravintolaketjuna Suomessa kaikki ravintoloiden toiminnasta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt sisältäen myös epäsuorat päästöt.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:
Aviela Tierto, Marketing & Communications Manager
aviela@fafas.fi

Kuvat

Kallion toinen Fafa's-ravintola Fleminginkadulla.
Kallion toinen Fafa's-ravintola Fleminginkadulla.
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fafa's
Fafa's
Vanha Talvitie 11 A
00580 Helsinki

https://fafas.fi

Fafa’s on vuodesta 2011 toiminut ravintolaketju, joka sai alkunsa Iso Robertinkadulta Helsingistä. Kasvispainotteisen ruokalistan kulmakivinä toimivat täytetyt pitaleivät ja tuoreet salaatit. Fafa’s:n toimintaa ohjaavat laadukkaan ruoan lisäksi ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin keskittyvät arvot. Fafa’s kompensoi ensimmäisenä ravintolaketjuna Suomessa kaikki ravintoloiden toiminnasta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt sisältäen myös epäsuorat päästöt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fafa's

Fafa’s Replugged @Lerin Paja: Kuunnellaan hyvää, tehdään hyvää13.4.2021 15:52:59 EEST | Tiedote

Ihminen tarvitsee sekä ruumiin- että hengenravintoa, varsinkin vaikeampina aikoina. Olemme joutuneet elämään ilman elävää musiikkia ja muuta kulttuuria jo liian pitkään. Mutta tätä tuskaa ei voi verrata esiintyvien taiteilijoiden kärsimykseen. Siksi Fafa’s käynnistää Replugged-digikonsertit yhdessä Lerin pajan kanssa torstaisin kello 19. Kun ns. lähikonsertteja ei voi järjestää, haluamme näyttää mallia, että etäkeikat voivat tarjota hengenravintoa meille kaikille, sekä töitä ja toimeentuloa taiteilijoille. Kulttuurialan työllistämistä 117 000 ihmisestä noin 40 prosenttia on määräaikaisessa suhteessa tai yrittäjiä. Heihin korona on iskenyt koviten. Muusikoiden liitto arvioi, että lähes kaikki muusikot (96 %) ovat menettäneet työtilaisuuksia. Näyttelijäliiton mukaan pelkästään freelance-näyttelijät ovat menettäneet työtuloja jopa 40 miljoonaa euroa. “Me Fafa’silla pohdimme, miten voisimme auttaa kulttuurialaa. Sillä taiteella pitää voida elää. Samaan aikaan Leri Leskinen suunnitteli Leri

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme