Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Fiksu Kalasatama houkuttelee ennätysmääriä innovaatioturisteja Helsinkiin

Jaa
Fiksusta Kalasatamasta on tullut kansainvälisten innovaatiomatkailijoiden suosikkikohde Helsingissä.1500 älykaupungeista kiinnostunutta asiantuntijaa on vieraillut alueella viimeisen kahden vuoden aikana.

Vierailijoita on tullut 98 ryhmän mukana ympäri maailmaa, erityisesti Euroopasta ja Aasiasta. Eniten kiinnostusta herättää se, että Kalasataman asukkaista lähes kolmasosa on osallisena kaupunginosansa kehittämisessä.

Kalasatamassa ovat vierailleet muun muassa Saksan valtiopäivät, Singaporen Smart Nation -johtaja, kymmenittäin ranskalaisia älykaupunkiratkaisuja kehittäviä yrityksiä, eteläafrikkalaisia start up -yrittäjiä ja Taiwanin koko innovaatiohallinto ministeriöistä korkeakouluihin ja teknologiayrityksiin.

”Innovaatioturismi on viime vuosina kasvanut ilmiö. Menestyvät valtiot ja kaupungit haluavat uudet teknologiat ja käytännöt palvelemaan omia kansalaisiaan ja talouttaan”, Fiksu Kalasatama -hankkeen ohjelmajohtaja Veera Mustonen kertoo.

Tunti aikaa lisää päivään

Fiksu Kalasatama -hanke tekee Kalasatamasta älykkään kaupunginosan, jonka digitaaliset palvelut säästävät asukkailta tunnin aikaa päivässä. Hanketta koordinoi Helsingin kaupungin digitaalisia palveluja kehittävä tytäryhtiö Forum Virium Helsinki.

Innovaatiomatkailijat etsivät parhaita esimerkkejä älyliikenteestä, fiksuista valaistusratkaisuista ja älykkäästä energiasta. Eteläkorealainen tutkija Soo Min oli tutustumassa Kalasataman älyratkaisuihin syyskuun alussa. Hän kehittää älykaupunkia Jejun saarelle.

“Helsingillä on hyvä maine älykaupunkien kehittäjänä. Kalasatamassa minua kiinnostavat ekologiset ratkaisut ja uuden kaupunginosan rakentaminen vanhan sataman päälle”, hän sanoo.

Kolmasosa asukkaista mukana

Kaikkein eniten innovaatiomatkailijoita kiinnostaa Kalasatamassa asukkaiden osallisuus. Kalasataman kolmesta tuhannesta asukkaasta yli 800 ihmistä on osallistunut uusien fiksujen ratkaisujen kehittämiseen.

“Mitä pidemmällä teknologisessa kehityksessä maat ovat, sitä enemmän niitä kiinnostaa kaupunkilaisten osallisuus fiksujen ratkaisujen ja soljuvan arjen kehittämisessä”, Veera Mustonen kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veera Mustonen
Fiksu Kalasatama -hankkeen ohjelmajohtaja
040 508 4022
veera.mustonen@forumvirium.fi


Jussi Karmala
Forum Viriumin viestintäpäällikkö
040 591 6744
jussi.karmala@forumvirium.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye