SDP EDUSKUNTA

Filatov: Työolobarometri antaa karun kuvan soten vaikutuksesta kuntatyöntekijöihin

Jaa

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov (sd) toteaa, että Sipilän hallituksen poukkoilu sote-uudistuksen yhteydessä näkyy kunta-alan työntekijöiden alentuneena työn mielekkyytenä.

– Jatkuvat puheet yhtiöittämisistä ja ulkoistuksista luovat epävarmuutta ja vaikuttavat väistämättä ihmisten kokemuksiin. Kyse on varmasti myös asenteista, joilla julkista työtä on mollattu. Hallituksen sote-uudistus uskoi voimakkaasti, että yksityiset yritykset ovat parempia, laadukkaampia ja tehokkaampia, vaikka evidenssiä tälle ei ole.

Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometri 2018 julkaistiin tiistaina. Filatov pitää barometrin tuloksia pääosin rohkaisevina.

– Talouskasvu ja parantunut työllisyys näkyy mittaristossa positiivisena ja SDP:n hallituskaudella 2011 käynnistämän Työelämä 2020-työhyvinvointihankkeen uurastus tuottaa nyt tulosta.

– Erityisesti työntekijöiden mahdollisuus vaikuttaa omaan työntekoon vaatii vielä paljon lisähuomiota. Huolestuttavaa on, että digiajalla työajan läikkyminen vapaa-ajalle näyttää voimistuvan.

Tähän muutokseen olisi pitänyt vastata työaikalailla voimakkaammin. Hallituksen esitys jäi tältä osin vajaaksi. Ihmisten vapaa-aikaa pitää suojata, jotta työurat kokonaisuudessaan voivat pidentyä.

Työolobarometrin työn mielekkyyttä kuvaavat mittarit ovat pahasti pakkasella kuntasektorin osalta vuosina 2015-2018, kun samaan aikaan muilla sektoreilla työn mielekkyys on parantunut talouskasvun myötä.

– Sipilän hallituksen poukkoilu sote-uudistuksen yhteydessä näkyy kunta-alan työntekijöiden alentuneena työn mielekkyytenä. Jatkuvat puheet yhtiöittämisistä ja ulkoistuksista luovat epävarmuutta vaikuttavat väistämättä ihmisten kokemuksiin.

Barometrin yhteydessä esitettiin vahvoja perusteita kansallisen Työelämä 2020-hankkeen jatkolle seuraavien hallitusten aikana.

– Yhdyn tähän näkemykseen ja SDP esittää seuraavalle hallituskaudelle entistä laajempaa kansallista työhyvinvointihanketta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Taavitsainen: Valtionyhtiö Posti tekee palkkahalpuutusretken Tallinnaan21.3.2019 14:42:50 EETTiedote

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen pitää järkyttävänä valtionyhtiö Postin Virosta haettavaa palkkahalpuutusta. Postin tänään päättyneet yt-neuvottelut johtivat 59 työntekijän irtisanomiseen. Irtisanomiset koskivat hallinnollisia tehtäviä. Lisäksi työtehtäviä siirtyi Suomesta Tallinnaan. Siirtoja on julkisuudessa olleiden tietojen perusteella suunniteltu jo pidemmän aikaa.

SDP:n Haatainen: Eläkeläisten arjen parantaminen vaatii määrätietoisia toimenpiteitä21.3.2019 12:43:20 EETTiedote

- Monen eläkeläisen arki on kamppailua toimeentulon kanssa ja miten pienet tulot saa riittämään elämän välttämättömiin menoihin. SDP on sitoutunut pienituloisten eläkeläisten eläkkeiden korotukseen ja eläkeläisköyhyyden vähentämiseen. Tämän toteuttamiseksi olemme esittäneet useita toimenpiteitä, sanoi eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n paneelissa torstaina. - On ensiarvoisen tärkeää, että pienituloisten eläkeläisten käteen jäävää tuloa pystytään nostamaan. Siksi tarvitaan toimenpideohjelma, jolla nostetaan asteittain pienituloisten, alle 1400 euroa kuukaudessa ansaitsevien eläkeläisten ansioita 100 eurolla. Myös takuueläkkeen korottaminen tuo monille helpotusta tilanteeseen. - Sipilän hallitus on kurjistanut eläkeläisten tilannetta jatkamalla vuosi toisensa jälkeen kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien jäädytyksiä ja tekemällä tasoleikkauksen. Nämä on lopetettava ja indeksitarkistukset palautettava, vaati Haatainen. - Kun ihminen vanhen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme