Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA

Fimea antoi Pfizer Oy:lle markkinointikieltopäätöksen reseptilääkkeen markkinointimateriaalin käytöstä väestölle

Jaa

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on kieltänyt päätöksellään 17.5.2016 (Dnro 005652/06.08.03.00/2015) lääkeyhtiö Pfizer Oy:tä jatkamasta tai uudistamasta Prevenar13-rokotteen markkinointia väestölle käyttämällä kiellon kohteena olevaa markkinointimateriaalia.  

Markkinointikieltopäätöstä tehostetaan 1 000 000 euron sakon uhalla.

Lääkelain 91 a § 1 momentin perusteella väestölle ei saa markkinoida lääkemääräyksellä toimitettavia lääkevalmisteita. Reseptilääkkeitä saa markkinoida vain lääkkeen määräämiseen tai toimittamiseen oikeutetuille henkilöille.

Tässä tapauksessa reseptilääkemainosta käytettiin Tartuntatautipäivillä 9.-10.11.2015, joihin osallistui lääkkeen määräämiseen tai toimittamiseen oikeutettujen terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi myös muita terveydenhuollon ammattiryhmiä sekä väestöä, jolle mainosta ei olisi saanut jakaa. Mainos oli tietosisällöltään lääkelain mukainen, mutta osa kohderyhmästä oli lääkelain vastainen.

Fimea arvioi lääkkeiden markkinoinnin asianmukaisuutta kokonaisuutena lääkelain ja -asetuksen oikeusohjeiden mukaisesti. Fimea on vuosina 2014 ja 2015 toistuvasti moittinut lääkeyhtiö Pfizer Oy:tä siitä, että reseptilääkettä on markkinoitu väestölle.  

Lisätietoja:

Erkki Palva, Johtaja, p. 029 522 3300
Liisa Näveri, yksikön päällikkö, p. 029 522 3340
Lasse Aarola, lakimies, p. 029 522 3612
Kristiina Pellas, yliproviisori, p. 029 522 3422

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fimea.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA
PL 55
00034 FIMEA

029 5223341http://www.fimea.fi

Fimea on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, veri- ja kudostuotteita, biopankkeja sekä kehittää lääkealaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye