Fimean vastuullisuusraportti vuodelta 2022 on julkaistu
Fimean työn yhteiskunnallinen vastuu pohjautuu lakisääteisiin tehtäviimme ja tähtää väestön hyvinvoinnin sekä palvelujen turvaamiseen osana sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tavoitteita. Ihmisille ja eläimille tarkoitettujen lääkkeiden ja lääkinnällisten tuotteiden käyttäjien, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten sekä eläinlääkäreiden tarpeisiin vastaaminen on ensiarvoinen vastuullisuustavoite viranomaistehtävissämme.
Fimea on sitoutunut osana koko valtionhallintoa edistämään toiminnassaan globaaleja YK:n kestävän kehityksen tavoitteita (Sustainable Development Goals, Agenda 2030 -ohjelma), jotka ohjaavat maailmanlaajuisesti kestävää kehitystä. Fimea on tunnistanut toimintansa ja sidosryhmiensä kannalta neljä olennaisinta YK:n kestävän kehityksen tavoitetta, joihin se voi toiminnallaan erityisesti vaikuttaa.
Fimean vastuullisuusraportit on kytketty paitsi näihin neljään YK:n kestävän kehityksen tavoitteiseen, myös Fimean strategiaan. Tällä toisella raportointikaudellaan Fimea päivitti organisaation vastuullisuuslinjaukset, jotta ne vastaisivat paremmin valittuihin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin:
- Lääkkeiden ja lääkinnällisten tuotteiden saatavuuteen vastaaminen
- Tuotantoeläinten turvallinen lääkitys, ympäristön suojelu ja kansallisen lääkehävikin vähentäminen
- Innovaatioiden tukeminen ja infrastruktuurin kehittäminen
- Lääkkeiden turvallisuus ja luotettavan lääkeinformaation tuottaminen
Fimean strategiassa keskeisiksi toiminnoiksi on nostettu muun muassa lääkkeiden järkevän käytön ja lääkitysturvallisuuden edistäminen sekä lääkekustannusten kasvun hillitseminen. Fimean toiminta on vaikuttavaa silloin, kun lääkkeitä käytetään tarkoituksenmukaisesti, ne ovat turvallisia ja kansalaiset osaavat käyttää niitä oikein. Tämän onnistuessa positiivinen seurannaisvaikutus näkyy myös lääkkeiden kulutuksessa ja lääkekustannuksissa.
Fimeassa, kuten koko valtionhallinnossa, työ kestävän kehityksen edistämiseksi ja toimijoiden ohjaamiseksi jatkuu.
- Vuoden 2022 raportissa Fimean nykytilanne kestävän kehityksen suhteen on selkeästi asemoitu. Uuden hallitusohjelman valmistuttua tulee miettiä, mitä ja miten se kenties vaikuttaa tai painottaa Fimean vastuullisuuden osa-alueita, toteaa Fimean ylijohtaja Eija Pelkonen.
Lue lisää:
Vuoden 2022 vastuullisuusraportin verkkojulkaisu on luettavissa osoitteessa vuosikertomus.fimea.fi/vastuullisuus
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antaa:
Anna von Bonsdorff-Nikander, laatupäällikkö 029 522 3254, anna.von.bonsdorff@fimea.fi.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Fimea on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, veri- ja kudostuotteita, biopankkeja sekä kehittää lääkealaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA
Fimea påminner: Emerade-adrenalinpennor ska återlämnas till apoteket17.5.2023 15:47:29 EEST | Tiedote
Fimea informerade den 11 maj 2023 om tillbakadragningen av Emerade-adrenalinpennor. I meddelandet berättades att preparatets alla styrkor och partier dras tillbaka som en försiktighetsåtgärd. Tillbakadragningen gäller dock inte partier om 150 mikrogram. 150 mikrograms pennor har dock inte distribuerats i Finland sedan 2019 och de är i vilket fall som helst redan föråldrade.
Fimea muistuttaa: Emerade-adrenaliinikynät palautettava apteekkiin17.5.2023 15:43:53 EEST | Tiedote
Fimea tiedotti 11.5.2023 Emerade-adrenaliinikynien poisvedosta. Tiedotteessa kerrottiin, että valmisteen kaikki vahvuudet ja erät vedetään pois käytöstä varotoimenpiteenä. Poisveto ei kuitenkaan koske 150 mikrogramman eriä. 150 mikrogramman kyniä ei kuitenkaan vuoden 2019 jälkeen ole Suomessa ollut jakelussa ja ne ovat joka tapauksessa jo vanhentuneita.
Emerade-adrenalinpennorna dras tillbaka från konsumenterna11.5.2023 12:48:02 EEST | Tiedote
Pharma Swiss Česká republika s.r.o som är innehavare av försäljningstillståndet för Emerade-adrenalinpennor drar tillbaka preparatet på patientnivå som säkerhetsåtgärd. I samband med pennorna har det förekommit i enstaka fall att Emerade-pennan (autoinjektor) inte fungerat rätt. Dosen kommer inte alls eller dosen kommer förtidigt.
Emerade-adrenaliinikynät vedetään pois kuluttajilta11.5.2023 12:30:00 EEST | Tiedote
Emerade-adrenaliinikynien myyntiluvan haltija Pharma Swiss Česká republika s.r.o vetää varotoimenpiteenä valmisteita pois käytöstä. Emerade-adrenaliinikynien (autoinjektori) testeissä on havaittu tapauksia, joissa kynä ei ole toiminut asianmukaisella tavalla. Annosta ei tule lainkaan tai annos tulee ennenaikaisesti.
Fimea uudisti Sic!-lääkeinformaatiolehden ja käynnisti podcast-sarjan4.5.2023 13:27:17 EEST | Tiedote
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean julkaisema Sic!-lehti on uudistunut. Lehti on suunnattu terveydenhuollon ammattilaisille, muille lääkealan toimijoille ja sidosryhmille. – Täysin uudenlainen formaatti ja ulkoasu on muokannut Sic!-lehdestä puhtaasti verkkolehden, jota se on itse asiassa ollut jo vuoden 2020 alusta, kun painetun lehden julkaisu lopetettiin, Sic!-lehden lääketieteellinen päätoimittaja Tiina Kuosa kertoo. Uudistuksen toteutuksessa on otettu erityisesti huomioon verkkosivuston käytettävyys ja vaatimusten mukainen saavutettavuus. Sic!-lehden uudessa formaatissa kaikki artikkelit ovat omia itsenäisiä julkaisuja, jotka listautuvat etusivulle ja aiheiden mukaisille kategoriasivuille aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. – Uusista julkaistuista artikkeleista kerrotaan noin kerran kuukaudessa ilmestyvässä uutiskirjeessä, joka kannattaakin tilata lehden verkkosivuilta, Kuosa opastaa. Sic! Puheenvuoro -podcastsarja käynnistyi Täysin uutena osana lehteä on käyn
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme