Aalto EE

Financial Times arvioi Aalto EE:n jälleen maailman 50. parhaan joukkoon – erityisesti yritysasiakkaiden sitoutuminen kasvoi

Jaa
Aalto-yliopiston vertailusijat ovat viime vuosina vahvistuneet. Esimerkiksi QS World University Rankings* nosti viime kerralla Aallon 9. sijalle maailmassa alle 50-vuotiaiden yliopistojen joukossa. Aalto-yhteisön osana toimiva Aalto University Executive Education (Aalto EE) puolusti jälleen paikkaansa maailman kärjessä; arvostetun Financial Timesin vastajulkistetussa vertailussa Aalto EE asettui sijalle 42. tuhansien verrokkien joukosta ollen jälleen ainut suomalainen toimija 50 parhaan joukossa koko vertailun historiassa.

Kilpailu sadan parhaan joukossa on johtamisen kehittämisen alalla ankaraa. Financial Times (FT) Ranking -sijoitukseen vaikuttavat useat tekijät, esimerkiksi ohjelmien vaikuttavuus niin yksilö-, yritys- kuin yhteisötasollakin.

Financial Times arvioi sekä avoimet että yritysasiakkaiden tarpeisiin räätälöidyt ohjelmat. Aalto EE:n kansainvälinen sijoitus räätälöityjen ohjelmien vertailussa keväällä 2020 oli 36. (vuotta aiemmin 34.) ja avoimissa ohjelmissa 61. (vuotta aiemmin 56.). Näiden yhteistuloksena Aalto EE oli sijalla 42. koko maailmassa.

Aalto EE seuraa vaikuttavuuttaan pitkäjänteisesti ja jatkuvasti. Ulkoisten tunnustusten rinnalla ratkaisevia ovat asiakkaiden kokemus ja todennetut tulokset.

- Menestys alallamme perustuu yhä enemmän verkostoihin ja toisaalta kykyyn reagoida. Olen erityisen tyytyväinen uusista kumppanuuksistamme esimerkiksi Berkeleyn ja United Arab Emirates Universityn kanssa. Samalla erityisesti räätälöidyissä ratkaisuissa kyky mukautua asiakkaan tarpeisiin ja liikkua nopeasti on aiempaakin tärkeämpää”, sanoo Aalto EE:n toimitusjohtaja, Professor of Practice Pekka Mattila.

Liiketoimintaa muuttuvassa kansainvälisessä ympäristössä vaatii yhteistyötä ja monitieteellisyyttä

Aalto EE toimii tiiviisti Aalto-yliopiston eri koulujen kanssa. Taiteen menetelmiä ja muotoiluajattelua hyödynnetään nojaten Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun, jonka QS-ranking arvioi 7:nneksi maailmassa. Esimerkiksi Business of Culture -ohjelma kehittää Pohjoismaiden ja Baltian kulttuurialan johtamista ja hallintoa.

Johtamisen alueella tiivistä yhteistyötä tehdään varsinkin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa, joka on sijoittunut liiketaloustieteen ja johtamisen QS-vertailussa sijoille 29. ja 32.

Yhteistyötä tekoälyn ja datan hyödyntämisessä liiketoiminnassa rakennetaan esimerkiksi Suomen Akatemian lippulaivakeskuksen ”Finnish Center for Artificial Intelligence” (FCAI) kanssa.

Financial Times -vertailu lyhyesti

FT Executive Education -selvityksessä arvioidaan erikseen ns. avoimet johdon valmennukset ja organisaatioille erikseen räätälöidyt ohjelmat. Kokonaissijoitus perustuu näiden kahden kategorian yhteistulokseen. Arviointi perustuu sekä asiakkaiden antamaan palautteeseen että instituutioiden itsensä tuottamaan tilastoaineistoon. Financial Times julkaisee selvityksessään vain 50 parhaan liikkeenjohdon kehittäjän arviot. Kaikkiaan maailmassa on vähintään 4 000 kansainvälisiä johdon valmennuksia ja MBA-tutkintoja tarjoavaa toimijaa.

Tänäkin vuonna kolmen kärjessä olivat espanjalainen Iese Business School, ranskalainen HEC Paris sekä sveitsiläinen IMD. Aalto EE:n strateginen kumppani ESADE on sijalla 11. Stanford Graduate School of Business, jonka kanssa Aalto EE tekee yhteistyössä ”Certificate in Digital Business Strategy and Innovation Agility” -ohjelmaa, sijoittui kuudenneksi. Aalto University Executive Education osallistui vertailuun Aalto University -nimellä. Aalto EE oli mukana selvityksessä 20. kerran. 

* QS (Quacquarelli Symonds) on yksi merkittävimmistä yliopistovertailuista. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pekka Mattila
valtiot. tri, toimitusjohtaja, Professor of Practice
Aalto University Executive Education Oy
Puh.: 040 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto EE
Aalto EE
Runeberginkatu 14-16
00100 HELSINKI

010 8373700https://www.aaltoee.fi/

Aalto University Executive Education and Professional Development

Aalto University Executive Education and Professional Development (Aalto EE) tarjoaa vaikuttavia liikkeenjohdon ja asiantuntijoiden valmennus-, koulutus- ja kehittämispalveluita. Aalto EE yhdistää laaja-alaisesti käytännön osaamisen sekä Aalto-yliopiston uusimman tutkimustiedon. Toimimme elämänlaajuisen oppimisen alustana liikkeenjohdolle ja asiantuntijoille heidän uransa eri vaiheissa, sekä organisaatioiden strategisena kumppanina mahdollistaen uudistumisen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Koulutusohjelmamme antavat konkreettisia ratkaisuja, älyllistä pääomaa ja ammatillista etumatkaa niin yksilöille kuin organisaatioille.

Aalto EE:llä on kaksi tukikohtaa: päätoimistomme ja -koulutustilamme sijaitsevat Helsingissä, Aasian alueen toimintoja koordinoidaan puolestaan Singaporesta käsin. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE:llä on kolme arvostetuinta yliopistomaailman laatuakkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Kuulumme näin ollen maailman instituutioista koostuvaan yhden prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye