Henley Business School

Financial Timesin johdon koulutusohjelmien arviointi vuodelle 2018 on julkaistu - Henleyn johdon koulutusohjelmat saavuttivat huippusijoja maailmanlaajuisessa arvioinnissa

Jaa
Henley Business Schoolin asiantuntemuksen ja koulutusohjelmien korkea taso ja ajankohtaisuus nousevat jälleen esiin Financial Timesin tänään julkistamassa johdon koulutuksen vuotuisessa arvioinnissa. Tulos on merkittävä, koska johdon kehittämiseen tähtäävän koulutuksen tarjonnassa kilpailu on erittäin kovaa.

Olemme edelleen yksi johtavista johtamiskoulutusta tarjoavista Pohjoismaissa sijaitsevista toimijoista. Ohjelmamme sijoittuivat Euroopassa 20 ja maailmanlaajuisesti 25 parhaan joukkoon arvioinnissa, joissa laskettiin yhteen avointen ja räätälöityjen koulutusohjelmien saamat arviot. Henley Business School sijoittui erityisen hyvin avointen ohjelmien kategoriassa, jossa se oli sijalla yksi Pohjoismaissa ja kahdeksas Euroopassa.

Financial Times aloitti johdon koulutusohjelmien arvioinnit lähes 20 vuotta sitten, ja ne perustuvat pääosin asiakkaiden antamiin palautteisiin. Arviointi on hyödyllinen tietolähde yrityksille ja asiantuntijoille, jotka suunnittelevat johtamistaitojen kehittämistä ja yrityksen menestyksen parantamista.

Avoimet ohjelmat

Henley Business School tarjoaa koulutusta, joka on korkeatasoista ja vastaa liike-elämän tämänhetkisiin tarpeisiin. Professorimme ja asiantuntijamme tulevat yksityiseltä, julkiselta ja kolmannelta sektorilta. Ohjelmiemme menestys näkyy hyvinä sijoituksina koulutusohjelmien suunnittelussa, uusien taitojen ja oppimisen alueella sekä opetustavoissa ja -materiaaleissa:

  • Koulutusohjelmien suunnittelu: neljäs sija Euroopassa ja 11. sija maailmanlaajuisesti
  • Uudet taidot ja oppiminen: viides sija Euroopassa ja 10. sija maailmanlaajuisesti.
  • Opetusmenetelmät ja -materiaalit: viides sija Euroopassa ja 14. sija maailmanlaajuisesti.

Ohjelmiemme korkea taso näkyy myös siinä, että opettajamme arvioidaan alan kärkikymmenikköön: heidät on arvioitu neljännelle sijalle Euroopassa ja 10. sijalle maailmanlaajuisesti.

Räätälöidyt ohjelmat

Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa, jotta ymmärrämme heidän organisaatioitaan, mahdollisuuksiaan ja haasteitaan. Kehitämme yhdessä asiakkaiden kanssa liikkeenjohdon ohjelmia heidän erityistarpeisiinsa ja olemme hyvin tyytyväisiä siitä, että olemme tällä osa-alueella 25 parhaan joukossa Euroopassa ja 50 parhaan joukossa maailmanlaajuisesti.

Henley Business School on osa University of Readingiä, ja koululla on kampuksia, toimistoja ja kumppanuuksia ympäri maailmaa. Koulutusohjelmistamme on valmistunut yli 74 000 henkilöä 170 maasta. Maineemme globaalina toimijana näkyy myös tässä kansainvälisten asiakkaiden arvioissa: olemme neljännellä sijalla Euroopassa ja viidentenä maailmanlaajuisesti.

Suomen Henley Business Schoolin johtaja Annu Matula:

”Henley Business School on laajentanut viime vuosina avointen ohjelmien tarjontaa ja toteuttanut huippuluokan räätälöityjä liikkeenjohdon ohjelmia myös Suomessa. Kasvumme on ollut nopeaa, kiitos hyvien asiakkaittemme. Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota Suomen markkinoilla maailmanluokan liikkeenjohdon koulutusta oli sitten kyse tutkinnosta, avoimesta tai räätälöidystä kehittämisohjelmista.

Juuri nyt kansainväliset yrityksemme tarvitsevat parasta mahdollista osaamista, kun ne uudistavat johtamiskulttuuriaan ja kehittävät innovaatiokykyään. Uusi johtamisosaaminen on aivan muuta kuin se oli muutama vuosi sitten. Siksi yritykset edellyttävät, että liikkeenjohdon koulutus on ajankohtaista ja että se tuottaa nopeasti uutta osaamista ja ajattelua.

Ketteryys ja käytännönläheisyys ovat asiakkaittemme toivelistan kärkipäässä ja myös kouluttajien tulee olla kansainvälisesti arvioituna huippuluokkaa. Henley on asiakkailleen joustava, korkeatasoinen kumppani ja uskomme, että palveluittemme avulla myös suomalaiset yritykset menestyvät entistä paremmin kovassa kansainvälisessä kilpailussa.”

FT Executive Education -arvioinnin yksityiskohtainen sisältö on nähtävissä Financial Timesin verkkosivuilta.

Henley Business School perustettiin vuonna 1945 Iso-Britannian ensimmäisenä business-kouluna ja nykyään se on yksi Euroopan vanhimmista ja arvostetuimmista liikkeenjohdon kouluista. Olemme yksi maailman harvoista kouluista, joilla on tiedekunnan ammattitaidosta ja opetuksen korkeasta laadusta kertova kolmoisakkreditointi. Samaan yltää vain 1% maailman kaikista business-kouluista. Henley Business School tarjoaa vaativia ja korkeatasoisia ohjelmia, joissa urakehitys on keskeistä. Osallistujat hankkivat uusia työkaluja sekä oppivat uudenlaisia ajattelumalleja, joita voi soveltaa heti käytäntöön vaativissa liikkeenjohdon tilanteissa. Henley on akateeminen oppilaitos ja osa University of Readingia, joka on sijoittunut kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman parhaiden koulujen joukkoon.

Lisätiedot

Sabine Doms

p. 050 912 6955

s-posti: sabine.doms@henley.fi
www.henley.fi

Avainsanat

Kuvat

Annu Matula, Henley Business School, Suomi.
Annu Matula, Henley Business School, Suomi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Henley Business School
Henley Business School



http://www.henley.fi

Henley Business School on osa Readingin yliopistoa ja johtavia liikkeenjohdon kouluja maailmassa. Henley on maailmanlaajuisesti yksi harvoista alan oppilaitoksista, jolla on kolmen merkittävän arviointilaitoksen hyväksyntä (brittiläinen AMBA, eurooppalaisen EQUIS ja amerikkalainen AACSB). Alumni-verkostoomme kuuluu 70 000 jäsentä 150 maasta. Suomessa Henley Business School on tarjonnut MBA-koulutusta jo vuodesta 1986. Nykyisin koulutustarjontaamme Suomessa kuuluu Henley Flexible Executive MBA sekä räätälöityjä ja avoimia johdon koulutusohjelmia. Tavoitteemme on mahdollistaa yksilöitä kehittymään erinomaisiksi ammattilaisiksi ja yritysjohtajiksi, jotka ajattelevat selkeästi sekä toimivat määrätietoisesti ja omia näkemyksiään noudattaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Henley Business School

Financial Timesin liikkeenjohdon koulutusohjelmien arviointi vuodelle 2019 on julkaistu – Henley Business School sijoittui maailman 20 parhaan joukkoon3.6.2019 10:11:17 EEST | Tiedote

Tänään julkaistussa Financial Timesin liikkeenjohdon koulutusohjelmien arvioinnissa myös Suomessa toimiva Henley Business School sijoittuu 14. sijalle Euroopassa ja 20. sijalle maailmanlaajuisesti avointen ja räätälöityjen ohjelmien yhteisarvioinnissa. Sijoitus on korkeampi kuin millään muulla Suomessa toimivalla business-koululla tai yliopistolla.

Financial Timesin Executive MBA -arviointi 2017 - Henley Business School 25 parhaan joukossa koulutusosaamisessa ja uranäkymissä16.10.2017 12:15:00 EEST | Tiedote

Kilpailun koventuessa koulutusmarkkinoilla Henley Business School on saavuttanut Financial Timesin Executive MBA -arvioinnissa vahvan aseman maailmanlaajuisesti, Euroopassa ja Britanniassa. Koulutus oli maailman 25 parhaan joukossa useilla uranäkymiin ja akateemiseen osaamiseen liittyvillä mittareilla arvioituna. Henley Business School on jatkuvasti myös Britannian 10 parhaan ja Euroopan 20 parhaan business-koulun joukossa.

KHO:n uusi päätös vapautti Henley Business Schoolin MBA-ohjelman arvonlisäverosta1.6.2017 13:50:55 EEST | Tiedote

Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi 11.5.2017 uuden ennakkoratkaisun, joka vapautti Henley Business Schoolin Suomessa järjestämän MBA-koulutusohjelman arvonlisäverosta. Henley Business School on osa britannialaista Readingin yliopistoa. KHO:n tekemä ratkaisu mahdollistaa Suomessa entistä helpomman pääsyn huippulaadukkaaseen koulutukseen samalla kun se lisää suomalaisen koulutusmarkkinan houkuttelevuutta muiden eurooppalaisten yliopistojen joukossa. Henleyssä suoritettu MBA-tutkinto vastaa yliopistotutkintoa. Tämä johtuu siitä, että Henleyn MBA-tutkinto kuuluu Iso-Britannian viralliseen tutkintojärjestelmään, jossa MBA-tutkinto vastaa yliopistossa suoritettavaa korkeakoulututkintoa. Suomalaisen koulutusjärjestelmän mukaan suomalainen MBA-tutkinto luokitellaan vastaavasti lisäopinnoiksi korkeakoulututkinnon sijaan. KHO totesi ratkaisun perusteluissa, että EU-oikeuden periaatteiden mukaan Henley Business Schoolin Suomessa järjestettävää MBA-koulutusta tulisi pitää samassa asemassa suomala

Maailmanlaajuinen tutkimus valottaa hyvän arvon tuottamista - Helsingin Henley Business Schoolin järjestämässä kansainvälisessä seminaarissa pohditaan tulevaisuuden johtamista8.9.2016 09:00:00 EEST | Tiedote

Poikkeuksellisina aikoina tarvitaan poikkeuksellista johtajuutta. Miten suomalaiset johtajat voivat lisätä yrityksensä arvoa ja ylläpitää kilpailukykyä nykyisessä epävarmuudessa ja turbulenssissa? Henley Business Schoolin tämänpäiväisessä tilaisuudessa suomalainen yritysjohto ja huippuluokan puhujat Britanniasta, Yhdysvalloista ja Suomesta pohtivat tulevaisuuden johtajuuden menestystekijöitä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye